www.hawxgame.com
Asejärjestelmät valmiina. Kohde lukittu. "Fox Two!" Swooosh! Kaboom!
Lentoräiskintöjä on helppo pilkata realismivajeesta, nehän ovat pelejä, joissa teeskennellään lentämistä. Pilkka pätee myös Tom Clancy’s Hawxiin, joka on kaukana uskottavasta simulaatiosta. Ulkokuori näyttää aidolta, pelissä on ilmailuteollisuudelta lisensoidut hävittäjät ja autenttisen näköiset ohjaamonäkymät, mutta konepellin alla realismia on vain siteeksi.
Tunnistettavista nimistä huolimatta Hawxin hävittäjät ja niiden asejärjestelmät ovat irrallaan todellisuudesta. Pelissä lennettävät koneet ovat yliluonnollisen kestäviä ja niiden asekuormat ovat suunnilleen sata kertaa todellista suurempia. Keskivertolastiin kuuluu toistasataa Joint Strike Missile -yleisohjusta ja kymmenittäin järeämpiä aseita, kuten pommeja ja useaan kohteeseen samanaikaisesti lukittuvia ilmataisteluohjuksia. Vaikka yhden ainoan tehtävän aikana on ammuttava alas kymmenittäin viholliskoneita ja tuhottava niin ikään tusinoittain maamaaleja, en kertaakaan kohdannut tilannetta, jossa olisin ampunut asevarantoni tyhjäksi.
Lennettäviä konetyyppejä on kuusikymmentä erilaista. Valikoima ulottuu MiG-21:n ja F-16:n kaltaisista konevanhuksista aitoihin uuden sukupolven namupaloihin, kuten Super Hornetiin, Eurofighteriin ja venäläisten silmäterään, vielä prototyyppiasteella olevaan Su-47:aan. Kokeelliset koneet ovat muutenkin näyttävästi edustettuina, sillä mukana ovat jopa Yhdysvaltain laivaston hylkäämä F-14 Super Tomcat ja ylimääräisillä siivekkeillä ja suihkusuuntauksella päivitetty F-15 Active. Ruotsalaiset voivat lentää hymyssä suin JAS-39 Gripenillä.
Koneet ovat kauniita ja niille on mallinnettu omat ohjaamot. Vaikka mittarit toimivat vain leikisti, ohjaamonäkymästä lentäminen on kiva bonus.
Yllättävä tekijä
Kovin tutultahan Tom Clancyn ilmataistelupeli kuulostaa, samanlainen hävittäjälentämisen rillumarei on soinut Namcon Ace Combat -saagassa jo vuosikaudet. Niinpä Tom Clancy’s Hawxin on erotuttava jollain, joka ei paljaalla silmällä erotu, nimittäin lentomallilla.
Tom Clancy’s Hawxissa on kaksi lentomoodia. Perusmoodissa hävittäjä ohjautuu juuri niin virheettömästi kuin lentoräiskintäpeleissä on tapana. Tätä kutsutaan Hawxissa avustetuksi lentämiseksi. Ilmojen pelikenttä muuttuu tyystin, kun avustus kytketään pois päältä. Off-moodissa aerodynamiikalla on väliä ja varomaton manööveri voi päättyä sakkaukseen. Vauhdin ja vaaran tunnetta on mahdoton karistaa, kun konetta kampeaa aivan sen suorituskyvyn äärirajoilla. Off-moodi ei ole pelkkää vauhtihullua brassailua, sillä ketterimmät viholliset pitävät apupyörillä lentäviä pilkkanaan.
Hawxin todellinen oivallus piilee off-moodin visuaalisessa toteutuksessa. Kun lentämisestä otetaan varmistimet pois päältä, kuvakulma ottaa aimo askeleen taaksepäin. Oman koneen ulkopuolelle siirtynyt kamera ei katso enää menosuuntaan päin, vaan kohti vihollista. Näkymä on viritetty kaksintaisteluun, eikä mihinkään muuhun. Tiukassa kaartotaistelussa suuntavaiston voi hukata, mutta vihollista ei koskaan. Sattuneesta syystä off-moodiin ei parane turvautua kovin matalalla lentäessä. Tonttiin törmääminen on jokseenkin nolo loppu hävittäjä-ässälle.
Lentomoodit eivät sulje toisiaan pois, sillä niitä on tarkoitus käyttää rinnakkain. Suurin osa lentämisestä tapahtuu avustetussa moodissa, oudon kuvakulman off-moodi on selkeästi varattu erikoistilanteisiin, kuten ohjusten väistelyyn ja vihollisässien nuijimiseen. Moodien välillä vaihdetaan sulavasti kaasunapin kaksoisnäpäytyksellä.
Kohti lopullista sotaa
Tom Clancy’s Hawxin taustatarina sijoittuu 2010-luvulle ja maalaa uhkakuvaa yksityisten turvallisuusyhtiöiden kasvavasta mahdista. Yhtiöistä suurin on omia ilmavoimiaan kokoava Artemis Global Security. Amerikkalainen sankarilentäjä David Crenshaw päättää kokeilla uraa Artemiksella. Kun palkka on hyvä ja actionia piisaa, niin mitä sillä on väliä, että sotaa käydään korkeimman tarjouksen tehneen puolella? Itse asiassa paljonkin, kuten Crenshaw joutuu karvaasti huomaamaan.
Yksityisistä turvallisuusyhtiöistä voisi kehitellä mielenkiintoisen kertomuksen, mutta Tom Clancy -suodattimen läpi ajettuna aiheesta ei synny kuin sisältä onttoa ja käänteissään täysin epäuskottavaa soopaa. Tarinan kytkökset Advanced Warfightereihin ja uuteen Tom Clancy’s EndWariin tuntuvat jokseenkin yhdentekeviltä. Minä en suoraan sanottuna edes muista, miten Warfighter 2 päättyi.
Siitä Hawxin tarina ansaitsee sentään tunnustuksen, että se uskaltaa viedä taistelun Yhdysvaltain maaperälle. Vaikka juonikehys olisi miten pölhö, niin kyllä Air Force Onen saattotehtävä aina Lähi-idän pommitukset voittaa. Aidosta satelliittidatasta loihditussa Chicagossa pommitetaan Artemiksen panssarijoukkoja pilvenpiirtäjien seiniä hipoen. Tuulinen kaupunki näyttää ilmasta käsin aidolta, silmämääräisesti arvioiden kaikki keskustan korkeat rakennukset ovat oikeilla paikoillaan. Todella vaikuttavaa!
Tom Clancy’s Hawxissa lennetään alusta loppuun osana neljän koneen lentuetta. Kuinka ollakaan, se tarkoittaa myös sitä, että koko yksinpelikampanja on pelattavissa neljän pelaajan co-opina. Eikä Hawx ole lainkaan pöllömpi co-op-peli, sillä tehtävien päällekkäiset vastuualueet on luontevaa jakaa useamman pelaajan kesken. Siispä Warthog-kuski tuhotkoon maakohteita ja Raptor-pilotti hallitkoon taivaita, Eurofighter siivoaa loput.
Lentoräiskintäpeliä on loppujen lopuksi aika vaikea pilata. Kun maisemat ovat kauniita, hävittäjät komeita eivätkä tehtävät toista liikaa itseään, niin silloin ollaan jo reippaasti viihteen puolella. Ennakkoversion perusteella on ilmeisestä, ettei Tom Clancy’s Hawx mokaa ainakaan perusasioissa.
Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 4.2.2009.
