Yksi peli kahmaisi melkein kaikki palkinnot pelintekijöiden Choice Awards -gaalassa.
Maailma on väärällään erilaisia vuoden peli -palkintoja, mutta pelintekijöiden omia Game Developers Choice Awardseja voi pitää tavanomaista mielenkiintoisempina. Ne heijastelevat ammattilaisten omia tuntoja eli sitä, millaisia pelejä tekijät itse pitävät arvossaan.
Game Developers Conferencen yhteydessä järjestetyn Choice Awards -gaalan juonsi pitkän linjan pelisuunnittelija Warren Spector. Koska oman pelin vitsikäs puffaaminen on suorastaan konferenssin traditio, Spector otti yleisön vastaan Mikki Hiiri -korvat päässä. Joo, kyllä me tiedämme, että teet sitä Epic Mickey -peliä!
Gaalassa esiteltyjen ehdokkaiden saamat suosionosoitukset paljastivat karulla tavalla pelintekijöistä ja pelialan opiskelijoista koostuvan yleisön suhtautumisesta moniin isolla rahalla tuotettuihin peleihin. Yleisöstä irtosi yllin kyllin meteliä Plants Vs. Zombiesin kaltaiselle kulttipelille, samalla kun The Beatles: Rock Bandille (ehdolla parhaasta musiikista), Halo 3: ODST:lle (ehdolla parhaasta käsikirjoituksesta) ja Modern Warfare 2:lle (ehdolla grafiikasta ja teknologiasta) ei suotu edes kohteliaita golf-taputuksia. Aika julmaa.
Pajatso tyhjäksi
Illan suurimmasta voittajasta ei jäänyt epäilystä, sillä Uncharted 2 -toimintaseikkailu pokkasi peräti viisi palkintoa kymmenestä. Tärkeimmän palkinnon eli vuoden pelin lisäksi Uncharted 2 palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta, parhaasta teknologiasta, parhaasta grafiikasta ja parhaasta äänestä. Viisi kertaa lavalle marssitettu Naughty Dogin tekijätiimi saattoi vain ottaa palkintosateen nöyrästi vastaan.
Uncharted 2 oli ehdolla myös parhaasta pelisuunnittelusta ja parhaasta innovaatiosta, mutta ne palkinnot menivät muille peleille. Pelisuunnittelussa pisimmän korrein vei vaikuttava Batman: Arkham Asylum ja suurimpana innovaationa noteerattiin hupaisa sanapeli Scribblenauts, joka palkittiin myös parhaana käsikonsolipelinä.
Parhaan latauspelin valinta näytti ennakkoon mahdottomalta, sillä ehdolla oli viisi tyystin erilaista peliä. Suomalaisten puolesta olisi tietenkin toivonut RedLynxin Trials HD:n voittoa, mutta huutokonsertista saattoi päätellä, että gaalayleisön ennakkosuosikki oli tornipuolustusta varioiva Plants Vs. Zombies. Mylvintä osoittautui turhaksi, sillä pelintekijöiden äänet olivat menneet kiistattoman taiteelliselle Flowerille.
Jos latauspeleistä palkittiin kaikkein taiteellisin vaihtoehto, parhaan esikoispelin valinnassa ratkaisi varsinainen pelillinen anti. The Maw, League of Legends, Spider ja Zeno Clash olivat kaikki omalla tavallaan hienoja debyyttejä, mutta mikään niistä ei ole yhtä viihdyttävä kuin Diabloa häpeämättömästi matkiva Torchlight. Debyyttipalkinnon voi siis saada kloonaamallakin!
Pelinkehittäjät olivat tänä vuonna aivan täpinöissään sosiaalisten pelien noususta, joten oli luonnollista, että niille lisättiin oma palkintokategoria Choice Awards -gaalaan. Sen voittajan saattoi arvata jo ennalta, sillä Farmvillen suosio on kasvanut aivan käsittämättömiin sfääreihin. Pelaajamäärissä laskettuna World of WarCraft on pelkkä lilliputti verrattuna Farmvillen 32 miljoonaan päivittäiseen pelaajaan.
Pioneereja ja lähettiläitä
Pelien ohella Game Developers Choice Awards -illassa palkittiin myös alan hyväntekijöitä ja veteraaneja. Vuoden hyväntekijöinä palkittiin Penny Arcade -nettisarjakuvan tekijäkolmikko Jerry Holkins, Mike Krahulik ja Robert Khoo. Yhdysvalloissa he ovat saaneet kosolti huomiota myös sarjakuvaan liittymättömistä ponnisteluistaan, kuten kaksi kertaa vuodessa järjestettävistä PAX-pelitapahtumista ja lastensairaaloille pelejä keräävästä Child’s Play -toiminnastaan. ”Kiitos, kun ette antaneet tätä Uncharted 2:lle”, Mike Krahulik vitsaili vastaanottaessaan hyväntekijän Ambassador-pystiä.
Ruipelomaisten Penny Arcade -jätkien jälkeen oli aika marssittaa lavalle todellinen pelialan raskassarjalainen. Valve Softwaren mahtimies Gabe Newell ei olisi esittelyjä kaivannut, sillä hänen tekonsa puhuvat puolestaan. Newell on mies, joka rahoitti Half-Lifen omalla riskillään ja keksi pelien digitaalisen jakelun ennen kuin kukaan osasi sellaisesta edes haaveilla. Newell, jos kuka, ansaitsi tulla palkituksi alan pioneerina. Koska Newell ei osannut pukea kiitostaan sanoiksi, hän käytti apunaan PowerPointia. Hyvin käynnistynyt esitys tyssäsi epäilyttävään siniruutuun – GlaDOS?
Newellin vanavedessä lavalle astui toisenlainen pioneeri. Vasta neljääkymmentä käyvää John Carmackia ei arvaisi niin vanhaksi, että häntä pitäisi jo muistaa elämäntyöstään, mutta siitä id Softwaren ohjelmointinero todella palkittiin. Perustelut eivät sentään olleet ihan hatarat. Kuten palkinnon luovuttanut Will Wright väkevästi todisti, tuskin kukaan ihminen on vaikuttanut yhtä paljon pelikoneiden tekniseen kehitykseen kuin Carmack.
John Carmack oli kiitospuheessaan yllättävän rehellinen. Wolfensteinin, Doomin ja Quaken tekijä myönsi, että kaikkien saavutusten jälkeen pelinkehitys oli kadottanut osan viehätyksestään. Mies oli kuitenkin löytänyt työmotivaationsa uudelleen ja nyt hän hehkutti, ettei hän ole koskaan ollut näin innostunut työstään. Toivottavasti uusi into näkyy myös Carmackin seuraavassa pelissä Rage.
Kaupallisille peleille omistetussa Game Developers Choice Awardsissa ei loppujen lopuksi ollut suuria yllätyksiä. Melkein kaikki ehdokkaat ja voittajat olivat suuren budjetin pelejä suuren budjetin pelifirmoilta. Choice Awardsin sisargaalassa Independent Games Festivalissa juhlistettiin spektrin toista ääripäätä, harrastelijoiden intohimosta syntyneitä indie-pelejä. Indie-festivaalin 20 000 dollarin pääpalkinnon nappasi Andy Schatzin Monaco: What’s Yours Is Mine.
Minimalistinen Monaco on 1–4 pelaajan omaperäinen tiimiseikkailu, jossa Gauntletin viritetty grafiikkamoottori kohtaa Hitmanin hiiviskelyidean. Monacossa herrasmiesvarkaiden ryhmä yrittää nyysiä vaihtelevia arvoesineitä huomaamatta.
Toiminta muistuttaa pikavilkaisulla tyyliteltyä kasarikauden Ultimaa. Varas näkee ökykartanoa kuvaavassa retrosokkelossa kunnolla vain eteensä ja kolmion muotoinen näkökenttä piirretään rehellisen kulmikkaasti. Kertaalleen kartoitetut seinät näkyvät kirkkailla pääväreillä kuvatun varkaan selän takana harmaina kuvioina mustaa vasten.
Varkailla on erilaisia luokkia, joiden erikoiskykyjä ovat muun muassa hakkerointi, savupommit ja seinien läpi näkeminen. Varasryhmän on tarkoitus pysyä suhteellisen tiiviinä, sillä kaverit kykenevät herättämään kuolleen hepun henkiin. Tehtävät painottavat nokkeluutta ja varovaisuutta, sillä vaarallisia vartijoita kannattaa vältellä viimeiseen asti suoran kontaktin sijaan. Vaikka tiimipelaaminen on homman pihvi, kentät suunnitellaan siten, että mikä tahansa hahmo pystyy hoitamaan Monacon keikat yksinään.
Hyvät kakkoset
Muita pääpalkintoa tavoitelleita pelejä olivat Joe Danger, Rocketbirds: Revolution, Super Meat Boy ja Trauma.
Team Meatin Super Meat Boy on kunnon vanhan koulukunnan raaka äkkikuolematasoloikka, joka hyppää suoraan hardcore-sektoriin N+:n seuraksi. Meat Boy on verinen lihaklöntti, joka yrittää pelastaa pinkin Band-Aid Girlin pahalta tohtori Fetukselta. Hetkeksi seiniin tarrautuva sankari tekee hurjan pitkiä loikkia, joten inertian hallinta ja ajoitus ovat tärkeitä taitoja. Verta ja Lihapoikaa ei säästellä, sillä armottomat kentät ovat täynnä leikkureita, silppureita ja muita ilkeyksiä. Kentän läpäisyn jälkeen kaikki kämmit näytetään hupaisasti kerralla.
Ratloop Asian 2D-toimintaseikkailu Rocketbirds: Revolution! on ruutu kerrallaan etenevä flash-peli, joka muistuttaa melkoisesti ensimmäistä Prince of Persiaa ja Amigan Flashbackia. Poskettoman kukkoagentti Cock-of-War vastaan neukkupingviinit -tarinan tuotantoarvot ovat huippuluokkaa: villiin hahmosuunnitteluun, ääniin ja animaatioon on selvästi uhrattu lukemattomia työtunteja. Eteneminen vaatii tasapuolisesti ammuskelua ja aivotyötä: vihollisten mielen hallinta näyttelee pulmien ratkaisussa merkittävää osaa.
Hello Gamesin Joe Danger on lyhyesti kuvattuna PS3:n Trials HD. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä karkkipaperimainen Joe Danger painottaa temppuilua ja pistekombojen ylläpitämistä tiukan aikaa vastaan kaahaamisen sijaan. Tietyillä areenoilla kenttäeditoria ja jaetun ruudun kaksinpeliä tukeva Joe Danger muistuttaa enemmän Sonic-tasoloikkaa kuin Trials HD:ta.
Krystian Majewskin Trauma on pääpalkintoa tavoitelleen viisikon omalaatuisin tapaus. Tarinan neljä kappaletta kerrotaan valokuvilla, joiden yksityiskohtia selataan hiirellä. Kuvat paljastavat lisää kuvia ja salaisia hiiriliikkeitä, joilla saa jotain aikaan toisissa valokuvissa. Auto-onnettomuuteen joutuneen tytön muistikuvia ruotiva Trauma on lyhyehkö kokemus, jossa tunnelma ja tarina ajavat perinteisen pelaamisen ohi.
Kirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 4.5.2010.
www.starcraft2.com
On aika kaivaa naftaliinista energiaterät ja pilkkoa zergejä!
Blizzardin kauan odotettu reaaliaikastrategian kakkososa ei betan perusteella yritä millään lailla peitellä todellista luonnettaan. Se on käytännössä grafiikkapäivitetty ja hiottu versio vuonna 1998 julkaistusta Starcraftista. Jo alkumenun musiikit aiheuttivat aikamoisen nostalgiatripin. Tervetuloa kotiin!
Moninpelibeta starttasi helmikuun puolessavälissä lähinnä hc-veteraanien voimin. Vaikka Blizzard on pikku hiljaa jakanut beta-avaimia laajemmalle yleisölle, on selvää, ketkä määräävät matsien kulun. Vanhat konkarit mätkivät turpaan heti kättelyssä niin että Mäkisen pojan runsas pääkarvoitus oli hellänä. Pannaan parin viikon etumatkan piikkiin. Rehellisesti sanoen, vaikka aikoinaan tuli tahkottua ykkösosaa aika reippaastikin, en ikinä sisäistänyt harkkore-mätsäämisen vaatimaa optimointia ja hienosäätöä.
Uudelle pelaajalle annetaan loiva lasku viiden lämmittelymatsin muodossa. Tempo on verkkainen ja kulkureitit tukikohtiin on suojattu tuhottavilla esteillä, jotta betan aloittanut pääsee rauhassa totuttelemaan. Viidessä matsissa ehtii vähän sisäistää rotuja, ennen kuin kirmataan laitumelle isojen poikien seuraan. Kirjoitushetkellä betan pelimuotoina toimivat 1v1, 2v2 ja kaikki vastaan kaikki. Karttoja on mukana kourallinen.
Lisää yliherroja
Kakkosesta löytyy paljon uusia tuttavuuksia yksiköiden puolella, mutta osa on tuttuja ensimmäisestä osasta. Terranien mariinit, proto-ossien zealotit sekä zergien zerglingit ja hydraliskit ovat edelleen peruskulutustavaraa. Isommista järkäleistä tuttuja ovat battlecruiserit ja carrierit. Uusista vermeistä mainittakoon terranien möhkälemäinen julmaa tuhoa kylvävä mechi Thor, protossien korkeuseroista viis veisaava Colossus-kävelijä sekä zergien zerglingeistä mutatoituvat banelingit, jotka kamikaze-yksikköinä tekevät todella rumaa jälkeä mihin tahansa puolustukseen.
Pelimekaniikkaan on lisätty pieniä jippoja, jotka korostavat jo entuudestaan erilaisten rotujen eroja. Muun muassa zergit saavat lisävauhtia creepin eli rakennusalueensa päällä, sekä protosseilla että terraneilla on päärakennuksissa latautuva erikoisenergia, joilla protot voivat nopeuttaa minkä tahansa rakennuksen toimintaa 20 sekunniksi, kun maalainen voi kutsua järeämpiä mineraalipuimureita tietyksi ajaksi kentälle.
Graafisesti Starcraft noudattaa edelleen samanlaista tyyliä kuin 12 vuotta sitten, jopa alareunan valikko on pysynyt lähestulkoon koskemattomana. Vanhat yksiköt ja rakennukset tunnistaa välittömästi. Maailma on värikäs ja täynnä yksityiskohtia, esimerkiksi protossien stargateissa näkyy rakentumassa oleva yksikkö ja zergeillä muhivissa rakennuksissa uiskentelee ötökänsikiö. Äänipuoli on taattua Blizzard-laatua, jossa erinomainen musiikki loistaa. Betan alla uudistettu Battle.net toimii hyvin ja matseja löytää todella nopeaan tahtiin.
Zergling rrrrush
Tasapainoa on hierottu, ja se näkyy, sillä tässä vaiheessa yhdelläkään kolmesta rodusta ei tunnu olevan yliotetta toisiin nähden. Fokus on pidetty todella lähellä, minkä ansiosta hereillä täytyy olla koko ajan ja taktiikkaansa on mietittävä tarkkaan. Uudistuksena 12 yksikön komentamismahdollisuudesta on luovuttu. Muutos avaa mahdollisuuden kunnon massahyökkäyksille, sillä se vähentää hieman nysväämistä ja jättää enemmän aikaa muulle mikromanageroinnille.
Kauan kehityksen alla ollut Starcraft 2 onnistuu ainakin moninpelissä tavoitteessaan: se on todella hauskaa ja koukuttavaa pelattavaa. Alun jatkuvasta turpasaunasta huolimatta matseja jaksoi pelata ilman veren makua suussa. Betan pitäisi jatkua vielä useamman kuukauden ja Blizzard on luvannut isoa sisältöpäivitystä ennen testauksen loppua.
Moni voisi syyttää Blizzardia varman päälle pelaamisesta, mutta miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki? Varsinkin korealaiset pelaajamassat varmasti toivottavat lempipelinsä uuden inkarnaation avosylin vastaan.
