www.kaneandlynch.com
Hitman-peleistä tunnettu IO Interactive rakastaa antisankareita. Todistammeko läntisten arvojen romahdusta, kun pelin päähenkilöiksi kelpaavat palkkasoturi Kane ja psykopaatti Lynch?
He ovat rumia miehiä epätoivoisessa tilanteessa. Kuolemansellistä paenneella Kanella on kolme viikkoa aikaa maksaa velkansa pahamaineiselle palkkasoturijoukolle, muuten hänen perheensä käy kalpaten. Samassa rytäkässä vapaalle jalalle livahtanut Lynch määrätään Kanen vartijaksi. Lynch on psykopaatti ja paatunut vaimontappaja. Hänet pitää aisoissa vain purkillinen pillereitä. Aika velikultia!
Peleissä törmää vain harvoin aistittavaan henkilökemiaan, mutta Kanen ja Lynchin väliltä sitä totisesti on. Kane halveksii epäammattimaisesti riehuvaa Lynchiä. Psykopaatti omissa riveissä on särmälle palkkasotilaalle pelkkä rasite. Lynchin vintti todellakin pimenee tuon tuosta, mutta se ei estä häntä hautomasta palavaa vihaa Kanea kohtaan. "Jos he eivät tapa sinua, niin minä tapan"”, Lynch uhkailee. Uhostaan huolimatta Lynch osoittautuu toivottomaksi reppanaksi, joka pelkää korkeita paikkoja ja on muutenkin pallo hukassa. Vuosisadan rakkaustarinaa Kane & Lynchissä ei synny, mutta miehet nälvivät silti toisiaan kuin vanha aviopari.
Kane & Lynchin tarina, henkilöt ja kerronnalliset keinot toimivat kuin junan vessa. Jos Kane haavoittuu kuolettavasti, pelaaja kuulee hänen viimeiset ajatuksensa. Jäävätkö ne todella viimeisiksi riippuu siitä, ehtiikö Lynch tuikkaamaan mieheen lisää virtaa adrenaliinipiikillä. Tummanpuhuva tunnelma tuo oivallisella tavalla mieleen Michael Mannin ohjaamat rosoiset toimintatrillerit, kuten Collateralin ja Heatin. Kane & Lynchin tanskalaistekijät ovat sattuneesta syystä nimenneet ne pelinsä esikuviksi.
Kiinnostavat kertomukset ovat minulle tärkeä osa pelinautintoa, mutta hyvä käsikirjoitus jaksaa vain ani harvoin kantaa peliä yksinään. Tämä seikka nousee ikävällä tavalla esille myös Kane & Lynchissä, sillä en ollut erityisemmin vakuuttunut pelin varsinaisesta selkärangasta eli räiskinnästä. Niin hienoilta kuin kohtaukset näyttävätkin, ammuskelu jättää tavattoman lattean fiiliksen. Pelissä lahdataan tolkuttomat määrät liian helposti tapettavia vihollisia, joilla on hädin tuskin minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Jo se syö uskottavuutta, että palkkasoturi parin apurinsa kanssa panee yhden keikan aikana suurkaupungin poliisilaitoksen verran väkeä kylmäksi.
Onnistuneesti valitut miljööt ja totutusta poikkeavat tavoitteet onneksi nostavat kokonaisuuden plussan puolelle. Jatkuva nurkan takaa räiskiminen on tylsää, mutta itse tilanteet – häikäilemättömästä pankkiryöstöstä täpötäydessä yökerhossa puhkeavaan tulitaisteluun –säväyttävät.
Kane & Lynchin kuusi ensimmäistä kenttää jättivät ristiriitaisen maun, mutta oli pelikokemuksessa puolensakin. "Kuolleiden miesten" tarinaa ei millään tohtinut jättää kesken.
