Shadow of the Colossus - Eloa tyttöystävään
Kun 2010-luvulla nykynassikat huokailevat, kuinka 2000-luvulla pelit olivat vielä pelejä, keskusteluissa vilahtaa PS2:n Shadow of the Colossus. Muualla maailmalla jo ilmestynyt seikkailu on nostettu klassikkoasemaan ja syystä.
Shadow of the Colossuksella on jo vankat faninsa. Syynä on tiimin edellinen peli ICO, joka on monien mielestä paras peli ikinä. Colossuksessa on tarinasta ja tunnelmasta alkaen paljon samaa kuin ICO:ssa.
Shadow of the Colossus kertoo satumaisen rakkaustarinan nimeämättömästä parista, jonka kuolema erottaa. Poika ei vaihda uuteen, vaan vie tytön temppeliin, jossa neidon voi herättää henkiin. Palkkioksi jumalille pojan on kukistettava parikymmentä mytologista jättiläistä.
Toimintaseikkailusta tekee erikoisen se, että koko pelissä ei ole perustaistelua, sillä kolossien lisäksi muita hirviöitä ei ole. Kolossit ovat kukin oma puzzlensa, jossa pelaajan on selvitettävä, missä otus lymyää ja kuinka sen voi kukistaa, sillä pelkkä miekalla huitominen ei riitä. Usein avaimena on ympäristön hyödyntäminen ja vastustajan heikkouden löytäminen. Samat kikat eivät pure meressä elävään jättiläisankeriaaseen ja taivaalla lentävään valtavaan liskoon.
Shadow of the Colossuksen idea on ICO:n tapaan korostetun pienieleinen, ja peleissä on tunnelman lisäksi muutakin yhteistä. Jatko-osa ei kuitenkaan ole kyseessä: "Tietenkin meiltä haluttiin ICO 2:ta, mutta kakkososaan ICO:n ideasta ei olisi irronnut enää kiinnostavaa uutta. Teimme tokiolaiseen filmifestivaaliin NICO-nimisen animaatioelokuvan, jossa ratsastajajoukko jahtaa jättimäistä olentoa. Idea lähti siitä elämään ja muodostui lopulta Shadow of the Colossukseksi, jossa yksinäinen sankarihahmo taistelee vain ratsu, miekka ja jousi apunaan kerrostalon kokoisia kolosseja vastaan", tuotepäällikkö Kenji Kaido muistelee suunnittelun lähtökohtaa.
Humma hypäten laukkaa
Peli ei ole voitonriemuinen aggressiopläjäys vaan tempo on verkkainen ja tunnelma unenomaisen haikea. Niukkuudestaan huolimatta idea toimii eikä jatkuva kolossimetsästys kyllästytä, sillä otuksia suunniteltiin valtaosa pelin tekemiseen kuluneesta kahdesta ja puolesta vuodesta: "Halusimme yllättää pelaajan uudelleen ja uudelleen kolosseilla. Suurimmillaan olennot ovat käveleviä jättiläisiä, jonka jalkaa pitkin pelaaja kiipeää niiden selkään kuin vuoren rinnettä. Samalla pyrimme antamaan majesteetillisen vaikutelman. Tuuli tuivertaa jätin karvoissa ja maisemat ovat huikaisevan kauniita, minkä vastakohtana pelaaja roikkuu ja kiipeilee henkensä kaupalla."
Tavoitteessa on myös onnistuttu, sillä peli rikkoo koko ajan odotuksia. Juuri kun on tottunut maaston auttavan kolossin kaatamisessa, ympäristö muuttuukin osaksi ongelmaa. Kaikki kolossit eivät edes ole maan päällä tallustavia jättiläisiä, joiden kyytiin hypätään laukkaavan Agro-hevosen selästä. Hullun hurmeenhimon sijasta meno tuntuu alakuloiselta aivan kuin lahtaisi viimeisiä sinivalaita.
ICO ja Shadow of Colossus ovat kuin pätkiä jostain suuremmasta legendasta, josta paljastetaan vain osa. Kaidon mukaan temppu tehtiin tarkoituksella ja varsin yksinkertaistella kikalla: "Kummassakaan pelissä tarina ei etene juuri mihinkään. Dialogia ja videoita on todella vähän, ja pelaaja otetaan mukaan juonen ollessa jo käynnissä kesken tapahtumien. Enemmän on vähemmän, sillä kertomus syntyy pelaajan tekemisten myötä eikä valmiiksi saneltuna."
ICO halpiksena
Shadow of the Colossus ilmestyi jo marraskuussa Amerikassa eikä se ole saanut kovin montaa vakavasti otettavaa haukkujaa. Euroopassa Sony päätti jättää seikkailun julkaisun keväthangille. Veto lienee viisas, sillä joulumarkkinat ovat ennenkin hukuttaneet Prince of Persian tai Beyond Good and Evilin tapaisia merkkiteoksia.
Shadow of the Colossus ilmestyy Suomessa helmikuussa ja samalla julkaistaan halpiksena ICO. Molemmat kuuluvat peliharrastajaksi itsensä mieltävien yleissivistykseen.
