A Bird Story - Varpunen jouluaamuna

Ystävysten yhteinen matka on jatkuvaa rajankäyntiä toden ja unen välimaastossa, kun seikkailuun voi syöksyä vaikka isolla paperilennokilla.

Vuoden 2014 koskettavin pelitarina tiivistyy tunnin mittaiseksi pikkupeliksi.

Loistavaan tarinaan ei tarvita galaksia pelastettavaksi tai ilkeitä juonia punovaa megakorporaatiota. Loisteliaasta To the Moonista (Pelit 2/2012, 93 pistettä + Pelit suosittelee) tuttu Kan Gao keskittyy uudessa pelissään ystävyyteen ja luo pelivuoden 2014 koskettavimman tarinan.

A Bird Story on vajaan tunnin mittainen, pelillisesti erittäin rajoittunut kokemus, mutta tarina hiipii ihon alle perin pohjin ravistelemaan perinteiseen pelikerrontaan tottunutta hiilenmustaa sydäntäni. Kun lopputekstit iskeytyivät ruutuun, silmään lensi roska. Tällaiset hetket ovat pelien parissa liian harvassa.

Aion seuraavaksi käydä yksityiskohtaisesti läpi koko pelin rakenteen, joten spoilerikammoisten kannattaa hypätä suoraan tekstin toiseksi viimeiseen kappaleeseen.

 

Arkea ja elämää

Ison budjetin peleistä vain The Last of Us on pystynyt siihen, mihin Kan Gao yltää jo toistamiseen. Pelitarinat nostavat harvoin liikutuksen pintaan, vaikka yritystä on viime vuosina riittänyt.

Räikein epäonnistuminen on Epicin Gears of Warissa, jonka erään avainhahmon kupsahtamista olen aikaisemminkin käyttänyt huonona esimerkkinä tunnesiteen hakemisesta. Kun reiden vahvuisilla haubereilla varustetun alfauroksen alahuuli väpättää, ruudun toisella puolella naurattaa.

To the Moonissa draama etsittiin arjesta. Niin on myös Lintutarinan laita. Pelin päähenkilönä on poika, joka törmää metsässä siipirikkoon lintuun. Kaksikko ystävystyy, mutta sitten tulee linnun aika palata omiensa pariin.

Tarina on todella, todella yksinkertainen, mutta antaa tilaa samaistumiseen. Poika ja lintu ovat maailman ainoat oikeat hahmot, muut ihmiset ja eläimet kuvataan pelkkinä varjoina. Tarina rakentuu paljolti sen varaan, mitä ei kerrota tai näytetä.

Lähtöasetelma antaa ymmärtää, että päähenkilöä kiusataan tai hän on vähintäänkin yksinäinen. Vanhempia ei näy missään ja luokkatoverit ovat puoliksi näkymättömiä. Heijastin omat ala- ja yläasteaikaiset ankeuteni ohjaamaani pelihahmoon ja kas, tarina muuttui yhtäkkiä henkilökohtaiseksi.

Unenomaisessa maailmassa päähenkilöä lukuun ottamatta kaikki ovat siluetteja.

Vähemmän on enemmän

Muiden Kan Gaon pelien tapaan myös A Bird Story on työstetty kasaan RPG Makerilla. Peli on kuin suoraan SNES-roolipelien käsikirjasta. Ylhäältä kuvattu matalan tarkkuuden grafiikka soveltuu yllättävän hyvin seikkailupeliin, ja pienieleinen tekninen toteutus antaa hyvin tilaa mielikuvitukselle.

Dialogi on kipattu kokonaan pois paketista. Tekstiä ei ruudulla näy ja vihjeet annetaan puhekupliin sullottuina kuvakkeina. Ratkaisu toimii, sillä ylimääräinen vuoropuhelu tappaisi tunnelman laakista.

Tunnelmallinen musiikkiraita kruunaa paketin. Taustalla soivat viipyilevät kappaleet maalaavat pelimaailmasta melankolisen, mutta toiveikkaan. Ainoastaan noin kahden minuutin mittainen Benny Hill -pastissi sotkee kaunista kokonaisuutta. Pelin puolivälin paikkeilla tapahtuva ovikohkaus olisi saanut jäädä suunnittelupöydälle.

Viime vuosituhannen tekniikka ei ole heikkous, sillä pienieleisyys ei toimisi mitenkään, jos alla olisi nykyaikainen pelimoottori. A Bird Story luottaa 8- ja 16-bittisten pelien lisätyn todellisuuden rakenteeseen, sillä ruudulla näkyvät tilanteet tapahtuvat oikeasti mielikuvituksessa.

A Bird Storyn tarinallinen selkäranka rakentuu To the Moonin tavoin arkisten asioiden ympärille.

Peli vai pelitarina?

To the Moon kertoi tarinan pelin avulla, vuorovaikutusta oli erittäin nihkeästi. Nyt sitä on vielä vähemmän, sillä kaikki pelimekaaninen höttö on uhrattu juonenkuljetukselle. Jumiin ei voi jäädä, pelaajan tehtävänä on taluttaa päähahmo seuraavaan välinäytökseen.

Luotisuoraksi putkeksi rakennetut ympäristöt leikittelevät unenomaisella tematiikalla. Parvekkeelta voi hypätä sateenvarjon kanssa ja makuuhuone muuttuu oven avautuessa metsäksi. Toden ja unen rajatilaan sijoittuvan tarinan kesyintä antia ovat siluetti-ihmiset, kun matkaa taitetaan kirjasta rakennetulla jättimäisellä paperilennokilla.

To the Moonin jatko-osaa odottavat saattavat pettyä, mutta rautaista pelitarinaa odottaville A Bird Story on mannaa. Tunnin mittainen tunnelmapala sulkee suunsa, kun kaikki oleellinen on sanottu. Pienieleinen lopetus hakee kauneudessaan vertaistaan. Verhon laskeuduttua emotionaalinen pelipajatso on tyhjennetty taas pariksi vuodeksi.

Hyvät ystävät, sanon edelleen, että videopelien kehityskulun seuraava pysäkki ei ole fotorealismi, vaan tarinat, jotka onnistuvat herättämään tunteita. Nelkkaroitua Last of Usia lukuun ottamatta kaikki tämän vuoden yrittäjät pelaavat itsensä tähän pikkupeliin verrattuna tarinapaitsioon.

A Bird Story todistaa, ettei To the Moon ollut vahinko. Kan Gao on virtuoosimainen tarinankertoja. Toivottavasti hän saisi aisaparikseen seuraavaan projektiin jonkun, joka hallitsee pelimekaniikan. Vitosen pelitarinana A Bird Storysta ei käy valittaminen, mutta haluaisin kovasti nähdä, millainen olisi se parinkympin hintainen Kan Gao -peli.

 

Juho Kuorikoski

 

A Bird Story

Freebird Games

Minimi: 1,8 GHz prosessori, 1 Gt RAM, 20 Mt kiintolevytilaa, Windows XP

Testattu: 1,4 GHz Core i5, 4Gt RAM, Intel HD Graphics 5000 1536 Mt, OS X 10.9.5

Versio: Myynti

Ikäsuositus: Ei tiedossa

 

Koskettava tarina, joka on naamioitu peliksi.

90