Hitman-firmaksi leimaantunut IO Interactive hakee irtiottoa Kane & Lynchillä.
Kane & Lynchin idea hautui niin pitkään, että tanskalaiset ehtivät kätkeä keväällä ilmestyneeseen Hitman: Blood Money -peliin ovelia viittauksia seuraavan pelinsä nimihenkilöihin. Ja millaisia nimihenkilöitä he ovatkaan! Kane on entinen palkkasotilas, joka uhrasi yksikkönsä miehet venezuelalaisten timanttien takia. Mielenvikainen Lynch murhasi vaimonsa, ehkä. Hän ei itse muista pimeästä hetkestään mitään.
”En tiedä mistä Kane & Lynchin idea oli alun perin peräisin”, Kane & Lynchin taiteellinen johtaja Martin Kramme Guldbaek pohtii. ”Toivottavasti ei ainakaan pääsuunnittelija Jens-Peter Kurupin omakohtaisista kokemuksista!”
Ikäviä ihmisiä
Kane ja Lynch ovat keski-ikäisiä ja kulahtaneita. Kuolleiden miesten olemuksesta näkee heti, että heidän parhaat päivät ovat kaukana takanapäin. ”Halusimme peliin todellisen näköisiä pelihahmoja, emme mitään poikabändistä poimittuja muovisia siloposkia”, Guldbaek sanoo. ”Menemme jopa niin pitkälle, että murramme pelin alussa Kanelta nenän. Niinpä hän heiluu läpi pelin naama teipattuna ja silmät verestäen.”
”Vakavasti puhuen, halusimme pois videopelien mustavalkoisista sankariasetelmista, joissa päähenkilö on säännönmukaisesti mukava kaveri. Katsoimme tarkkaan Heat – ajojahdin ja Koston liekin kaltaisia kovaksi keitettyjä rikosjännäreitä, joissa päähenkilöt liikkuvat lain väärällä puolella.”
”Kane ja Lynch ovat inhottavia tyyppejä, mutta videopeleissä tunteita ohjaillaan vähän toisella tavalla kuin elokuvissa tai kirjallisuudessa. Pelaaja asettuu ikään kuin automaattisesti heidän puolelleen, sillä koko maailma on heitä vastaan ja itsehän sinä heitä ohjaat. Joten kuinka ollakaan, tunnet empatiaa petturia ja psykopaattia kohtaan.”
”Rakastan sitä, kuinka nämä kaverukset ovat täysin moraalittomia paskiaisia. Kane ja Lynch tekevät kauheita asioita, murhia ja kidnappauksia. Emme väitä, että he olisivat enkeleitä tai että heidän tekonsa olisivat oikeutettuja, he eivät vain keksi muuta ratkaisua ongelmiinsa.”
Välinäytösten kirous
Pelin taiteellisena johtajana Gulbaek tavoittelee Kane & Lynchissä mahdollisimman elokuvamaista fiilistä. Samalla hän haluaa välttää elokuvamaisten pelien pahimman sudenkuopan eli ylenpalttiset välinäytökset, joissa pelaaminen keskeytyy ja juoni kytketään hetkeksi päälle. ”Emmehän kuitenkaan ole tekemässä elokuvaa, vaan peliä”, Martin Guldbaek toteaa.
”Kane & Lynch on vanhaa hyvän ajan videopelaamista: siinä juostaan, piiloudutaan, ammutaan ja käsketään miehiä tekemään asioita. Sen sijaan, että meillä olisi välinäytöksiä rikkomassa pelin rakennetta, yritämme upottaa kerronnallisuutta varsinaisiin pelitapahtumiin. Half-Life ja Half-Life 2 onnistuivat tempussa erinomaisesti ja olemmekin tutkineet niitä paljon.”
Guldbaek on selvästi ylpeä siitä, kuinka pelin juonta ei hierota sellaisenaan pelaajan naamaan. Vaikka pelissä ohjataan Kanea, hiljaisen miehen motiivit jäävät aluksi arvoituksiksi. Lynch on yhtä tietämätön miehen motiiveista, mutta jatkuvalla suunsoitollaan hän onnistuu ronkkimaan esille asioita, jotka tulevat yllätyksenä pelaajallekin.
”Linnareissustaan huolimatta Kane on parivaljakon ammattimies, eikä hän pahemmin välitä kertoa tehtävien yksityiskohdista Lynchille. Sama epätietoisuus pätee pelaajaankin, sillä pelissä ei ole lainkaan tehtävänantoruutuja. Tavoitteet valkenevat yleensä sitä mukaa, kun Kane katsoo aiheelliseksi niistä kertoa. Lynch protestoi tietojen pimittämistä, sillä hänethän on määrätty valvomaan Kanea.”
Kovia syytöksiä
IO Interactivella tunnustetaan, ettei mielenkiintoisinkaan taustatarina riitä yksin kannattelemaan peliä. Kane & Lynch on pohjimmiltaan kolmannen persoonan räiskintäpeli ja sellaisena sillä on monta kovaa kilpailijaa. Miten siis pysyä tuoreena ja kiinnostavana, Guldbaek? "On loppujen lopuksi helppo keksiä makeita uusia ominaisuuksia, mutta niiden muuttaminen todeksi vasta onkin vaikeaa. Kane & Lynchissä suorastaan pursusimme uusia ideoita, vaikka pian tajusimmekin, että vain harvat niistä olivat toteuttamiskelpoisia."
Guldbaek selittää, kuinka jokainen uusi toiminto vaatii yleensä ainakin yhden napin peliohjaimesta. Mitä enemmän toimintoja, sen vaikeammaksi kontrollien suunnittelu muuttuu. Lopulta on pakko päättää, mikä on pelattavuuden kovaa ydintä ja karsia kaikki muu pois. "Muuten päädytään samaan tilanteeseen kuin Ghost Recon, missä jokainen asia on monimutkaisen nappikombon takana."
Vihollisen tulelta suojautuminen on olennainen osa Kane & Lynchin pelattavuutta. Oivaltavinta suojautumisessa on, ettei se vaadi napinpainalluksia. Pylvästä päin ohjattu hahmo painautuu automaattisesti sitä vasten. "Suojautuminen on tietenkin vanha juttu Gears of Warin jälkeen", Guldbaek myöntää. "Epicin pojat pohtivat samoja asioita ja päätyivät samoihin johtopäätöksiin kuin me. Jälkeenpäin ajateltuna meidän ei olisi kannattanut illastaa heidän kanssaan viime kevään pelinkehittäjien konferenssissa. Paskaa sattuu."
Lopuksi Martin Gramme Guldbaek haluaa puuttua vielä Kane & Lynchin rankkaan aihepiiriin. Vaikka pelissä tapahtuu kauheita, Guldbaekin mielestä on olennaisempaa, kuinka asiat esitetään. Hän syyttää nimeltä mainiten muita räiskintäpelejä yleisön manipuloinnista.
”Mielestäni Ghost Reconin ja America’s Armyn kaltaiset pelit ovat vaarallisia, sillä niissä kaikki esitetään mustavalkoisesti hyvän ja pahan, oikean ja väärän taisteluna. Eikä vastapuoli ole näissä peleissä mikään fiktionaalinen vastapuoli, vaan jotain, mikä on oikeasti olemassa. Vaikka pelit ovat vain pelejä, ihmiset omaksuvat niistä asioita, joilla he muodostavat maailmankuvaansa. Mustavalkoinen ajattelu vahvistuu, kun samanlaista vastakkainasettelua toistetaan CNN:n, BBC:n ja Fox Newsin uutisissa.”
”Kane & Lynch ei ole poliittinen peli, eikä meillä ole poliittista sanomaa pelaajille. Olemme kuitenkin rehellisiä pelaajia kohtaan, emmekä sorru tekopyhiin moraalisaarnoihin. Pelin tapahtumat saavat puhua puolestaan. Sitten muutaman vuoden päästä, kun kaikilla iolaisilla on lapsia, teemme varmasti iloisempia pelejä.”
Tanskalainen IO Interactive on synkkien hahmojen tulkki. Hitman-pelien viivakoodilla merkitystä palkkamurhaajasta edetään johdonmukaisesti Kaneen ja Lynchiin, kahteen kuolemantuomittuun, joista kohtalo tekee maailman epätodennäköisimmän parivaljakon. Kane on palkkasoturi ja petturi, Lynch murhaaja ja psykopaatti. Heidät autetaan vankilasta pakoon, muttei vapauteen, sillä Kanen entinen työnantaja haluaa rahansa takaisin. Lääkkeitä popsiva Lynch taivutellaan Kanen esiliinaksi, mikä ei ole kummankaan miehen mieleen – he vihaavat toisiaan.
Kane on pelin varsinainen päähenkilö, jonka näkökulmasta tapahtumat koetaan, Lynch on pelattavissa vain co-op-kaksinpelissä. Sietämätön Lynch seuraa herkeämättä Kanen kannoilla. Lynchin arvaamattomat päähänpistot saattavat Kanen tuon tuosta pulaan.
Kanen ja Lynchin metodit eivät ole yhtä ovelia ja hienostuneita kuin Hitman-pelien päähenkilöllä. Vaikka silmittömään räiskimiseen ei yleensä ole varaa, hampaisiin asti aseistautuneille ”kuolleille miehille” ei useinkaan jää muuta vaihtoehtoa. Silloin kun kaksikon oma tulivoima ei riitä, avuksi saa joukkuetovereita. Apureita tietävät mitä tehdä käskemättäkin, sillä pelin tekoäly ohjaa heitä tekemään samaa kuin pelaaja. Apumiehille voi toki antaa omaakin ohjeistusta.
Koska pelissä voi kantaa vain kahta asetta kerrallaan, erikoisempia aseita kierrätetään tarpeen mukaan mieheltä toiselle. Kannattaa huomata, että psykoottinen Lynch on erityisen perso haulikolle, eikä kerran luovutettua paukkukeppiä saa erehdyksen jälkeen enää takaisin.
IO Interactive esitteli pelistä kaksi Japaniin sijoittuvaa tehtävää. Niistä ensimmäisessä parivaljakon tehtävänä on kaapata hämyisen yökerhon johtaja, joka on sattumoisin paikallisen rikollispomon tytär. Miehet jonottavat sisään ja aloittavat etsintänsä täpötäyden yökerhon tungoksessa. Yakuzan omistamalla klubilla riittää aseistautuneita vartijoita, mutta Kane & Lynch ovat toistaiseksi vain asiakkaita muiden joukossa. Hienovaraisuus lentää ikkunasta, kun pimennossa pidetylle Lynchille valkenee, mitä yökerhoon tultiin tekemään. Lynch hakkaa naisparan lattiaan ja kaappaa hänet harteilleen kuin perunasäkin. Lynchin keskittyessä kantamiseen, Kanen on ammuttava tiensä ulos klubilta. Sekasortohan siitä syntyy, kun paikalla on vartijoiden lisäksi satoja sivullisia.
Siinä missä soluttautumisena käynnistyvässä yökerhotehtävässä saattoi vielä nähdä viitteitä Hitman-peleihin, johtokunnan teilaaminen japanilaisessa pilvenpiirtäjässä oli jo silkkaa Freedom Fightersia, mikä onkin Kane & Lynchin todellinen esikuva. K-mies, L-heppu ja pari apuria aloittavat tornitalon katolta ikkunanpesijöiksi naamioituneina. Köysillä alas ja lyijyä ikkunasta sisään – sen monimutkaisempaa suunnitelmaa miehillä ei ole. Veriteon jälkeen tehtävä on oikeastaan vasta alussa, sillä pilvenpiirtäjästä pitäisi selvitä hengissä ulos. Pylväiden ja muiden esteiden taakse suojautuminen ja oviaukkojen hyödyntäminen helposti puolustettavina sumppukohtina ovat eloonjäännin alfa ja omega. Toiminta etenee suoraviivaisesti ja osumista huvennut terveys palautuu heti, kun malttaa hetken hengähtää.
Vaikka Kane & Lynch eivät ole mitään enkeleitä, pelin juonikuvio vaikutti kiistattoman vetovoimaiselta. Toivottavasti rosoisten hahmojen ympärille keksitään riittävän nokkelia tehtäviä, japanilainen pilvenpiirtäjä kun sortui ehkä liiankin suoraviivaiseen ammu kaikki mikä liikkuu -meininkiin. Täpötäydessä yökerhossa puhjennut kaaos olikin sitten kertaluokkaa säväyttävämpi kokemus.
Kane & Lynchin on määrä ilmestyä tämän vuoden aikana, joskaan sillä ei ole vielä julkaisupäivää.
