Artikkeli on luettavissa 4.6.2008.
www.centraldark.com
New Yorkin keskuspuisto ei ole vain rauhallinen pysähtymispaikka keskellä kiireistä suurkaupunkia. Sen alla asuu jotain ikiaikaisen vanhaa ja pahaa.
Kolmiulotteisen selviytymiskauhun arkkivaari Alone in the Dark on jäänyt nimekkäämpien zombikauhistelujen varjoon. Brändi tallautui kilpailijoiden jalkoihin ja unohtui vuosituhannen alussa ilmestyneestä kohtalaisesta konsoliyrityksestä huolimatta. Luvassa on comeback: kauan ja hartaudella väännetty uusi Alone in the Dark yhdistää sarjan perinteitä moderniin kauhumytologiaan.
Uuden tulemisen pääosassa on New Yorkin kaupunki ja sen suuri keskuspuisto, jonka ympärillä tapahtumat pyörivät. Varsinaisen sankarin nimi on Alone in the Darkeille tuttuun tyyliin jälleen Edward Carnby, mutta muistinsa menettäneellä miehellä ei ole sukulaissuhteita edellisten osien kaimoihinsa.
Taivas putoaa
Alone in the Darkin tapahtumat starttaavat tyylikkäästi: sankari havahtuu sängystä heikossa kunnossa ja pian häntä ollaan jo taluttamassa katolle teloitettavaksi. Hienon elokuvamaisessa kohtauksessa pelaaja vedetään kertanykäisyllä Edward Carnbyn synkkään maailmaan. Lisäfiilistä tulee yksinkertaisesta ideasta, jonka mukaan sankarin täytyy räpsytellä kivusta sumenevia silmiään nähdäkseen edes hetken aikaa terävästi ympärilleen.
Hassulta kuulostavasta ajatuksesta huolimatta silmien räpsyttely terävöittää kohtauksen tunnelmaa ja saa tapahtumat tuntumaan paljon henkilökohtaisemmilta. Vastaavia simppeleitä, mutta virkistävän erilaisia pikkuideoita kaivattaisiin peleihin enemmänkin.
Kovaa kolahtavan alun jälkeen seuraa toinen yllätys: enää ei tyydytä hiljaisen yksityiseen kauhisteluun, vaan maailman kohtalo on avoimesti vaakalaudalla. Tuntemattoman pahan noustessa talot kaatuvat ja vanhat New Yorkin maamerkit sortuvat, eivätkä maailmanlopun merkit jää keneltäkään huomaamatta.
Isosta rytinästä voi olla monta mieltä. Tavallaan psykologisempi pienen mittakaavan pelottelu olisi voinut toimia paremmin, mutta residentevilmäisessä massatuhoteemassa on omat koukkunsa. Parin kentän kokoisen testiversion perusteella tapahtumien fokusta vaihdellaan sopivasti henkilökohtaisesta laajempaan ja takaisin.
Tulin ja näin
Selviytymiskauhisteluista tuttuun tapaan Alone in the Darkissa taistellaan paljon erilaisia zombeja ja demoneita vastaan, mutta seikkailupelimäinen ongelmien ratkonta ja ympäristön tutkiminen on mukavasti tavallista suuremmassa roolissa. Kaikki lähtee liikkeelle tulen hallinnasta ja hyväksikäytöstä. Tulen realistisuuden eteen on nähty paljon vaivaa.
Ainakin alkupuolella tulta käytetään hauskasti hyödyksi. Välillä palavassa rakennuksessa raivataan tietä sammuttimen avulla, välillä liekkejä käytetään valona pimeässä. Esineet ja varomaton sankari voivat syttyä tuleen, joten puisen tuolin voi esimerkiksi nokkelasti sytyttää soihduksi.
Tuli on myös sankarin puolella, sillä pahan kaappaamat ihmiset eivät suostu kuolemaan ilman kuumaa kosketusta. Vastustajaa voi mättää menemään maailman tappiin asti, jos hyökkäyksessä ei ole jossain muodossa mukana tulta. Yksi vaihtoehto on tainnuttaa vihollinen ja raahata tämä lähimpään liekkimereen. Nokkelampi voi käyttää pelin näppärää inventaariosysteemiä ja luoda palavia ammuksia kaatamalla sytytysnestettä ysimillisensä ammuksille. Tai sitten koko nestepullon voi heivata kohti vihollista ja ampua ilmasta, jolloin räjähdys vie mukanaan joukon zombeja. Vaihtoehtoja on mukavan paljon.
Esineiden yhdistely inventaariossa on hauskaa, mutta testiversiossa hommaan oli eksynyt paha moka: aika ei pysähtynyt uusia kikkakolmosia mietittäessä. Niinpä palopommin virittely zombiarmeijan ryynätessä kohti oli aika epätoivoista hommaa, ellei vaadittavaa komentosarjaa opetellut etukäteen ulkoa. Aikaisemmassa betassa aika vielä pysähtyi takkia aukoessa, joten toivottavasti tilanne palaa samaksi julkaisuversioon mennessä.
Sankari voi tutkia maailmaa ja käyttää ympäristöä hyväkseen. Autoista voi esimerkiksi lyödä ikkunan rikki ja katsastaa, josko hanskalokerosta tai aurinkolipan takaa löytyisi jotain hyödyllistä. Ajokuntoisen välineen voi kaapata alleen yhdistämällä oikeat johdot toisiinsa. Hylätystä kaarasta voi tehdä bensavanaa valuttamalla ansan, joka tyhjentää suuremman alueen pahan kätyreistä. Vaikka vaikutusmahdollisuudet eivät välttämättä ole järisyttävän suuria, luovat ne peliin oman hienon seikkailupelimäisen fiiliksensä.
Kanki-Edward ja pahan kaima
Alone in the Dark vaikuttaa monilta osa-alueiltaan mukavan erilaiselta kuin tavalliset selviytymiskauhistelut. Yhdessä asiassa ollaan kuitenkin tiukasti perinteiden äärellä: kontrollit ovat ainakin ennakkoversiossa turhauttavan kankeat. Sankari liikkuu kuin vanha papparainen sunnuntaikävelyllään. Erityisesti vapaata ja lukittua kuvakulmaa yhdistelevä kamera on paikoitellen todella rasittava ja Edward kävelee helposti alas kuiluihin vain heikon näkyvyyden takia. Jostain ihmeellisestä syystä sankaria ohjataan vain vasemmalla tatilla, ja oikea tatti kääntää kameraa hetkeksi, ei pysyvästi. Luulisi, että nykyaikaiset kontrollit voisivat ilmestyä myös kauhupeleihin.
Onneksi ympäristön hahmottamista voi helpottaa katselemalla maailmaa hahmon silmien kautta. Tällöin sankari liikkuu kuin missä tahansa räiskinnässä ja kääntyminenkin on siedettävän ripeää. Huonona puolena ympäristön komeat valotehosteet jäävät usein näkemättä, kun hahmon luomia varjoja ei pysty ihastelemaan.
Tunnelmaltaan Alone on the Dark toimii täysillä. Valoa ja varjoa käytetään nimen arvoisesti ja taskulamppu halkoo tyylikkäästi pimeää. Äänimaailmaan on panostettu ja elokuvamaisesti tapahtumiin reagoiva musiikki on todella hienoa. Idea ei ole uusi, mutta tällä kertaa se tuntuu toimivan tavallista paremmin.
Pimeässä päästään näillä näkymin pelkäämään vuoden kirkkaimpana aikana kesäkuussa. On siis vielä aikaa varata teippirulla ja jätesäkit pelihuoneen pimentämiseen.
