Elämän tarkoituksen äärellä: Final Fantasy IX

Final Fantasy IX on monen pitkäaikaisen fanin mielestä jopa koko sarjan huipentuma. Se onnistuu olemaan riemastuttavalla tavalla omanlaisensa peli siitäkin huolimatta, että on alusta lähtien suunniteltu kunnianosoitukseksi sarjan varhaisemmille osille, jotka vilisivät miekkaa, magiaa ja sankaritekoja. FFVII:n myötä viimeisiin fantasioihin tutustuneet pelaajat taas saattoivat vierastaa taantumaa keskiaikaisiin ympyröihin ja kaikenlaisten rotta- ja virtahepohybridien keskelle.

Itse kuuluin pelin julkaisun aikoihin jälkimmäiseen porukkaan. Siinä missä Cloudin taisteluun Sephirothia vastaan oli äärimmäisen helppo samaistua ja Squallin mököttely vetosi teini-ikäiseen meikäläiseen, menivät FFIX:n teemat ja huolellisesti rakennettu lore yli hilseen. Siksipä yritänkin tämänkertaisessa blogissa selvitellä ennen kaikkea itselleni, mistä tässä klassikossa on pohjimmiltaan kyse. Peliä vielä kokemattomien kannattaa lopettaa lukeminen tähän juonipaljastusten pelossa.

Pohjimmiltaan Final Fantasy IX:n tarina kertoo maailman pelastamisen ohella ennen kaikkea elämän rajallisuudesta ja sen tarkoituksen löytämisestä. Jokainen pelin päähenkilöistä käy seikkailun aikana läpi identiteettikriisin ja joutuu miettimään tulevaisuuden valintoja uudestaan. Tämä korostuu erityisesti Zidanen, Vivin ja Kujan kohdalla, sillä he kaikki ovat keinotekoisia olentoja, jotka on luotu tiettyä tarkoitusta varten. Erinäiset tapahtumat saavat heidät kyseenalaistamaan olemassaolonsa ja kohtaamaan elämän rajallisuuden. Musta maagi Vivi on kolmikosta tasapainoisin, sillä ensihämmennyksen jälkeen hän hyväksyy lyhyen elinaikansa melko kivuttomasti ja päättää nauttia jäljellä olevasta ajasta miten parhaiten taitaa. Zidane taas lamaantuu täysin ja olisi todennäköisesti jäänyt masennuksen syövereihin ilman ystäviensä tukea. Pelin pahis, Kuja, ei ota uutista kuolevaisuudestaan ollenkaan hyvin. Hän päättää yksinkertaisesti tuhota koko universumin, sillä miksi muut saisivat elää, jos hänen on kuoltava?

Samaa teemaa toteuttaa myös ikivanha planeetta Terra, joka on pitkittänyt jo vuosituhansia sitten loppuun kulutettua elämäänsä sulauttamalla itseensä nuoria maailmoja. 6000 vuotta ennen pelin tapahtumia jokin menee kuitenkin vikaan ja Terran seuraavan uhrin, Gaian, sulauttaminen jää puoliteihin. Siksi vanhan planeetan sielut jäädytetään odottamaan aikaa, jolloin toimenpide on kokonaan suoritettu.

Viimeinen valinta elämän ja kuoleman välillä tapahtuu pelin lopussa, epätoivon kukkulalla, jossa puskista ilmestynyt jumalolento Necron tulee tarjoamaan pelihahmoille nollamaailmaa, tyhjyyttä, jossa ei ole elämää, eikä näin ollen myöskään tuskaa ja kuolemanpelkoa. Zidane ja kumppanit eivät moiseen suostu, sillä heille elämä on arvokas, vaikka mukaan mahtuukin kärsimystä ja lopulta se lusikan heittäminen nurkkaan.

Final Fantasy IX ei suinkaan ole ensimmäinen eikä viimeinen teos, joka käsittelee näitä teemoja. Jo antiikin tarinoissa jumalat kadehtivat ihmisten kuolevaisuutta, sillä heille elämän rajallisuus teki kaikesta niin paljon arvokkaampaa ja ainutkertaisempaa. Tällaisten mietteiden pohjalta ajattelin aloittaa Let's Play kanavallani Final Fantasy IX-pelailun, jolla pyrin tekemään oikeutta sen perinnölle. Ensimmäinen video meinasi mennä aivan Tetra Masteriksi, mutta monipuolisempaa on luvassa! Pysykää kanavalla, sillä tässä saattaa mennä pitkälle tulevaan kesään! :D