www.nintendo.fi
Pääsimme viimein leikkimään Wiillä Ubisoftin tiloihin kahdeksi päiväksi, ja saimme kunnon ennakkotuntuman laitteesta.
Nintendo lähti Wii-konsolin suunnittelussa aivan eri tielle kuin kilpailijat Microsoft ja Sony. Graafisen suorituskyvyn sijasta keskityttiin keksimään pelaamista uudelleen. Wiillä pelaaminen perustuu pelaajan omaan liikkumiseen ja ruudun osoitteluun. Ainakin ennakkoon konsepti tuntuu toimivalta, sillä Nintendon koneella saa taatusti erilaista peliviihdettä.
Laitteen pääasiallinen ohjain on Wii Remote, jota käytetään osoittimena valopyssyn tapaan. Laite havaitsee liikkeen syvyys-, korkeus- ja leveyssuunnassa. Ohjaaminen perustuu näiden kahden asian yhdistelmään. Remote ei toimi kuten perinteiset valopyssyt vaan television lähelle sijoitetaan Bar-lähetin, joka lähettää infrapunasignaalia. Säteen perusteella lasketaan, mihin Remote osoittaa. Tekniikan ansiosta päästään perinteistä valopyssyä parempaan tarkkuuteen eivätkä 100 Hz -television tai videotykin käyttäjät joudu Remoten kanssa vaikeuksiin.
Remoteen liitetään Nunchuk-ohjain, jossa on liiketunnistuksen lisäksi useita toimintanappeja ja tatti. Remote on Wii-ohjaimen perusosa, johon muut Nunchukin kaltaiset lisäohjaimet liitetään. Nintendo ei tosin ole paljastanut suunnitelmiaan lisäohjainten suhteen, joten luvassa voi olla mitä tahansa kännykästä kameraan.
Ideana on, että Remotea pidetään oikeassa ja Nunchukia vasemmassa kädessä. Laitteet on muotoiltu niin, että vasurit voivat pitää kapuloita nurinkurisesti. Kahden käden ohjaus saattaa kuulostaa hankalalta, mutta käytännössä laitteiden erillisyyttä ei pelatessa muista. Asennosta saa jopa padipelaamista mukavamman, koska käsiä voi pitää missä haluaa. Ainoa ongelma on, että kaukosäädin on niin kapea, että kourani yltää painamaan vahingossa peukalon tyvellä 1- ja 2-nappeja, mikä pistää yleensä pelin pause-tilaan.
Videoissa pelaajat huiskivat ja hyppivät pelatessaan, mutta todellisuudessa Wiilläkin pelataan sohvalla löhöten. Ohjaimet reagoivat yllättävän pieniin käden liikkeisiin ja erottavat jopa ranteella kallistukset. Pelaaminen ei vaadi hillitöntä huiskimista vaan pikemminkin tarkkuutta.
Ei vain uusi ohjaus
Wii ei ole vain uudella ohjauksella varustettu GameCube, vaan koneessa on runsaasti uutta edeltäjään verrattuna. Wiillä voi nettipelaamisen ohella myös surffailla Opera-pohjaisella selaimella. Nintendo räätälöi Wiille käyttöliittymän osaksi nettipalvelun, jossa voi lähettää pelikutsuja kavereille, katsella julkaisulistoja, hakea tietoa tulevista peleistä ja tilata nettikaupasta pelejä koneen muistiin. Nettiyhteyttä käytetään pelien päivittämiseen, mutta ominaisuus ei näy pelaajalle suoraan, vaan Wii hakee lepotilassa pelipäivitykset automaattisesti.
Nintendon oman arvion mukaan julkaisupäiväksi kauppoihin ehtii parikymmentä peliä, joista useimmat muilta julkaisijoilta. Julkaisupeleistä on nimetty vain The Legend of Zelda: Twilight Princess, Red Steel, Rayman: Raving Rabbits, Need for Speed: Carbon, Wii Play, Super Monkey Ball: Banana Blitz ja Tony Hawk’s Downhill Jam. Wii-pelien lisäksi koneella voi pelata kaikkia GameCube-pelejä tai imuroida Nintendon verkkopalvelusta 5–10 euron hinnalla Nintendon klassikkopelien lisäksi Sega MegaDrive-, TurboGrafx- ja MSX-pelejä. Virtuaalikonsolia varten koneelle julkaistaan perinteinen padi ja GameCube-padi toimii GameCube-pelien kanssa.
Nintendon Wii-konsoli ilmestyy Euroopassa joulukuun 8. päivä, mutta laitteen suomalainen myyntihinta ei ole vielä selvillä. Konsolin mukana saa Wii Remote- ja Nunchuk-ohjaimet sekä amerikkalaisten tapaan Wii Sports -pelin.
Red Steel
redsteelgame.uk.ubi.com
Wii
Losangelesilainen pariskunta Scott Monroe ja Miyu Sato lähtevät Tokioon tapaamaan tulevaa appiukkoa Isao Satoa. Kesken treffien yakuzat iskevät hotelliin yrittäen kaapata Saton panttivangikseen, mutta joutuvat tyytymään Scottin morsmaikkuun. Seuraa takaa-ajo räiskintäpelissä, joka hyödyntää hienosti Wii-ohjausta varsinkin miekkailuosuuksissa.
Miekkailu on Red Steelin vahvuus. Remotella huiskitaan iskut ja Nunchukin tatilla liikutetaan hahmoa, väistetään ja suojaudutaan. Wiin esittelyvideossa vauhdikas dude hyppää sohvan taakse suojaan, mutta todellisuudessa pelissä väistetään yksinkertaisesti nappia painamalla. Nunchukin heilautuksilla hoidetaan torjunta.
Päinvastoin kuin Wii-seurakunta tuntuu uskovan, ruudulla liikkuva miekka ei seuraa yksi yhteen Remoten liikerataa, vaan peli valitsee valmisanimaatioista tilanteeseen mahdollisimman sopivan. Fiilis on riittävä, jotta taistelu tuntuu miekkailulta. Pahempana rajoituksena miekkailukohtauksissa ei voi vain Indiana Jones -tyyliin lasauttaa taitojaan esittelevää vastustajaa pistoolilla, vaan katana ilmestyy automaagisesti pelaajankin kouraan.
Remote toimii kranaattien viskomisessa loistavasti. Jos vispaa Remoten alakautta kohti ruutua, Scott vierittää kranaatin. Jos vippaa yläkautta, liike vastaa normaalia heittoa. Ainoa ongelma on, että heittoliikkeen alkaessa Remote siirtää samalla myös tähtäyspistettä. Muutoksen oppii tosin nopeasti ennakoimaan, joten kranaatti ei kolahda karmiin kovin montaa kertaa.
Neljän hengen kimppapelissä on yksi Remotea villeimmin käyttävistä ominaisuuksista. Remote saattaa piristä kännykän tavoin ja nostamalla kapulan korvalle kovaäänisestä kuuluu vain kyseiselle pelaajalle annettava tehtävä. Valitettavasti idea menee hieman hukkaan, sillä vielä betavaiheessa vain samalla koneella pelattava räiskintä oli varsin tuskastuttavaa säheltämistä. Osasyynä oli kenttien outous, sillä vieraissa maisemissa pelkkä suunnistaminen kapean näkökentän varassa tuntui vaikealta. Nettimoninpeliä ei tehdä.
Pääosassa on kuitenkin räiskintä, mikä tuntuu yllättävän peruskamalta, sillä touhu tuntuu valopyssyn ja padiohjauksen risteytykseltä. Sihtiä auttaa selvästi lievä automaattitähtäys, ellei ammu zoomitilassa tarkkuuskiväärillä.
Red Steel tuntuu kehittyvän sitä enemmän mitä lähemmäs julkaisua päästään, sillä ensitapaamisella E3:ssa peli oli selvästi GameCube-grafiikkainen tunnoton tekele. Nyt grafiikat ovat noin Xbox-tasoa ja Remote-tähtäyksessäkin näkyy kaivattua tarkkuutta.
Rayman Raving Rabbits
raymanzone.uk.ubi.com/ravingrabbids
Wii
Ubisoftin toinen Wii-julkaisupeli Rayman Raving Rabbits on King Kong -tiimin minipelikokoelma. Alkuperäisenä ideana oli kehitellä nextgen-koneille uusi Rayman-tasoloikka, mutta Wiin yksityiskohtien julkaisun jälkeen ajatus hylättiin. Olisi kuulemma tuntunut Wiin ominaisuuksien hukkaan heittämiseltä, jos koneelle olisi tehty pelkkä pompiskelu.
Alkuperäisestä Rayman-tasoloikasta jäivät jäljelle viholliset. Ubilaiset pyrkivät keksimään surkeimman mahdollisen vastustajan ja päätyivät kapisiin kaneihin. Minipelit yhteen kokoavassa tarinassa puput kaappaavat Raymanin kavereineen viihdeorjiksi ja pakottavat nämä esiintymään eriskummallisissa näytöksissä.
Raving Rabbitsin kuusikymmentä minipeliä eivät selostettuna kuulosta miltään. Peleissä suljetaan vessan ovia, tanssitaan, lypsetään, piirretään, pumpataan, räiskitään, ratsastetaan tai hypätään vapaapudotuksella kanjoniin. Kummasti kuusituntisen pelirupeaman ajan minipelien pariin palasi uudelleen ja uudelleen. Porukan suosikeiksi nousivat lehmänheitto ja teräspupu.
Lentävässä lehmässä pitää Remotea pään päällä pyörittämällä antaa ketjun päässä olevalle lehmälle vauhtia kuin moukarinheitossa ja singota elukka sektorin suuntaan. Mitä kovempi vauhti ja tarkempi heitto, sitä kauemmas lehmä lentää. Teräspupussa pumpataan resiinaan mahdollisimman hurja vauhti, jotta kiskojen loppuessa pupuparka sinkoutuu pitkälle kantavaan ilmalentoon. Ennen maahansyöksyä laukaistaan vielä jäniksen selässä olevat panokset lisämetrien toivossa.
Minipelien ehkä suurin ongelma on, että kapulan liikkeet eivät sellaisenaan näy ruudulla. Esimerkiksi resiinan pumppauksessa ohjaimia vatkataan ylös-alas-suuntaan mahdollisimman nopeasti, mutta rytminvaihdokset näkyvät ainoastaan vaunun nopeusmittarissa, eivät Raymanin animaatioissa.
Huitomiseen perustuvien minipelien piristeenä on ammuntapelejä, jossa Rayman napsii valmiiksi määrätyllä radalla ilmestyviä pupuja tai seikkailee luolastossa vapaasti räiskintäpelityyliin. Tiukan vauhdikkaat ammuskelut toimivat varsinkin yhteistyönä pelattavissa kaksinpeleissä. Valtaosaa minipeleistä pelataan joko yhtä aikaa neljän hengen voimin tai vähintään vuorotellen, ja parhaita tuloksiaan pääsee vertailemaan netissä. Varsinaista nettimoninpeliä ei ole.
