Kuten olen aikaisemmassa kyseessä olevasta pelistä kertovassa blogitekstissä maininnut, alkuperäinen Thief: The Dark Project FPS-hiiviskely kuului ja kuuluu yhä kaikkien aikojen lempipelieni top 10-listalle. Teoksen ilmestymisensä aikaan innovatiivinen sekä valaistukseen, että ääneen perustuva vihkatoiminta ryyditettynä erittäin rikkaalla lorella oli omiaan tekemään lähtemättömän vaikutuksen. Ostosta ei siis kauhean kauaa tarvinnut miettiä, kun opiskeluaikoina törmäsin pelikaupassa sen jatko-osaan, Thief II: The Metal Ageen. Tässä blogissa on tarkoitus selventää, miten kakkonen pärjää vertailussa alkuperäisen kanssa. Varoitan jo hyvissä ajoin, että teksti tulee sisältämään juonipaljastuksia kummastakin pelistä.
Thief II: The Metal Age julkaistiin Maaliskuussa vuonna 2000, vähän yli kaksi vuotta ykkösen jälkeen. Koska peli pyöri samalla moottorilla, The Looking Glass Studios saattoi käyttää aikansa pääasiassa pelimekaanisten elementtien hiomiseen. Alkuperäinen The Dark Project oli saanut pelaajilta kritiikkiä varsinkin loppupään kentistä, jotka joidenkin mielestä rikkoivat liikaa rötöstelyelementin kaavaa, joten jatko-osaa lähdettiin työstämään kenttäkokonaisuuksien konsepteista ja tarina sai tulla vasta jälkikäteen. Lähestymistavassa on mielestäni sekä hyvät, että huonot puolensa. Toisin sanoen suurin osa Thief II:n 15:stä kentästä on vaihtelevaa ja todella kekseliästä hiiviskelyä, mutta tarinassa ei ole läheskään samanlaista vetoa, kuin The Dark Projectissa.
The Dark Projectissa mestarivaras Garrettpelasti maailman pakanajumala Tricksteriltä, mutta järkytti samalla tietämättään maailman herkkää tasapainoa. Luonnonvoimiin nojaavan Tricksterin menehdyttyä teollisuus lähtee Thiefin tapahtmakaupungissa, The Cityssa, hurjaan nousukiitoon ja Master Builderia palvovan hammeriittiveljeskunnan tuhkasta nousee uusi, entistä sekopäisempi järjestö, Mekanistit. Nämä omia pyhiä kirjoituksiaan siteeraavat fanaatikot palvovat ihmiskätten töiden ohella myös keinotekoisia elämänmuotoja. Pahin kaikista on Mekanistien kirkon ylipappi Karras, jonka päämääränä on lopulta hävittää koko ihmissuku ja korvata heidät Mestarirakentajan todellisilla lapsilla, roboteilla.
Tarinassa on monenlaisia juonenkäänteitä ja pidän erityisesti siitä, että The Metal Agessa saamme tietää ensimmäistä Thiefiä huomattavasti enemmän myös Tricksteriä palvoneista pakanoista, jotka mainittiin sitä ennen lähinnä sivulauseessa. Kuitenkin entistä teollisempi ympäristö, valvontakamerat ja mekaaniset viholliset eivät iskeneet allekirjoittaneeseen. The Dark Projectissa olin nimittäin pitänyt erityisesti siitä, että vaikka maailma oli selvästi steampunkkia sähkövaloineen ja muine vempaimineen, vire oli kuitenkin myös osaltaan keskiaikainen ja välillä tie vei maanalaisiin katakombeihin, raunioituneisiin kortteleihin ja kadonneisiin kaupunkeihin. The Metal Agessa ollaan lähes jatkuvasti moderneissa aateliskartanoissa, Mekanistien teollisissa komplekseissa tai the Cityn kaduilla. Tämä on tietysti makuasia, mutta itse jäin kaipaamaan alkuperäisen hautaraidauksia ja erityisesti niitä parjattuja loppupään yliluonnollisia putkijuoksuja.
Vaikka kenttien teemoitukset eivät ylläkään The Dark Projectin tasolle, ovat pelimekaaniset ansiot vertaansa vailla. Moni kenttä sisältää aateliskartanoiden arvoesineiden putsaamista, mutta joka kerralla lähestymistapa on erilainen. Ensin rötöstelyt ja vihulaisten kurmottamiset saa hoitaa sen suuremmin murehtimatta, mutta pian rimaa nostetaan lisäämällä tehtävänantoihin esimerkiksi kieltoja vartijoiden pamputtamisesta. Kolmanneksi viimeisessä tehtävissä jopa epäonnistuu, jos tulee edes nähdyksi. Lisäksi lähes jokainen kenttä on yllättävän iso hiekkalaatikko, jonka puitteissa saa edetä omaan tahtiin ja hyväksi havaitsemallaan tavalla, kunhan päämäärät tulevat suoritetuiksi.
Kokonaisuutena monet Thief-pelien fanit pitävät kakkososaa sarjan parhaana juuri tämän monipuolisuuden ja alkuperäiseen tehtyjen graafisten, sekä pelimekaanisten viilausten takia. Itse voisin sanoa, että kyseessä on melkein The Dark Projectin lisälevy, sillä ykkösen jälkeen The Metal Agen kanssa on välittömästi kotonaan. Tämä ei ole kuitenkaan millään muotoa huono asia, koska miksi korjata sitä, mikä ei ole rikki. Jäin seikkailun jälkeen kuitenkin ikävöimään erityisesti alkuperäisen tunnelmaa ja vaihtelevaa teemoistusta. Kuten The Dark Projectista kertovassa blogissakin mainitsin, myös pelisarjan kehittäjät ovat asiasta tietoisia. Saadun palautteen mukaan kun täydellisen Thief-pelin tehdäkseen heidän olisi julkaistava ykkönen uusiksi.
Mutta blogitekstin lisäksi puhukoon Let's Play puolestaan, sillä aloitan Youtube-kanavallani täysimittaisen Expert-vaikeusasteen pelailun Thief II: The Metal Agesta. Mukaan on jo ensimmäisen osan jälkeen mahtunut muutamia teknisiä ongelmia, jotka eivät toivottavasti jatku tulevissa videoissa. Kaikesta huolimatta, nauttikaa seikkailusta!
