Vaatii rohkeutta suunnitella peli, joka perustuu jatkuvaan epäonnistumiseen.
Suomalaisen Red Lynxin tuorein iOS-tarjokas lupaa tuoretta sisältöä liki kolmeksi vuodeksi. Temppuratoja vilisevässä 1000 Herozissa on tuhannen sankarin lisäksi tuhat uniikkia kenttää. Kilpakumppaneina ovat paitsi kello myös koko maailma.
Kentät ja hahmot avautuvat päivittäin yksi kerrallaan. Uuden kentän latautumisen jälkeen on vuorokausi aikaa juosta lähdöstä maaliin mahdollisimman nopeasti. Mitä paremmin sujuu, sitä enemmän ropisee pisteitä, jotka määrittävät rankingin muihin verrattuna. Maailmankattavaan listaukseen ei tarvitse jämähtää, vaan kavereiden kanssa voi luoda omia liigoja.
1000 Heroz perustuu jatkuvaan optimointiin. Radoilla on murikoita, puhaltimia, oksia, trampoliineja sekä erilaisia kuoppia ja kuhmuroita, jotka sekoittavat juoksuvauhtia. Sankarijuoksijan ohjastaminen on näennäisen helppoa. Tärkeintä on pomppunapin hively: mitä pidempi painallus, sitä korkeampi hyppy. Jokaisen ponnistuksen ja laskeutumisen on osuttava juuri nappiin, jotta liike pysyy yllä. Kun aikaa mitataan tuhannesosan tarkkuudella, pienetkin mokat näkyvät armottomasti.
Suorituksen arvioimisessa apuna on mukana leijaileva oman parhaan ajan haamu. Jos homma on menossa poskelleen, uudelleenaloitusnappia tökkäämällä pääsee silmänräpäyksessä takaisin lähtöviivalle. Napin sijainti uppoaa tehokkaasti selkäytimeen ensimmäisen parinsadan uusintayrityksen aikana.
Aika entinen palaa
Kuuteen aikakauteen jaetun pelin ensimmäiset 80 päivää täyttää luolamiesten aika, mikä näkyy niin hahmoissa kuin kenttädesignissa. Hahmojen erot jäävät tosin ulkokuoreen ja leikkisiin reliikkeihin, joita saa alittamalla kentälle määritellyn hopeatähtiajan.
Rankingia pidetään pisteiden lisäksi myös reitillä leijuvien kultakolikoiden keräämisestä. Keruu ei vaadi niinkään taitoa, vaan jämäköitä istumalihaksia. Listan tämänhetkiselle kärkitriolle eivät tavalliset housut mahdu, sillä ykkösnimellä on kaksikymmentä kertaa enemmän kultaa kuin minulla, enkä minäkään ole tunneissa pihistellyt.
Periaatteessa 1000 Heroz vaatii minuutin per päivä, mutta käytännössä se nielee kaiken luppoajan, mitä sille antaa. Omat statsini paljastavat, että kenttää kohti uudelleenyrityksiä on vähän päälle sata, mutta keskiarvoa laskevat päivät, jolloin on ehtinyt vetää vain parilla kolmella yrityksellä ”saa kelvata” -ajan. Yleensä uudelleenyrityskoukusta vapautuu vasta, kun saa tehtyä omasta mielestään täydellisen juoksun. Niitä tulee vastaan kerran parissa viikossa.
1000 Herozin puhelin- ja täppäriversiot ovat identtiset. iPad-versio on isoine ruutuineen nätimpi, mutta kallistuin silti pelaamaan yksinomaan iPhonella. Täppäriversion ohjainpallukka on sen verran kaukana reunasta, että siihen ylettyäkseen kaikkien standardien mukainen keskivertopeukaloni joutuu ylivenymään, mikä on pidemmän päälle oikein kivuliasta. Tuskan voi laskea toki pelin ansioksikin, sillä lyhyellä pelisessiolla ei kipuhikeä saa otsalle. Laitteilla voi pelata myös ristiin, sillä rankingia ei ole sidottu koneeseen, vaan Game Center -tunnukseen.
1000 Herozin suurin heikkous on helppo bongata: pelaaminen on suurimmaksi osaksi ihan hiton ärsyttävää. Jos päivän rata on vielä rasittavan ylikikkaileva, niin iPhone tekee mieli heittää iParvekkeelta. Toisaalta siitä ei voitonriemu parane, kun tekee raitiovaunussa kotimatkallaan kahdeksan minuuttia ennen määräaikaa vihdoin sen nappisuorituksen, mitä on koko päivän hakenut.
Viikon lomareissu langattoman nettimaailman ulkopuolelle sai kolmenkympin hujakoilla pyörineen rankingini sukeltamaan, mutta onneksi skabasta on vielä yli 90 prosenttia jäljellä. Toivottavasti ei otsasuoni räjähdä sitä ennen.
85
