www.charlieoscardelta.com
Parasta mitä Call of Duty -pelisarjalle voi tehdä, on siirtää se pois toisen maailmansodan kuluneista kuvioista. Juuri sen Call of Duty 4: Modern Warfare tekee. Modern Warfare rikkoo pelisarjan kaavaa myös siinä, ettei pelissä sodita monella rintamalla. Modernin sodankäynnin sankareita ovat kaksi erikoisjoukkojen sotilasta, toinen brittiläisen SAS:n ja toinen amerikkalaisen Force Reconin. He taistelevat samaa uhkaa eli venäläisiä äärinationalisteja vastaan.
Kun peli alkaa, iloinen uudistushenki hiipuu. SAS:n karvanaamat lasketaan helikopterista myrskyssä keinuvan rahtilaivan kannelle. Toiminta on näyttävää, mutta sen putkimaisuus ei jäisi huomaamatta edes naapurin sokealta mummolta. Laivan venäläismiehistö vastaa raivoisasti tuleen. Sotavammat onneksi parantuvat, kun vetäytyy hetkeksi kulman taakse huokailemaan. Operaatio päättyy laivan upottamiseen ja SAS-miesten hiuskarvan varaan jäävään pelastautumiseen. Näyttää tuoreelta, tuntuu vanhalta.
Demotehtävä jätti minulle tyhjän tunteen. Aikakauden vaihtuminen ei minun nähdäkseni ollut muuttanut Call of Dutyn perusolemusta mihinkään. On tietysti mahdollista, että ilmatuen tykittäminen AC-130-rynnäkökoneella olisi innostanut minua enemmän, nyt se jäi näkemättä.
Modern Warfaren puolesta puhuu sentään se, että kehitysvastuu on palautettu alkuperäiselle Call of Duty -tiimille Infinity Wardille. Sen vastuulla olivat sarjan arvostetut ykkös- ja kakkososat, Treyarchin duunatessa innottoman Call of Duty 3:n. Jos jotain, niin Infinity Wardin pojat ainakin tietävät, mitä naruja vetämällä pelisarjan uskollisimmat fanit pidetään tyytyväisinä.
Toisin kuin konsolijulkaisuksi jäänyt Call of Duty 3, Modern Warfare nähdään myös PC:llä. Eroja voi hakea ainakin moninpelistä, sillä kahdeksaantoista pelaajaan rajoitetut konsolimatsit kasvavat PC:llä 32 pelaajan otteluiksi. Kaikkein järeimmillä servereillä voi pyörittää vielä suurempia pelejä.
