Kokemuksia F2P:sta

F2P, eli free to play on lyhenne, jota käytetään yleisesti peleistä, joiden aloittaminen on täysin ilmaista, mutta niihin on upotettu joko mikromaksuja, mainoksia tai molempia. Erityisesti mobiilimarkkinat suorastaan pursuavat tällaisia pelejä ja lähivuosina myös suuret konsolivalmistajat ovat heränneet ilmiön potentiaaliin. F2P:n mahtia ei käy kieltäminen, sillä sen lipun alla seisovat muiden muassa sellaiset menestykset kuin League of Legends, Clash of Clans ja nyttemmin Pokemon Go.

Omat F2P kokemukseni ovat jääneet suhteellisen heikoiksi, sillä älypuhelmien hommasin (voitin Silja Symphony-risteilyllä Key Master tarkkuuspelistä) vasta tätä kirjoittaessa noin vuosi takaperin. Olin lähinnä katsellut olan yli työkavereiden pakonomaista Farmville-naksuttelua yövuorojen pimeinä tunteina. Saunalahti oli kuitenkin jo aikaisemmin saanut myytyä jollakin monimutkaisella kytkykaupalla allekirjoittaneelle Huawei tabletin, jolle ajan kuluksi tuli ladattua ilmainen Angry Birds-sovellus. Aluksi tässä versiossa vähän väliä ruutuun tunkevat mainokset lähinnä huvittivat, mutta pidemmän päälle ne häiritsivät pelaamiskokemusta ja lopulta vihaiset linnut jäivät kokonaan omaan arvoonsa.

Seuraava F2P-peli koukuttikin sitten kunnolla. Huomasin monen Facebook-kaverini pelailevan Candy Crush Sagaa ja yhtenä kohtalokkaana hetkenä päätin sitten itsekin kokeilla mistä oli kyse. Opiskeluaikana kulutin valtavasti aikaa Bejeweled-pelien parissa ja ihastuin ikihyviksi vanhaan timanttipelimekaniikkaan perustuvaan karkkien siirtelyyn. Hetken pelaamisen jälkeen totuus alkoi kuitenkin pikkuhiljaa valkenemaan. Kun kaikki elämät hupenivat oli joko odotettava puolisen tuntia, ruinattava apua kaverilta tai maksettava jatkamisesta oikealla rahalla. Ihan ensimmäiseksi tuhlasin pelin alussa saadut kultaharkot ja sen jälkeen aloin lähettämään elämäpyyntöjä varmaankin jokaiselle Facebook-kaverilleni. Oikean rahan käyttämiseen oli valtava kiusaus, mutta päätin lopulta olla maksamatta King-yhtiölle senttiäkään, vaikka monesti kentän läpäisyyn olisi tarvittu vain se kuuluisa yksi siirto.

En tiedä kuinka kauan riippuvuutta olisi jatkunut, jollen olisi katsonut sattumalta Youtubesta Game Theory-sarjan jaksoa, jossa analysoitiin mobiilipelien koukuttavuutta. Mat Pat selitti ohjelmassaan seikkaperäisesti, kuinka esimerkiksi juuri Candy Crush Saga pitää pelaajansa koukussa tarjoamalla sokerihumalaa pieninä annoksina, jolloin monen tunnin pelaamisesta aiheutuvaa ähkyä ja väistämätöntä kyllästymistä ei pääse tapahtumaan. Tämä ei ollut vielä tarpeeksi katkaisemaan siteitä lopullisesti, mutta sitten luin vielä Pelit-lehdestä Tuukan kirjoituksen Candy Crushin julmasta mekaniikasta, joka auttaa läpäisemään vaikeat kentät, jos niissä on junnannut liian kauan ja vastavuoroisesti jumittaa etenemistä, jos se on liian nopeaa. Omissa kirjoissani menestyminen missä tahansa videopelissä täytyy perustua lähtökohtaisesti ruudun tällä puolella olevan henkilön taitoihin eikä joko tuuriin tai jonkin kylmän random number generaattorin laskelmointiin. Sen takia motivaationi Candy Crush Sagan pelaamiseen lopahti kuin seinään. Ehdin pelata seikkailua kenttään 437 asti, ennen valaistumista.

Blogin viimeinen F2P kokemus ei suinkaan ole Pokemon Go, vaan hieman tuntemattomammaksi jäänyt pikkupeli nimeltä Pokemon Picross. Kuluvan vuoden maaliskuussa 3DS:ni aloitusruutuun ilmestyi yllättäen ja pyytämättä lahjapaketti, joka sisälsi ko. teoksen latausohjeet. Pelin ideana on ratkaista japanilaisia siluettiristikoita ja näin napata mahdollisimman paljon Pokemoneja. Voin tunnustaa rakastavani siluettiristikoita suuresti, joten en voinut vastustaa ajatusta pelistä, jossa näitä pähkinöitä pääsee ratkaisemaan vieläpä Pokemon teemalla varustettuna. Valitettavasti tässäkin lahjoituksessa oli koira haudattuna.

Pokemon Picrossin valuuttana toimivat erityiset Picrite-jalokivet, joita käytetään ihan kaikkeen. Sillä avataan uusia alueita, paikkoja Pokemon-kokoonpanossa ja sekä päivitetään, että täytetään ristikoiden ratkaisussa välttämätöntä mustemittaria. Peli lahjoittaa näitä jalokiviä aluksi todella avokätisesti ja tuhlasin niitä surutta sinne sun tänne. Lopulta huomasin olevani puilla paljailla ja eteneminen tyssäsi seinään. Sopivasti koukuttuneena siirryin Picritejä myyvään Pokemartiin ja huomasin niiden maksavan, yllätys yllätys, oikeaa rahaa. Jos pelaaja ei halua kaivaa kuvetta, on vaihtoehtona kerätä jalokivivarantoja kerran vuorokauden aikana avautuvasta Daily Training-tilasta, jonka palkinto tosin on niin vaatimaton, että kestää käytännössä viikkoja haalia tarvittava määrä Picritejä. Peli antaa kuitenkin hieman periksi, nimittäin jos Pokemartissa on kuluttanut oikeaa rahaa noin neljänkymmenen euron edestä, saa Picritejä lopulta ilmaiseksi.

En halunnut alistua mikromaksuihin, vaan nitkutin Daily Training-tienestin avulla monta kuukautta aina välillä avaten uusia alueita ja Pokemoneja. Jokaista ristikkoa aloittaessa tunne oli kuin jouluna konsanaan, koska niiden eteen oli tehnyt niin paljon töitä. Lopulta jouduin kuitenkin uuden päätöksen eteen. Pelissä on kymmeniä ristikoita Mega evoluution läpikäyneistä Pokemoneista, mutta niitä ei pääse ratkaisemaan, ennen kuin on ostanut niihin tarvittavatn Mega Pencilin 500:llä Picritellä. Kuukausien kuluessa luovuin toivosta kerätä tätä valtavaa summaa ja eräänä mustana hetkenä uhrasin 8,99 euroa Nintendon alttarille saadakseni 1000 Picriteä Pokemartista.

Tätä kirjoittaessa kyseinen maksu on jäänyt ainoaksi, eikä pelin 30:sta alueesta ole avaamatta enää kuin kolme. Tässä vaiheessa Pokemon Picrossista on tullut jo osa jokapäiväistä elämääni ja vaikka välillä Picrite-jalokivien ostaminen käy mielessä, en oikeastaan edes halua saada niitä enää nopeasti suuria määriä, sillä se veisi uuden alueen avaamisesta kaiken saavutuksen tunteen. 3DS:n Activity Log osaa kertoa, että olen pelannut peliä 262 kertaa ja yhteensä 49 tuntia. Ei huonosti pikkupeliltä, joka vain eräänä päivänä ilmestyi konsoliini.

Näiden ajatusten valossa voi päätellä, että bisneksenä F2P on erittäin kannattavaa. Niin ärsyttäviä kuin mikromaksut ovatkin, miljoonista ja taas miljoonista pelaajista aina joku antaa kiusaukselle periksi ja pistää likoon oikeaa rahaa "ilmaiseen" peliin. Ei siis ihme, että Clash of Clansit ja Candy Crushit ovat vuosien varrella takoneet valuuttaa aivan järjettömästi. Tosipelaajahan ei näihin iljetyksiin tietenkään koske, paitsi tietysti heikkona hetkenä.

Kertokaa kommenteissa omat kokemuksenne F2P-peleistä!

Comments

  • ox 1 year ago

    Muutamia "kunnon" pelejä on myös F2P:nä tarjolla.

    Dota 2 nyt ensimmäisenä tulee mieleen ja heti perään WarThunder.

Post Comment