Madot ovat möyrineet alustalta toiselle sitten vuoden 1995 debyytin. Välissä kokeiltu kolmiulotteisuus on historiaa ja nyt madot luikertelevat samaan klassiseen tyyliin kuin ensimmäisillä Pentiumeilla aikanaan. Kaksiulotteinen maailma, uusia Wormseja suppeampi asevarasto ja satunnaisesti hermoja repinyt ohjattavuus ovat täsmälleen sitä mitä muistan ensimmäisen Wormsin olleen.
Wormsin tunteminen on yleissivistystä, mutta kerrattakoon, että kyse on jurakautisen Scorched Earth -pelin muunnoksesta, jossa madot liikkuvat pitkin köntteinä tuhoutuvaa maastoa pyrkiessään päästämään toisensa päiviltä. Erityisesti pelisarja on kerännyt mainetta sekopäisillä aseillaan, joista banaanikranaatti ja Monthy Python -tribuutti Pyhä käsikranaatti ovat kenties tunnetuimmat.
Space Oddityssä lierot ammentavat huumoria scifikliseistä luikerrellessaan kuuden erilaisen planeetan lävitse, jotka on löyhästi sidottu toisiinsa välianimaatioiden ja tekstilaatikoiden proosalla. Kampanjan tapahtumien kutsuminen tarinaksi on hieman termin venyttämistä, mutta se on ohjauksen ja avattavien minipelien ohella suurin uudistus sarjaan. Muilta alustoilta Wiille väännettyjen pelien tapaan myös Wormsissa on haettu innovatiivista ohjausta. Ohjuksen reittiä piirretään ruudulle lennossa, kranaatin heittokulmaa vitkutetaan ranteella ja kyborgilammas-asetta ohjataan toivomalla sormet ristissä. Osa ideoista toimii, mutta ilman manuaalia saapuneen esittelyversion kanssa yritetty kranaatinheitto aiheutti alussa tenniskyynärpääsärkyä ja itkun purskahduksia.
Tämän kuun lopussa ilmestyvä Space Oddity menetti luvatun verkkopelinsä hetkeä ennen julkaisuaan, mutta vastapainona peli sisältää neljän hengen välisen hotseat-pelimoodin sekä kampanjan myötä avautuvan nipun minipelejä. Hieman laiha lohtu, kun kyseessä on jo ennestään puhki nylkytetty peli-idea.
Artikkeli on luettavissa 2.4.2008.
Flying Lab Gamesin massiivimoninpeli Pirates of the Burning Sea on ollut työn alla pitkään. Kehitystyö alkoi jo vuonna 2002, ensimmäinen betakin julkaistiin jo yli kaksi vuotta sitten. Valmista on tullut eikä lopputulos ole lainkaan hassumpi.
1700-luvun Karibianmerelle sijoittuva nettirope on kuin raikas trooppinen tuuli, joka toivottavasti puhaltaa vähän uutta eloa ajoittain hieman ummehtuneeseen lajityyppiin. Merirosvot ovat aina olleet hieno ja kiinnostava, mutta valitettavan harvoin videopeleissä tyylillä hyödynnetty aihealue.
Kuten nettiroolipeleissä on tapana, kaiken ytimessä on pelaajan virtuaalinen representaatio pelimaailmassa, siis oma hahmo. Uransa Karibialla voi luoda joko englantilaisten, espanjalaisten, ranskalaisten tai laajalti peljättyjen merirosvojen joukoissa. Tämän lisäksi kaikki muut paitsi piraatit voivat vielä valita uran sotilaana, kauppiaana tai laillistettuna kaapparina eli privateerina.
Merkkarien ulkonäkö ei ehkä ihan vastaa nykypäivän standardeja. Kasvoiltaan merirosvohahmot ovat huonolla tavalla rujoja, ja vaikka vaatetuksessa on todella paljon valinnanvaraa jo hahmonluonnissa, ovat piraattikuteetkin grafiikaltaan tuulahdus vähän useamman kuin muutaman vuoden takaa. Toisaalta merellä seilatessa laivat näyttävät laivoilta ja hauskana yksityiskohtana miehistö on koko ajan näkyvissä, puuhaillen laivan kannella ja mastoissa omiaan.
Sisältöä ja vaihtelua Palavan meren piraateissa vaikuttaisi ainakin alkupelissä olevan mukavasti. Ranskan lipun alla purjehtiva kaapparini pääsi piraattien jahtaamisen lisäksi muun muassa saattotehtäviin ja kuljettamaan rahtia, ja olettaisin, että tehtävät muuttuvat jatkossa monipuolisemmiksi. Tämän hetken massiivipelien muoti-ilmiön mukaisesti jo heti alussa pääsee käsiksi myös juonelliseen, pitkään tehtäväsarjaan, joka ilmeisesti jatkuu varsin pitkälle pelin edetessä.
Tehtävien aikana pääsee tietysti ottamaan mittaa kilpailevien maiden merenkävijöistä ja pääkallolippuväestä kahdessa hyvin erilaisessa taistelumoodissa. Meritaistelut ovat hidastempoista mutta jännittävää kaartelua, laivan asemoimista tarkkoja tykinlaukauksia varten ja mahdollisesti vihollislaivojen valtaamista. Entraushakojen lennettyä siirrytään laivan kannelle, jossa täytyy päihittää sapelinheiluttelussa vastapuolen kapteeni samalla kun vähäisemmät merimiehet silpovat toisiaan. Miekkataistelu on varsinkin aluksi vähän sekavaa hässäköintiä, mutta molemmista taistelumuodoista jää ihan hyvä maku suuhun. Erityisesti laivojen yhteenotoissa on paljon taktikointivaraa erilaisten ammusten ja taitojen ansiosta.
Pirates of the Burning Sean jättämä ensivaikutelma muutaman tunnin pelaamisen jälkeen on lupaava. Peli on paljon muutakin kuin EverQuest piraattigrafiikoilla, ja kaikesta päätellen tekijät ovat perehtyneet aihealueeseen. Jos päiväunissa on joskus vilahtanut Sid Meierin Pirates! moninpeliversiona, tässä saattaa olla massiivipeli siihen nälkään. Ensi kuussa selviää, onko kyseessä ehta kapteeni Blood vai ainoastaan Legolas kolmikolkkahatussa.
