Tuskin kukaan osasi alkuperäisen Final Fantasyn julkaisuhetkellä edes aavistella, miten suosittun pelisarjan, tuoteperheen ja mediailmiön tämä verrattain vaatimaton 8-bittiselle Nintendolle ilmestynyt jrpg-teos voisi poikia. Peli on ilmestymisensä jälkeen restauroitu, modifioitu ja tehty lähes uudestaan useaan kertaan, joten nykypelaajan saattaa olla vaikea edes ymmärtää, minkälainen kokemus odotti joulukuussa 1987 ensimmäisiä Final Fantasyn pelaajia. Tässä blogissa yritämme selvittää, minkälainen peli alkuperäinen viimeinen fantasia olikein oli ja mikä siinä vetoaa pelikansaan vielä tänäkin päivänä.
Final Fantasy ilmestyi pelimaailmaan, jossa Dragon Quest oli jo valloittanut nousevan auringon maan kahdella ensimmäisellä miekkaan ja magiaan sijoittuvalla fantasiapelillään. Markkinat eivät kuitenkaan olleet välittömästi suotuisat, sillä osa sen aikaisesta pelimediasta jopa kieltäytyi arvostelemasta peliä. Vasta Famitsun laajamittainen mainonta ja myöhemmin jenkkilän lokalisaatio toivat toivottua menestystä. Vaikka Final Fantasyn suosio räjähti oikeastaan vasta Super Nintendon astuttua kuvioihin, oli pohjatyö pitkäikäiselle sarjalle asetettu jo tässä vaiheessa.
Ilman tarkasti tehtyä taustatyötä Final Fantasyn alkuasetelma saattaa olla vähintäänkin hämmentävä. Pelaaja saa vapaavalintaisesti koota neljästä hahmosta itselleen joukkueen, joista jokainen voi olla yksi kuudesta hahmoluokasta. Näihin kuuluvat soturi, munkki, varas, valkoinen maagi, musta maagi ja punainen maagi. Nopeasti laskettuna erilaisia kokoonpanoja on siis pitkästi yli sata. Valinnan jälkeen peli alkaa välittömästi maailmankartalta ilman minkäänlaista osviittaa siitä, minne pitäisi mennä. Pööpöily vihreillä niityillä ja läheisessä metsässä päättyy todennäköisesti pian satunnaistaisteluun ja ennenaikaiseen kuolemaan, joten lisäneuvoja kannattaa hakea läheisen Conerian (myöhemmissä versioissa Cornelian) kaupungin muurien sisäpuolelta.
Pelaajia ei todellisuudessa lähetetty matkaan ihan näin heikoin eväin, sillä Final Fantasyn mukana tuli erittäin yksityiskohtainen ohjekirja, joka selitti juurta jaksaen eri hahmoluokkien ominaisuudet ja suoraan sanoen sisälsi läpimeno-ohjeet suurin piirtein pelin puoleenväliin asti. Alkuun pääseminen oli siitä huolimatta helpommin sanottu kuin tehty. Riippuen valitusta hahmokokoonpanosta ensiaskeleet olivat joko vain hiukan kankeita, tai sitten täyttä tuskaa. Oikeastaan vain soturit kestävät matalilla tasoilla jatkuvaa kurmotusta, kaikki muut nyykähtävät muutamasta iskusta. Tilannetta ei auttanut henkiinherätystavaroiden ja loitsujen puuttuminen, menehtynyt sankari saatiin elävien kirjoihin vain sydämillä varusteltuilla klinikoilla. Muutenkin maagien loitsuvaranto hupeni nolliin muutamasta käyttökerrasta.
Alkuperäinen Final Fantasy koostuu, jos rehellisiä ollaan, 90 prosenttisesti satunnaistaisteluista. Jotka eivät tässä tapauksessa ole satunnaisia sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä aina pelaajan astuessa maailmankartalle, tai luolastoon, laskee RNG kuinka monta armonaskelta hahmo pystyy kävellä ennen mittelöön joutumista. Lisäksi taistelussa vastaan tulevat monsterit valitaan niin ikään pelin sisäisestä monimutkaisesta taulukosta, jota esimerkiksi pelin speed runaajat käyttävät häikäilemättömästi hyödykseen. Myöskään rivitanssi ei ole koko poppoolle samanarvoista. Jokaisella vastustajan hyökkäysvuorolla peli arpoo numeron yhdestä kadeksaan. Numerot 1-4 suuntaavat iskun jonon ensimmäiseen, 5-6 taas toiseen ja kaksi viimeistä saavat numerot 7 ja 8. Toisin sanoen joukkueen keulassa oleva pelaaja ottaa vastaan 50% himujen selkäsaunasta.
Hahmojen tasot karttuvat taisteluissa hyvin hitaasti ja matalalla tasolla erityisesti maagit ottavat aivan kohtuuttomasti vahinkoa, mutta imevät itseensä myös vihollisten status ailmentteja. Asiaa ei auta, että erityisesti pelin alkumetreillä vastaan tulee hirviöitä, joka todennäköisesti myrkyttävät, tai lamaannuttavat jokaisen iskunsa tielle jääneen hahmon. Vastustuskyky näitä jäyniä vastaan kasvaa kokemuksen ja suojusten karttuessa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että huonolla tuurilla alussa yksikin epäkuollut voi lamauttaa ja sen jälkeen niitata maanrakoon koko nelihenkisen joukkueen.
Tiedän monta tapausta, jotka tämä pelin brutaali alku on saanut jättämään leikin kesken. Kuitenkin jos painaa eteenpäin hammasta purren, aukeaa yksi avoimimmista ja vapaimmista Final Fantasyistä jopa tämän päivän mittapuulla. Kun pelin neljästä pääpomohirviöstä saa niitattua ensimmäisen, maan paholaisen, on periaatteessa loppumaailma auki pelaajan edessä, kunhan ensin käy kähveltämässä leijukiven pahamaineisesta jääluolastosta. Tämän lisäksi tasojen noustua ja muutaman äärimmäisen käyttökelpoisen tavaran hommaamisen jälkeen eteneminen helpottuu huomattavasti.
Final Fantasy ei kuitenkaan muutu missään vaiheessa helpoksi. Monet loppupään luolastoista ovat hämmentävän sokkeloisia ja yllätyshyökkäyksiä tekevät voimakkaat viholliset voivat kääntää muutamassa hetkessä koko raidin päälaelleen (hyvänä esimerkkinä vaikka valkoisen maagin menehtyminen). Parannusloitsuja ja esineitä saa mukaan rajallisesti, joten yhden jos toisenkin kerran saattaa joutua tekemään täyskäännöksen elinvoiman huvetessa. Tallentaa ei tietenkään voi muuten, kuin nukkumalla majatalossa tai viettämällä yön ulkosalla.
Kaikista näistä syistä huolimatta hahmoluokista kumpuava uudelleenpeluuarvo, minimalistinen, mutta sympaattinen tarina ja etenemisen vapaus ovat niitä seikkoja, jotka saavat ainakin minut palaamaan alkuperäisen Final Fantasyn pariin uudelleen ja uudelleen. Myöhemmissä versioissa mukaan tulivat muun muassa hienompi ulkoasu, muokattu rng, perinteiset manapisteet, moninaiset henkiinherätys- ja parannusesineet, bonusluolastot, sekä monet muut aspektit, jotka on totuttu myöhemmin sarjassa kohtaamaan. Mielestäni ne vievät kuitenkin jotain alkuperäisen teoksen hohdosta ja siksi esimerkiksi PSP-versio ei tuonut läheskään sellaista saavutuksen tunnetta, kuin alkuperäiset mekaniikat. Mukaan piti ympätä jopa Cid jossakin muodossa, että saatiin kyseisen nimiselle hahmolle esiintyminen jokaiseen Final Fantasyyn.
Muttavideo puhukoon enemmän, kuin tuhat sanaa. Aloitan täten Let's Play kanavallani pelailun alkuperäisen Final Fantasyn PS1 Origins-versiosta, joka kauniimman ulkokuoren alla sisältää juuri nuo askeettiset 8-bittiset mekaniikat. Tiedän matkan olevan alkuun hankala, mutta odotan silti innolla pääseväni jälleen kerran peli pariin. Mitkä ovat sinun kokemuksesi alkuperäisestä Final Fantasysta tai jostakin sen versiosta? Toivon erityisesti alkuperäisiä pelimekaniikkoja kokemattomalle mukavia katseluhetkiä pelailun parissa!
