Dante's Inferno: Ihan liekeissä

"Ma johdan kaupunkihin kärsimyksen,

ma johdan tuskaan iankaikkisehen,

ma johdan kadotetun kansan joukkoon.

Oikeutta tahtoi ylväs Tekijäni:

loi minut jumalainen Kaikkivalta

ja suurin Viisaus ja ensi Rakkaus.

Mua ennen luotua ei ollut mitään,

ijäistä vain, myös itse kestän iki:

ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää"

Näin kajahtaa Eino Leinon suomennos Dante Alighierin 1300-luvun alussa kirjoitetun Jumalaisen näytelmän yhdestä kuuluisimmasta värssystä. Tämä maailmankirjallisuuden suurimpien teoksien joukkoon useasti luettu kolmiosainen eepos kertoo ihmisen kamppailusta läpi helvetin ja kiirastulen kohti paratiisia. Näistä lähtökohdista ei heti ajattelisi saavan työstettyä täysimittaista videopeliä, mutta niin vain tätä kirjoittaessa jo edesmennyt Visceral Games siinä onnistui. Jumalaisen näytelmän ensimmäiseen, helvetti-osioon, keskittyvä Dante's Inferno on häpeilemätön God of War hengessä tehty hack'n'slash peli, joka ammentaa lähdemateriaalistaan suorastaan hämmentävän tarkasti.

Jumalaisen näytelmän helvetti maalailee kouraisevasti manalan kuvastoa ja sen yhdeksää rinkiä, Limboa, Himoa, Mässäilyä, Ahneutta, Vihaa, Harhaoppia, Väkivaltaa, Huijausta ja Petturuutta, joissa kadotetut sielut kituvat iäisessä rangaistuksessaan mitä moninaisimmilla tavoilla. Siinä missä eepoksen päähenkilö, runoilija itse, on eksyksissä ja hukassa ilman henkiopastaan Virgiliusta, Dante's Infernon päähenkilö (hänkin sopivasti Dante-niminen) on kolmannella ristiretkellä itse kuolemalta viikatteen kähveltänyt soturi, joka lähtee oman käden oikeudella pelastamaan kuollutta vaimoaan itseltään saatanalta. Tie vie läpi jokaisen helvetin ringin, joissa vastaan tulee paljon muinaisajan merkkihenkilöitä, mutta myös myyttisiä hirviöitä ja hornan palvelijoita. Jokaisella ringillä on oma identiteettinsä ja tavaramerkkivihollisensa. Vaikka peli koostuu suurimmalta osin silkasta mättämisestä, intensiivistä kokemusta tasapainotetaan aina välillä pienillä pulmapähkinöillä.

Dante's Infernon julkaisufirmalla, Electronic Artsilla, oli selkeästi luottoa pelin menestykseen, koska sitä markkinoitiin raskaalla kädellä. Mukana oli Facebookin minipeliä, jossa tuomittiin kavereita helvetin eri rinkeihin, Super Bowlin mainosta, monenlaisia tempauksia liittyen eri kuolemansynteihin ja järjestettiinpä julkisuuden perässä myös feikki peliä vastustava kristittyjen mielenosoitus. Kaikesta huolimatta pelin kaikki eri versiot myivät kaikenkaikkiaan vain suurin piirtein kaksi miljoonaa kappaletta, joka oli emoyhtiön kirjoissa varsin vaatimaton saavutus kehitystyön ja markkinoinnin hintaan nähden. Pelaajia yritettiin myöhemmin herätellä vielä ostamaan Pyhän Lucian koitoksiin keskittyvä DLC, jossa oli mukana kenttäeditoria ja co-op mahdollisuus, mutta mikään ei auttanut. Dante's Inferno ei saavuttanut tarpeeksi suurta suosiota poikiakseen jatko-osia Jumalaisen näytelmän kahdesta seuraavasta osasta, Kiirastulesta ja Paratiisista. 

Dante's Inferno on pelinä sellainen keskihyvä toimintapläjäys, jonka pelaa lävitse ihan mielellään. Mittelö on pidemmän päälle hieman puuduttavaa, eivätkä pulmat kauaa päätä rapsuta, mutta teemoituksessa ja maisemissa Visceral Games on onnistunut just eikä melkein. Kuten monesti pelimediassa on todettu, Dante's Infernon todellinen päähenkilö on helvetti itse kaikessa karmeudessaan. Iäinen kadotus on vedetty kuvastollaan välillä jopa niin räikeästi ylitse, että se saa aikaan todellista pahoinvointia. Vai mitä sanotte parkuen päälle käyvistä vauvoista, yhä uudelleen ahneuden giljotiinin leikattavaksi jäävistä sieluista, tai jättiläismäisen Kleopatran vihollisia ulos sylkevistä nänneistä? Sen vuoksi annankin videoiden puhua puolestaan, sillä aloitan tämän blogin myötä läpäisyn Dante's Infernosta Let's Play-kanavallani. Joudun varoittamaan, että näkymät eivät suinkaan ole heikkohermoisille!

Lisää aiheesta