Niko kirjoitti juuri rakkaudestaan lehteen, sen avustajiin ja lukijoihin Pelit-lehden 200. numerossa 12/2010. Menneiden muistelu -kolumni löytyy 15-vuotisnumerosta 2/2007, eikä siitä tarvitse vaihtaa sanaakaan. Jäljellä on vielä kunnianosoitus kolmanneksi tärkeimmälle rakkaudelle, joka sekin on kestänyt parikyt vuotta.
Pc, Mon Amour
Pcenobiitti sanoi minulle: ”I have such sights to show you”, ja kuljetti minut nautinnon maailmaan, jota maustaa satunnainen tuska.
Onnistuneen parisuhteen näkee sen pituudesta. Laskujeni mukaan minulla on menossa yhdeksäs pc:ni 21 vuoden aikana, eli rakastumisvaihe per pc kesti noin kaksi ja puoli vuotta. Vertailun vuoksi konsolisykli oli ennen tätä sukupolvea noin viisi vuotta. Ihan ilmaista ei PC Master Raceen kuuluminen siis ole.
9/21 FFS
Ensimmäinen oma koneeni oli 386/25 (1991), jossa kiintolevyä oli reippaat 200 megatavua. Sitä seurasi 486/50 (1993), 486/66 (1995), P120 (1996), P2-400 (1998), P3-800 (2001) AMD Athlon XP 2500+ (2003), Core Duo 2 /2,4 GHz (2007) ja lopulta Quad Core 2600+ (2011).
Tyhmemmän mielestä näyttää, että partneri on vaihtunut aika tiuhaan, mutta pc ei olekaan kone, se on päivittyvä mielentila: lärvi vaihtuu, mutta jatkuvuus säilyy. Kun haluan jakaa vuoden 2012 mallini kanssa vuoden 1992 rakkaimman muistoni, voin asentaa Ultima Underworld I:n ja se toimii. Parisuhteen peruskivi, luottamus, pysyy, koska pelikokoelma ei tasaisin väliajoin muutu ongelmajätteeksi.
Eikä siinä kaikki: oikealla emulaattorilla pc-kulta voi roolipelata (melkein) mitä tahansa pelikonetta melkein miltä tahansa aikakaudelta. Vastaava saisi onnistua niissä biologispohjaisissakin parisuhteissa.
Täti vaihtoi verkkosukkiin
Ennen vakiintumistani heiluin vetävien kotimikrojen kanssa. Amigaan ja ST:hen verrattuna tehoja pc:ssä ehkä oli karvan enemmän ja kovalevy oli kiinnostava keksintö, mutta koneen hinta oli tähtitieteellinen.
Eikä sillä todellakaan saanut koko rahan edestä: nelivärinen CGA, jos niitä karmivia sävyjä edes väriksi kehtasi kutsua, ja surkeat piipperikitinät! Jos konsolit olivat alaikäisiä, pc viehätti kuin Miss Sosialidemokratia.
Parisuhde alkoi rakastumisella. Sydämeni sytkähti, kun Activision julkaisi pelin Mech Warrior. 3D-grafiikkaa, jättirobottien varustelua, se oli juuri sen tyyppinen peli, josta silloin haaveilin. Kyllä raastoi antaa se Petri Teittiselle arvostelua varten ja itse nyhertää jotain Amigan tasohyppelyä.
Annoin tunteilleni periksi nähdessäni ECTS-messuilla sellaisen tulevan pelin kuin Wing Commander. Siinä käytiin hienoa avaruussotaa (oih!), ja Wing Commanderin elokuvamaiset välinäytökset, 256-värinen VGA-grafiikka sekä Roland MT-32:n kajauttama musiikki, ne eivät olleet tästä maailmasta. Kotiini muutti ensimmäinen pc:ni, silloisen hintatason mukaan halvalla (12 000 markkaa, yli 2000 euroa) eikä hääyö Wing Commanderin kanssa todellakaan ollut pettymys.
Ei monelle muullekaan, sillä Wing Commander teki pc:stä ykkösrivin pelikoneen ja samalla peliteknisen kehityksen veturin. Itse vietin yhä vähemmän aikaa Amigan kanssa, kunnes vedin töpselin irti ja hautasin raadon ullakolle.
Toinen muuttua saa
Aikojen saatossa minä ja pc olemme kasvaneet yhdessä. Minä pysyn aina samana rakastettavana jörrikkänä, mutta se on pc:lle yksi lysti, koska se on sähkölaite. Minulle taas on tärkeää, että pc-mussukkani jatkuvasti kasvaa ja kehittyy aikojen mukana.
Hän on näyttänyt minulle pelaamisen mullistavat jutut, melkein aina ensimmäisenä. 3D-grafiikassa yksinkertaiset väripinnat vaihtuivat viehkoon gouraud-sheidaukseen, polygonikuviointiin ja lopulta 3D-mallit meikattiin bittikarttapinnoituksella. Kaikki tehtiin sitkeästi ja urheasti prosessorivoimalla. Se oli melkoista bittikarttapuuroa, ja jos se pyöri 10 framea sekunnissa, sitä sanottiin ”sulavaksi”.
3D-grafiikassa pc petti minut. ECTS-messuilla oli esillä uusi konsoli, PlayStation, jossa pyöri Resident Evil. Nielin tup...osopimukseni nähdessäni 3D-kiihdytettyä grafiikkaa. Se näytti loistavalta ja pyöri uskomattoman sulavasti. Siinä oli uskomaton efekti, jossa liekit olivat läpikuultavia!
En toipunut ikinä, vielä tänä päiväkään en suostu myöntämään, että grafiikka on pelissä tärkeintä. Pc toki yritti sovitella ja aloitti 3D-vallankumouksen, joka jätti Pleikat seisomaan, mutta renderoitua ei saa renderoitumattomaksi. Anteeksi annoin, mutta unohda en.
Olen sikäli naismainen, että en pysty hyväksymään toista sellaisena kuin hän on. Vaikka pc:n annan nykyään olla rauhassa, hänen pelinsä kuiskivat minulle ”tee meille mitä tahdot”. Joskus pelieditoreiden kanssa leikkiminen on ollut pelaamista hauskempaa.
Kun aikoinaan vaihdoin Doomin pistoolin ääneksi Robocopin aseen ja ammuskelin Duracell-pupuja omatekemissä kentissä, tuskin arvasin, että seurauksena tulee olemaan vaikka Skyrimin alkuräjähdyksen teholla levinnyt, uutta jakelutekniikkaa käyttävä koko kansan modipankki, tai Counter-Striken ja Team Fortress 2:n kaltaisia, yhden ihmisen modi-ideasta kymmenien miljoonien pelaajien käsitteeksi muodostuneita megapelejä.
Teerenmoninpeliä
Suhteemme oli pitkään kahdenkeskisen intiimi. Tuijottelimme toisiamme pitkälle aamuyöhön, pc hurisi ja minä jupisin. Sitten, ihan ilman vonkausta, Power Point -esitystä ja alkoholia, kimppakiva astui kuvioihin.
Uutuudenviehätys oli järisyttävä. Jo pelkästään Doomin tai Duken pelaaminen modeemilla (sitten kun siitä tuli mahdollista) oli hupaa ja lystiä, kyllä harmitti kun eräs avustajamme swingasi töissä täyttä neljän hengen Doom-deathmatchia. Suhteemme kansainvälistyi jo niinkin aikaisin kuin 1994. Silloin edessäni lensi Spitfire, niin suoraan kuin osasi, jotta sen perässä lentävä tyhmä suomalainen pelitoimittaja saisi siihen osumia. Kyllä se oli vähän niukkaa. Pääni räjähti, sillä sitä Spitfireä ohjasi jätkä Englannissa, ja minä istuin toimituksessa Suomessa! Uskomatonta! Air Warrior oli puhdasta scifiä!
Naiivisti uskoin, että mitä enemmän ihmisiä, sitä hauskempaa. Kun luin Ultima Onlinesta, ei housut pysyneet enää jaloissa tämän loistavan konseptin edessä. Ultima, mitä pelataan satojen, ei, tuhansien muiden kanssa. Totuushan on juuri niin ankea kuin nimettömien ihmisten anarkiassa voi olla. Ultima Onlineni loppulaukaus oli, kun juoksin metsän ainoan oravan perässä viiden muun kokemusta hakevan Avatarin kanssa. Käteen jäi vain alentunut usko ihmiskuntaan.
Rakkaani ei antanut minun erakoitua, hän sai minut vielä ratkeamaan wowitukseen ja conanointiin. Mutta mörppäilyn jälkitautina uskoni ihmisyyteen on romahtanut, ja arvostan taas sitä kahdenkeskistä suhdetta, jossa tuijotamme toisiamme aamuyöhön. Sen verran vielä muihin ihmisiin tutustun, että aina on pelilistalla joku nettiräiskintä.
KISS.EXE has not stopped responding
Verrattuna siihen, että Amiga vihaisena tuhosi pelilevyjäni tai Xbox 360 iski kiukkuvalot päälle, pc:n ja minun yhteiselomme on ollut harmonista satunnaisia, harvinaisia laitekonflikteja lukuun ottamatta. Aluksi armaani oli yksinkertainen eikä auttanut, kun jotain meni pieleen. Vuosien saatossa ne asiat, joita joutui vääntämään ja säätämään, sujuvat jo täysautomaattisesti. Yhteiselämäni pc:n kanssa on käsittämättömän helppoa ja huoletonta. Ehkä me yksinkertaisesti ymmärrämme toisiamme ja osaan pitää pc:stäni huolta.
Kiitos, pc! 21 vuoden ajan olet huolehtinut kaikista pelillistä tarpeistani niin viimeisen päälle, että syrjähyppyjä ei kehtaa kutsua hypyiksi. Et ole koskaan pettänyt minua, uskoni ei horjunut edes silloin, kun bimbot Xbox 360 ja PlayStation 3 valtakautensa alkupuolella näyttivät tallovan sinut marginaaliin. Pistit vain peliin höyryä, ja nyt olet entistä kuumempi. Kuuminta on se, että nykyään jaat näennäisesti ilmaiseksi, mutta silti tosi hauskanpito vaatii, että Visa vinkuu.
Sinun vahvuutesi, pc, on monipuolisuutesi. Sinä osaat ja haluat pelata, mutta olemassaolosi ei riipu siitä. Olet kaiken pelaamisen pohja, vapaa sielu, joka antaa kaikkien kehittää ja levittää pelejä, mitenkään valvomatta, rahastamatta ja sensuroimatta. Jos sinä kuolet, pc, pelaaminen kuolee. Mikään ei enää kehittyisi, julkaistaisiin vaan yhä uudestaan samaa mariota, zeldaa, raymania ja wipeouttia.
Rakas 20-vuotias Pelittini, rakas 21-vuotias pc:ni. Kohotan lasini täynnä pahentunutta rypälemehua ja esitän itsekirjoittamani onnittelurunon:
Pelit loisto lehti on,
Pc pelikone verraton
Ilman teitä elää en mä vois
Jojon lailla keikkuisin mä pois.
Sitoisin narun naulaan,
toisen pään pujottaisin Hyvää syntymäpäivää! Nunc est bibendum!
