www.dawnofwar2.com
Relic uudistaa toimintanaksukaavaa, sillä Dawn of War 2 hylkää sekä resurssien keräämisen että yksiköiden rakentamisen. Luvassa on silti veristä tosiaikasotaa.
Relic Entertainmentin Dawn of Waria (Pelit 10/04, 91 p) kehtaa kehua toimintanaksuklassikoksi. Peli hyödynsi erinomaisesti Warhammer 40K -lautapelien taktisen ajoneuvojen ja jalkaväen väännön. Dawn of Warissa tankki ei tuhoudu kivääritulella, vaan se vaatii kylkeensä panssarikranaatin.
Dawn of War 2:ssa kaavaa on suoraviivaistettu, kokonaisuutta tiivistetty ja lisätty tykistötulessa tuhoutuva maasto. Uskallan väittää, että kakkonen on ykkönen.
Hurme lentää seinälle
Uusi suunta näkyy jo yksinpelikampanjan alussa. Komentajani Frankin 30-miehinen merijalkaväkiosasto taistelee örkkejä, eldareita ja tyranideja vastaan jossain Linnunradan laidalla. Jos ruumispinoja ei lasketa, niin mitään ei rakenneta eikä kerätä, vaan ryhmä pudotetaan suoraan toiminnan keskelle. Taistelu on intensiivistä, sillä kamera vie kuvakulman suoraan moottorisahamiekan pärinään.
Käskytettävänä on vain muutamia yksiköitä kerrallaan eikä lisää saa, vaikka porukka potkaisisi taistelussa tyhjää. Tarinakin on helpompi kuljettaa henkilöhahmojen kautta, jos jokaisessa tehtävässä ei rakenneta miljoonaa uutta ukkoa, vaan tutut Davian, Thaddeus, Tarkis ja kumppanit siirtyvät taistelusta toiseen.
Pienellä porukalla joutuu käyttämään yksiköiden vahvuuksia. Tiedustelijoilla ammutaan päälle ryntääviä genestealereita, jolloin ötököiden vauhti hidastuu luoteja väistellessä, perusmariineilla heitetään ryömivien vihollisten keskelle käsikranaatti ja lopuksi loikataan komentajalla kimppuun.
Maastossa suojaudutaan kranaattikuoppiin ja käsketään raskaasti aseistettu tulitukiosasto rakennukseen. Talosta ampuvat sotilaat ovat paremmassa suojassa kuin muurin takana väijyvät, mutta miehet eivät välttämättä ehdi ajoissa ulos, jos örkkikapteeni heittää taloon kasapanoksen.
Kenen joukoissa seisot
Komennettavana on vain neljästä kuuteen ryhmää, mutta joukkojen kokoonpanoa pääsee muokkaamaan taisteluiden välillä. Joukkueen komentaja on lähitaisteluekspertti. Mariinit edustavat perusjäkstereitä, joita voi tarpeen mukaan käyttää joko kaukaa ampumiseen tai lähitaisteluihin.
Raskaasti aseistetun tulitukiryhmän ydinosaamista edustaa flambeeraus liekinheittimillä ja panssarintorjunta ohjuksilla. Rynnäkköjoukot ohittavat ampumisen ja hyppäävät rakettirepuilla suoraan eldar-muodostelman sekaan. Sokerina pohjalla kolistelee dreadnought, yhden miehen tankki, joka sitoo käytännössä minkä tahansa vihollisosaston tulen itseensä.
Luokkien perusrooleissa ei ole pakko pysyä, sillä tehtävissä tienataan kokemuspisteitä ja varusteita. Varusteet määräävät mihin joukkue soveltuu. Mukana on taistelun kääntäviä supervehkeitä, kuten tarkka-ampujien räjähtävät luodit, jotka tappavat kerrasta melkein mitä tahansa, tai maalinosoitin, jolla voi tilata avaruusristeilijältä tykistökeskityksen örkkien iloksi.
Kokemuspisteillä muokataan hahmojen ominaisuuksia ja niiden myötä kykyjä. Osumapisteiden lisääminen palkitaan suojautumiskyvyllä ja ampumataitoon panostanut porukkaa osaa pystyttää tuliaseman. Tuliasemassa joukot kaivautuvat suojaan ja ampuvat tarkemmin, mutta eivät pysty liikkumaan hetkeen.
Kunnia, kuolema tai uusinta
Yksinpelikampanjassa pelattavana on vain avaruusjalkaväki, mutta lisälevyt tuovat lisää armeijoita sekä yksin- että moninpeliin. Yksinpeli muistuttaa Dark Crusade -lisälevyn kampanjarunkoa, jossa planeetalta saa valita joko sivutehtäviä uusien kamojen toivossa tai käydä suoraan käsiksi tarinaa kuljettavaan päätehtävään.
Näennäinenkin valinnanvapaus piristää kokonaisuutta. Tosin kerettiläisesti tappio on vaihtoehto. Tehtävän epäonnistuessa saa yrittää uudelleen, jolloin palkkio on hieman huonompi, mutta vastaavasti vastus aavistuksen ensiyritystä heikompi.
Koska mukana ei ole lainkaan rakentamista vaan koko tehtävä on silkkaa intensiivistä mättämistä, aikaa taisteluun kuluu vaivainen vartti. Vaihtelua tuodaan kolmella eri vihollisrodulla, mikä näkyy suoraan tekoälyn käytöksessä. Örkit luottavat lukumääräänsä ja ryntäävät hetkessä lähitaisteluun. Eldarit keskittyvät ampumaan kauempaa yrittäen vetää mariinit väijytyksiin tai yllättää kiertämällä sivustalle.
Tyranidit toimivat kuten klassisen hyönteisrodun kuuluu: ilman alienkomentajaa ötökät vain tunkevat massoina päälle. Komentajat toimivat koko armeijan aivoina, joiden johtamina tyranidit tekevät väijytyksiä ja valtaavat rakennuksia. Jos tyranidien pomo kaatuu, olennot lamaantuvat tai muuttuvat taas aivottomasti päälle ryntääviksi hirviölaumoiksi.
Ihmisten välisestä ystävyydestä
Dawn of Warin moninpeli on muuttunut melkein yhtä paljon kuin yksinpelikampanja, vaikka mukana on perinteinen strategiapisteiden valtaus ja yksiköiden rakentaminen. Näkyvin muutos on tukikohdan supistuminen yhdeksi laskeutumisalustaksi, johon ei edes rakenneta mitään lisää, vaan kaikki joukot tilataan kiertoradalta.
Ratkaisulla haluttiin varmistaa, että pelaajat keskittyvät aikaisempaa yksityiskohtaisempaan taisteluun ja tukikohta pärjää ilman mikromanagerointia. Raskaiden ajoneuvojen pääsy planeetalle vaatii, että tukikohtaa päivitetään muutamalla tasolla, mutta uusia tönöjä ei varsinaisesti tehdä.
Tukikohdan supistumisesta huolimatta muokkausvaraa on ykkösosaa enemmän. Jokaisella yksiköllä on päivityksiä, kuten parempia panssareita ja aseita, jotka joko muuttavat perusominaisuuksia tai antavat käyttöön erikoiskykyjä.
Bonuksena armeijan komentajat keräävät kokemusta, mikä nostaa suoraan hahmojen tehokkuutta: kymppitason komentaja kävelee yli ykköstason ukosta. Komentajien kokemus ei sentään siirry taistelusta toiseen, vaan moninpelin alussa kaikki aloittavat pohjilta.
Hahmovalinta (mariineilla kapteeni, librarian, techmarine) ei vielä määrää, mihin suuntaan komentaja tasojen noustessa kehittyy. Techmariinit kehittyvät kiinteitä tykkitorneja rakentavasta nyhertäjästä aina tankkeja kumoon työntäväksi panssarikauhuksi. Sankareiden on tarkoitus olla moninpelissä pikkupomoja, joiden kaataminen voi kääntää koko ottelun kulun.
Alien versus Starship Troopers
Karttavalikoima vaihtelee hienosti. Aukeiden, vapaasti liikuttavien moninpelikenttien vastapainona on tikapuulogiikalla rakennettuja puolustuskarttoja, joissa vastustajan kimppuun pääsee vain kapeita käytäviä pitkin. Variaatioita riittää jopa kartan sisällä. Kaupunkikenttä alkaa sokkelona, jossa jalkaväki käy taajamasotaa kerrostaloista kurkkien. Raskaan kaluston jyristessä mukaan, kenttä sortuu avomaastoksi rakennusten luhistuessa tulituksessa.
Kartoilla taistellaan resurssipisteistä ja voittopistepaikoista. Kuolemista ja tapoista saa myös pinnoja, joilla käytetään erikoiskykyjä, kuten tykistökeskityksiä. Ansaittuja resursseja käytetään uusien joukkojen tekemiseen ja vanhojen päivittämiseen.
Vaikka pelattavina olivat vain mariinit, valmiissa Dawn of War 2:ssa moninpelirotuina ovat myös örkit, eldarit ja tyranidit. Harmittavasti tyranideja ei saanut edes kokeilla, sillä ainakin yksinpelikampanjassa geenimuokkaukseen keskittyvä bioaserotu vaikutti mielenkiintoiselta. Tyranideilla pystyy nimittäin muuttamaan koko kentän, kun jokainen rakennus, yksikkö ja resurssipiste sykkii lonkeroita, visvaa ja kuolemaa.
Alkuperäistä Dawn of Waria keskityin pelaamaan moninpelinä laniporukalla eikä yksinpelikampanja viihdyttänyt kuin Dark Crusade -lisälevyn (Pelit 12/06, 85 p) ajan. Kakkososan roolipelimäinen kampanja eroaa niin paljon moninpelistä, että uskon molempien maistuvan jahka Dawn of War 2 ilmestyy ensi vuoden alussa PC:lle.
