www.killzone.com
Passiivisen vastarinnan aika on ohi. Killzone 2:ssa ISA vie puolustustaistelun ihmiskunnan tulevaisuudesta helganien kotiplaneetalle.
Guerilla Gamesin Killzone nousi nopeasti peliksi, josta PlayStation-konsolit tunnetaan. Suuri osuus on hyvällä hahmosuunnittelulla, sillä hehkuvasilmäiset helgan-fasistit ovat parasta vihollissuunnittelua hetkeen. Onnistuneet pahikset tunnistaa siitä, että ne näyttävät hyviltä.
Amsterdamissa pidetyssä hypetilaisuudessa pelattavana oli yksinpelikampanja sekä muutama moninpelikenttä. Koska Petri Heikkinen pelasi Killzone 2:n moninpeliä suljetussa betassa, ulkoistin moninpeliosuuden hänelle.
Scifisotaa vuoristoradassa
Tarina jatkaa suoraan ykkösosasta, vaikka juonen ymmärtäminen ei aikaisempien osien tuntemusta vaadikaan. Vektan miehityksen jälkeen ISA:n lojalistit aloittavat vastaiskun ja lähettävät avaruuslaivaston vangitsemaan helganien keisari Visarin. Mies tuntuu lietsovan koko ihmiskuntaa sotaan elintilasta tuhottuaan oman Helgan-kotiplaneettansa olosuhteet.
Tempo on tiukka ja kentät noudattavat perinteistä vuoristoratasuunnittelua. Hurmeista tulitaistelua seuraa aina lyhyt siirtymätaival, joka hetken hengähdyksen jälkeen muuttuu avoimeksi sodaksi. Tarkoituksena on saada pelaajista tuntumaan siltä kuin ympärillä velloisi avoin sota, eikä vain yksi mies taistelisi kokonaista armeijaa vastaan.
Intensiivinen räiskintäleffafiilis ei synny sattumalta, vaan vaatii viikkojen hienosäätöä. "Teemme kentästä prototyypin, jossa kaikkea on aina liikaa, vihollisista kentän yksityiskohtiin. Grafiikat ovat vielä rumia, mutta maailma toimii kuten lopullisessa pelissä pitää. Pelaamme kenttää uudelleen ja uudelleen. Hiomme vastustajamäärät toimiviksi ja vähennämme suojapaikkoja, jotta pelaajalle jää aukealla aidosti turvaton tunne. En ole ikinä nähnyt, että editorissa tehty kenttä olisi toiminut suoraan", ohjaaja Mathijs de Jonge miettii.
Pure luotia
Vaikein vaikeustaso avautuu vasta läpipeluun jälkeen. Tiukimmillaan Killzonessa kuolee sarjasta, vaikka peruspelissäkään ei kannattanut juosta tulta päin. Elinvoima palaa hetken huokailemalla. Taktisia elementtejä haetaan suojautumisella, jossa ukot kurkkivat ampuen kulmien takaa.
Suojaan ei voi luottaa ikuisesti, sillä ympäristö tuhoutuu. Propagandabannerit syttyvät näyttävästi roihuamaan liekinheittimellä. Puulaatikot päästävät osan luodeista lävitseen hajoten lopulta kokonaan. Kovemmat aineet kuten teräsbetonipylväät ja peltilevyt vain murentuvat, eikä niitä saa luotien voimalla hajoamaan lopullisesti.
Tekoälyukot ovat selvästi käyneet taistelijan peruskoulutuksen läpi. Samoja kenttiä uudelleen kokeillessani vastustajat tulivat päälle tilanteita varioiden, eikä suojasta voinut jäädä roiskimaan heittolaukauksia. Paikallaan kykkimiseni palkittiin munakranaatilla selustaan. Mukana kulkevat taistelutoverit kommentoivat jatkuvasti pelaajan tekemisiä. Miehet varoittavat selustaan koukkaavista sotilaista, kehuvat hyviä suorituksia ja tuuppivat käsikirjoituksen suuntaan.
Terapeuttini tuskin innostuu seuraavasta lauseesta, mutta parhaimmillaan aseissa on raakaa voiman ja vallan tunnetta, kun konekiväärini naulaa luotisateessa hytkyvän kommandon seinään. Sähköase ampuu laajalle alueelle osuvan salaman, joka pomppaa sähköä johtavasta esineestä toiseen. Tosin virtaa pyssyssä tuntui olevan heikonlaisesti, sillä käryävät ukot nousivat shokin saatuaan ylös.
Musiikki tukee elokuvamaista tunnelmaa. Rauhallisen käytävätallustelun arvaa muuttuvan tulitaisteluksi, kun ambient vaihtuu lyömäsoittimien luomaksi jännitysmusiikiksi. Aseiden paukkuessa myös sävelkulku kasvaa pelkistä rytmisoittimista täydeksi orkesteripaisutteluksi.
Jykevissä aseäänissä ja osumissa ei ole käytetty oikeita aseita kuin viitteenä: "Oikeat äänet toimivat harvoin äänitehosteina, vaan työ vaatii kikkailua. Lahdattavat siat ovat pahin kauhuhuutoääni, jonka tiedän. Varsinkin, jos nauha soitetaan takaperin, sillä moista inhimillistä tuskaa harvoin kuulee. Emme kuitenkaan käyttäneet eläinruhoja edes osumien äänittämiseen. Esimerkiksi pääosumissa yhdistyy pähkinöiden murskaantuminen keitetyn spagetin litinään", äänipomo Mario Lavin summaa.
Ei viimeinen sana
Killzonella on valtava taustamaailma, josta valtaosa menee pelatessa taatusti ohi. Helganilaisilla on oma kielensä, arkkitehtuuri ja jopa yhteiskuntamalli. Graafikot ovat väsänneet lukuisia esimerkkejä sähkölaitteista ja huonekaluista. Neukkutyyliin televisiot tehdään Helgan-planeetalla vain yhdessä tehtaassa, yhden suunnittelijan tekeminä, jolloin ne näyttävät kaikki samanlaisilta.
"Pyrimme tavoittamaan pelimaailmassa fasistikommunistisen fiiliksen, jossa arkkitehtuuri on jykevää betonia eikä syöpämäisesti kasvavissa kaupungeissa ole tilaa ihmisille. Innoituksena ovat paitsi aikaisemmat Killzone-pelit myös Blade Runner ja Alien-elokuvat", taiteellinen johtaja Jan-Bart van Beek visioi.
Killzone 2 haastaa nähdyn perusteella Resistance 2:n. Killzonessa maailma tuntuu toimivammalta ja vastustajatkin kiinnostavammilta kuin kilpailijalla. Pyörimistä on vain pakko parantaa ennen helmikuun loppua, jolloin präiskinnän pitäisi ilmestyä. Ruudunpäivitys putoaa paikoin häiritsevän alas, ja pahimmillaan tilanteita on jopa vaikea hahmottaa.
Tekijöitä loppuhiomiseen ainakin piisaa, sillä Killzone-sarjan menestyksen myötä Guerrilla Games on laajentunut valtavaa vauhtia. Hollannin 1600-luvun kultakaudella rakennetun marmoripalatsin sähköverkot eivät kestäneet väkimäärän lisääntymistä, joten tiimi joutui hankkimaan diesel-generaattorin syöttämään virtaa uusien tekijöiden koneisiin.
32 soturin moninpelin pihvi on warzone-tila, jossa tekoälyupseeri jakaa pelaajille vaihtelevia tehtäviä: tappakaa tietty vastustaja, tuhotkaa tai suojelkaa kohdetta, kaapatkaa propagandakuulutin tai niitatkaa vihollisia vastapuolta enemmän.
Warzonen voittajajoukkue määritetään tehtävissä onnistumisen perusteella. Vihollisten teilaaminen on tosin operaatiosta riippumatta aina askel oikeaan suuntaan. Erävoitoista ja tapoista irtoaa kokemuspisteitä, jotka avaavat sotilasarvoja ja palkintoja, kuten uusia aseita ja klaanioikeuksia. Palkinnotkin riippuvat hahmoluokasta, sillä tarkka-ampuja saa liki näkymättömän suojaviitan ja tulitukimies paremmat luotiliivit.
Sotilaat hölkkäävät realistisen verkkaisesti, joten sinkohippareflekseistä on tavallista vähemmän hyötyä. Taitoelementtinä toimii vastustajien hyökkäyssuuntien ennakoiminen. Polven varaan laskeutuminen parantaa ja juokseminen luonnollisesti heikentää osumatarkkuutta. Hyvää sihtiä kaivataan, sillä ammukset loppuvat nopeasti. Tiukan tulitaistelun jälkeen pistoolin tai pöllittyjen aseiden varaan tippuminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Betan kolme areenaa ovat totalitäärisen Helganin synkeitä scifi-dystopioita: harmaita, ahdistavan ankeita ja rähjäisiä betoniviidakoita, joissa helganilaisten punaiset silmät loistavat kekäleinä. Tasapuolisuuden vuoksi ISA-miehillä hehkuvat siniset taskulamput rinnuksissa.
Kentissä on runsaasti huimia korkeuseroja ja ahtaita loukkoja, joten lääniä piisaa monenlaisille rooleille rynnäköijistä lekurien kautta tarkka-ampujiin. Taiteellisesti uskottavat maisemat, repivät ääniefektit ja upseerin mouhoaminen tuovat taisteluihin roppakaupalla fiilistä ja tekemisen tuntua.
Betan perusteella Killzone 2 saattaa hyvinkin nousta konsoliräiskintöjen eliittiin. Selkein ongelma on ruudunpäivitys, sillä peli hidastelee liian usein lähitaisteluissa ja massiivisissa käsikranaattikeskityksissä.
Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 4.2.2009.
