Peliarvosteluissa on juttuja, joita ei voi logiikalla perustella, ja jotka on tarkoitettu antamaan lehdestä rehdin asiantuntijan kuva. Tällainen on esimerkiksi ylväästi lausuttu "me arvostelemme vain pakattuja pelejä", kun jokainen alan ihminen tietää, ettei myöhäisen betan ja valmiin version välillä ole mitään merkittäviä eroja. Samaan kastiin kuuluvat erilaiset pelin arvioitua viehätysvoimaa kuvaavat käyrät, sen aiheuttama katu-uskottavuusindeksin muutos tai hamsteripisteet.
Näennäisfaktoista suurin on sijoitettu arvostelun loppuun. Se on niin sanottu "arvosana", joka yhden numeron tarkkuudella, asteikolla 1--100, pistää pelit tiukkaan järjestykseen. Se, että Voodoo pelittää Quakea 640x480-tilassa 60 framea on fakta, se että Quakessa on peliä 89 pisteellä, on yhden henkilön näkemys. Pisteillä ei siis ole mitään muuta tehtävää kuin tarjota yhdellä silmäyksellä subjektiivinen tiivistelmä siitä, mitä arvostelija luulee pelistä pitäneensä.
Ennen kuin putken päästä puristuu loppuarvosana, sitä on puristellut monen efektin kylmä käsi. Jos unohdetaan selkeät kusetusyritykset, kuten parin tunnin pelailu, arvostelun kirjoittaminen PR-henkilön esittelystä ja bulkkiarvosteleminen, rehelliseenkin arvosteluun kohdistuu tiedostamattomia paineita.
Paineessa
Ajatellaan vaikka, että minä arvostelisin arvostetun pelintekijän Simo Meijerin tekemän pelin Sivilisaatio ja Oparin aarteet, älyttömän suositun 3D-seikkailusarjan kolmannen osan.
Ensin voi iskeä Väärä mies -ilmiö. Toimitus lähettää pelin minulle, vaikka itse asiassa pidin jo ykkösosaa tyhmänä ja tylsänä pelinä. Kyllähän minä siitä silti jutun tempaisen. Tai sitten tämä on ensimmäinen 3D-seikkailu, jonka olen eläissäni nähnyt ja se iskee kuin piljoona volttia. Mahtavaa! Upeaa! Veteraanit tosin ovat sitä mieltä, että kyseessä on keskinkertainen, totaalisen tavanomainen klooni.
Housuihin voi mennä Jänöpupu-efekti. Vaikka peli on aika tylsä (hauska), kaikissa muissa arvosteluissa tämä on saanut (ei ole saanut) rutkasti pisteitä ja kehuja. En uskalla olla eri mieltä.
Entäpä Esi-isä-efekti? Siis "Sivilisaatio, kulttuurien kuningas" oli mestariteos ja "Sivilisaation viidakkoseikkailut" vieläkin parempi. Sitäpaitsi Simo Meijeri on nero. Joten en voi myöntää, että nyt on mies munannut, vaan annan pisteet historialle. Genrebonus menee vähän samaan kastiin: Tämä peli kertoo Batmanista. Minä olen Batman-fani. Lisää Bat-pisteitä! Tai hyvä peli saa miinuksia, kun se tajuaa Batmanin väärin. Joka tapauksessa arvosanaan vaikuttavat ulkopelilliset arvot.
Insinörtti-efekti on aina lähellä. Kolme arvostelijaa arvostelee elokuvan. Yksi painottaa juonen, toinen näyttelijöiden ja kolmas efektien mukaan. Sama peleissä. Paha insinörtti voi seota ruudunpäivitykseen, mielestään rumaan grafiikkaan, siihen ettei peli tue 3DNow!ta eikä muita kortteja kuin Voodoota. Sitten hän alkaa luetella bugeja ja tempaisee pisteet tekniikan pohjalta. Toisen mielestä grafiikka on riittävän hyvää ja peli on vänkä, eivätkä bugitkaan ole fataaleja. Hän tempaisee pisteet sydämensä mukaan.
Pelottava on myös Kriitikko-efekti. Kriitikko ei pidä peleistä, joista kansa pitää, koska hän on Guru. Siinä missä elokuvakriitikko ei voi kehua amerikkalaisia toimintaelokuvia, vaan kehuu itäeurooppalaisia taide-elokuvia, siinä Kriitikko kehuu itäeurooppalaisia Dos-pelejä ja sortaa Unrealia. Joskus Kriitikko voi olla kyllä oikeassakin.
Laddie-efekti taas on päinvastainen. Ei me jätkät digata peleistä, joissa on haltijoita tai paksu manuaali tai joutuu opettelee. Ne on nörteille. Me pelataan Quakea. Sitten me juodaan kaljaa ja pokataan donnia, ja sitten me mennään ja pelataan Quakea ja lätkää.
Eikä kukaan vältä heiluriefektiä. Otetaan seikkailupeli. Juuri ennen arvostelun kirjoitusta peli on kulkenut ja kimurantit ongelmat ratkenneet kuin itsestään. Olo on auvoinen ja peli on parempi. Tai viimeiset kolme iltaa ovat kuluneet siinä, kun on yrittänyt keksiä miten jäniksen saa pois kolostaan Tuhoriimun edestä, kun inventaariossa ei ole kuin porkkana. Nyt alkaa jo itkettää ja kyynelten ohessa putoavat pisteet.
Ja tämän mankelin jälkeen loppuarvosana pitää ottaa kirjaimellisesti? Silti aina välillä joku toivoo, että pisteyttäisimme grafiikan, animoinnin, musiikin, ohjattavuuden, äänet, klubi-uskottavuuden ja pelattavuuden.
Tähdet tähdet
Vaikka arvostelussa teksti on se pihvi ja pisteet lähinnä koriste, tottakai ne pyritään antamaan niin tarkkaan kuin mahdollista. Mutta niitä pitää osata lukea. Ensimmäiseksi ne sievennetään, sillä ensimmäinen numero on käytännössä se ainoa merkitsevä. 9 on erinomainen peli, 8 on hyvä, 7 on "no joo" ja loput voineekin unohtaa. Eihän tämmöiseen tarvita sadan pisteen asteikkoa.
Pisteet on valittu aikoinaan siksi, että arvosana olisi yhteensopiva muiden lehtien kanssa. Ajat muuttuvat ja ainoa vakavasti otettava lehti, joka käyttää 100-asteikkoa on PC Gamerin jenkkiversio. Euro-pelilehdet taistelevat mainoksista ja YKSINOIKEUKSISTA!!! niin että pääasia on unohtunut. Esimerkiksi uusi "aikuisille" suunnattu Arcade piti suurta meteliä siitä, kuinka heidän uusi konseptinsa yhdistää pelaamisen muuhun kulttuuriin. Lopputulos on käytännössä "trendikkäästi" taitettu PC Gamer -klooni, johon on pultattu elokuva- ja musiikkiarvosteluja. Miksi tämmöiseen sontaan pitäisi säilyttää yhteensopivuus?
Miksi ei käyttää hyväksi havaittua vanhaa ratkaisua, joka on tarpeeksi samea mielipidevetoisiin arvosteluihin, mutta tarjoaa kuitenkin tiivistelmän pelistä yhdellä silmäyksellä? Ne klassiset viisi tähteä, toteutettuna Pelit Onlinessä käydyn keskustelun (joka on lähes täysin tähtimyönteistä) oheistuotteena syntyneenä versiona. Siis viisi tähteä, ja kun pelin ansaitsee Hyvä Pelin/Pelit suosittelee, se merkittäisiin kultatähdellä. Se on yksinkertaista, se on kaunista, se on toimivaa.
Ja se on melkein itsemurha. Taitaisi jäädä ulkoasun uusinnasta koitunut ukonilma myrskyksi vesilasissa, jos yhtäkkiä sivun alalaidassa tuikkisivat tähtöset.
Vai jäisikö? Käännä sivulle 40, muuta pisteiden tilalle **** ja moninpeliin *****. Pieni hetki ja muutoskauhun tilalle tulee: "Hmmm. Itse asiassa ihan kiva". Eikö totta?
