Star Drive 2 - Tähtitaivasta jakamassa

Piperrä oma aluksesi ja säästä tuhansia krediittejä!

Arvosteltu: PC

Zerosum Games

Versio: 1.1

Minimi: Dual Core 2.5/4 Gt RAM, Geforce GT460 tai ATI HD4850

Suositus: Intel i5 3.5 Ghz/8 Gt RAM, Geforce GTX660 tai HD 7850

Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM

Moninpeli: Ei

Ikäraja: 12

– Tähdet tähdet, enkö jo tulla mä saa, tähdet tähdet, ikuisuuksiin ajan taa?

– Saat, kas tässä teille tähtiajoteknologia!

Galaktisen tutki, tuota, ja tuhoa -lajityypin keisari on edelleen Master of Orion 2. Kuvitelkaa tähän se normaali “voittamaton Master of Orion” -litania, en jaksa enää kirjoittaa sitä.

Orionin kymmenistä haastajista yhden miehen Daniel ”Zero” DiCiccon kehittämä Star Drive ei todellakaan ollut paskimmasta päästä. Ikävä kyllä Zero ei hoitanut peliä loppuun asti lupauksistaan huolimatta, vaan tehdä töräytti suoraan kakkososan, täynnä galaktista valloitusta ja avaruuslaivastojen taistelua yhä kehittyneimmillä teknologioilla.

Toisaalta Star Drive 2 jatkaa onnistuneesti siitä mihin ykkönen jäi. Ihan hetkessä sekään ei käynyt, annoin pelille kypsymisaikaa aina tähän tuoreeseen 1.1 Imperial Might -versioon asti, ja siinäkin on vielä kehittämisen varaa.

Siirtokuntien hallinta on helppoa ja selkeää.

Maasta ikuisuuteen

Idea on se ikivanha ja ikuinen: galaksin asutus. Ilahduttavasti galaksi on mukavan pieni, ja todella hyvät planeetat ovat kiven takana, yleensä asutetaan jotain karmeita radioaktiivisia mutta silti kylmiä kivipalloja, joita sitten varustetaan biokuvuilla ja kiertoratakämpillä. Rahtilaivasto rahtaa raukoille ruokaa, mutta sitäkin vaanivat piraatit ja avaruushirviöt.

Strateginen osuus pelistä on palannut tuttuun vuoropohjaisuuteen. Mielenkiintoisesti peliä on enemmänkin virtaviivaistettu kuin lisätty tavaraa. Meno on suoraviivaista, siirtokunta-alukset matkaan kohti hyviä kohteita ja planeetta hallintaan. Samalla systeemi merkitään omaksi ja se laajentaa omaa korvamerkittyä poliittista lebensraumia. Tuhannen planeetan valtakunnan pikkukeisarit itkevät foorumeilla universumin pientä skaalaa, itse olen aina näiden rajatumpien näkemysten puolella.

Siirtokuntien hallinta ja ruokaan sekä rahaan perustuva talousmalli on yhtä selkeä kuin toimiva, ja tuttukin. Siirtolaiset voi sijoittaa maanviljelyyn, tuotantoon tai tutkimiseen, ja rahtilaivaston avulla siirtää muihin maisemiin. Siirtokuntien johtoon palkattavat “sankarit” ovat edelleen mukana, mutta automaattista rakentamista ei enää ole, mikä on vain hyvä juttu.

Viimeistään teknologian tutkiminen pakottaa tajuamaan, että Master of Orion on roolimallina. Joka tekniikan alalla on joka tasolla kolme vaihtoehtoa, joista vain yhden saa valita. Muut vaihdetaan tai varastetaan naapureilta.

Strateginen osuus on kaukana omaperäisestä, mutta se toimii kuin Enterprisen vessa.

Ei tästä enää ihmiskunta (sininen) nousee...

C-säteet Tännhauserin porteilla

Avaruusalukset ovat selvästi kehittäjän sydäntä lähellä, sillä niiden suunnittelu on puolet peliä. Ja edelleen melkoista piperrystä. Eri kokoiset aluspohjat on ruudukoitu ja niihin sovitetaan komponentteja generaattoreista alkaen. Luojan kiitos, ykkös-Driven johdotuksien vetäminen on poistettu. Valmiita designeja on, ja niitä voi tietysti käyttää pohjana. Undo olisi hyvä, koska vahingossa väärin sijoitettu komponentti vain kylmästi poistaa alleen jäävät entiset. Alussuunnittelu on vielä vähän turhan anaalia, mutta ei niin työlästä etteikö niitä jaksaisi aina välillä nävertää. Aluksen toimivuus testataan vasta taistelussa.

Avaruustaistelut ovat edelleen tosiaikaisia ja siihen nähden yllättävän toimivia. Koska ne käydään kaksiulotteisessa avaruudessa, tapahtumista pysyy selvillä. Vauhtikin on sopiva, jotta aluksia saa komenneltua ilman jatkuvaa pausetusta.

Erikoista on se, ettei vastustajan aluksien tekniikasta saa mitään muuta tietoa kuin mitä graafiset elementit paljastavat. Aluksia klikkaamallakin näkee vain tarkemman kaavion siitä miten vahinkoa on otettu. Alus räjähtää, kun sen keskiosat alkavat ottaa osumaa.

1.1.-päivitys lisäsi tekoälylle valtavan määrän uusia alusdesigneja plus monipuolisti avaruustaistelua. Onhan siinä juttuja, kuten puuttuva aikaraja, joten välillä yhden ketterän hävittäjän perässä hitaasti kääntyvä risteilijä luo tavattoman epäkiinnostavan lopputaistelun, jonka aikana voi käydä vaikka syömässä.

Mainioisti toimivan avaruustaistelun vastapainoksi maataistelu on kuin toisesta pelistä: simppeli ruudukossa käytävä vuoropohjainen kärhämä. Se tuntuu olevan mukana koska sellainen pitää olla mukana. Planeetat kouluttavat armeijaa itsekseen, ja omien joukkojen designin päivitys uudella teknologialla on oudon sekavaa.

Runokarhujen voitokas paluu

Star Drive ansaitsee taas aplodit kahdeksasta rodustaan. Ykkösen mallin mukaan Star Driven roduilla on oma, selkeä persoonallisuutensa, ja ne ilmestyvät koko ruudun kokoisina valittamaan vaikka että nyt kuule laajenet ehkä hiukan liian vauhdilla. Normihan näissä 4X-peleissä on puhuva postimerkki, joka sanoo että “Se on nyt sota”, ja seuraavalla vuorolla että “Miten olisi rauha?” Star Driven diplomatiassa on selvää jatkuvuutta, eikä bipolaarista eilen tehtyjen sopimusten rikkomista. Tekoälyn lahjominen kaveriksi on nyt vaikeaa, koska hämärä toleranssi määrää, mistä saa käydä kauppaa ja mitä eivät omat sulata.

Edelleenkin viestiliikenne on aika niukkaa ja rajoittuu pääasiassa kaupankäyntiehdotuksiin, mutta ainakin rotujen persoonallisuus heijastuu niiden käyttäytymiseen pelissä.

Outoa kyllä, ensimmäisessä pelissäni yritin testimielessä saada natsisudet julistamaan minulle sodan, ja vaikka he vihasivat minua ja olivat selkeästi kaikin tavoin voimakkaampia, jouduin julistamaan sodan itse. Sitten ei kauaa suden kuono tuhissut kun minut kylmästi jo jyrättiinkin.

Poliittiseen rotuitsemurhaani oli muukin syy kuin kokeilunhalu: tylsistyin kun peli jämähti paikoilleen.

Lopussa ei seiso kiitos vaan tilanne.

Star Drive 2 kompastuu samaan kuin moni muukin imperiumipelit: loppupeliin.

Kun galaksin on asutettu kuin Helsingin esikaupunkialue, tutkimus etenee vauhdilla, jossa kehitysaskeleet kokevat täyden inflaation. Aluksiin saa uutta teknologiaa liian nopeasti, eikä niitä aina jaksa päivitellä. Otetaan vaikka alusten virrantuotto, jossa ydingeneraattoreista edetään fuusiogeneraattoreihin ja niistä antimateriageneraattoreihin. Pelillisesti olisi ehkä järkevämpää, että generaattorimalli vain vaihtuisi automaattisesti parempaan, tai refit-optiona voisi automaattisesti päivittää kaikki kompomentit vastaaviin, mutta uudempiin. Nyt kaikki täytyy tehdä käsin.

Galaksi on onneksi sen kokoinen, normipelissä 70 aurinkokuntaa, että laivastojen koko pysyy edes jotenkin käsissä. Tietokone tuntuu rakastavan pikkualuksista koostuvia kärpäsparvilaivastoja.

Parasta Star Drivessa onkin alkupelin laajentuminen ja hitaasti tihkuva teknologia, sekä pienemmät interstellaariset sodat. Isompien laivastojen kokoamiseen peli tarjoaa turhan niukat työkalut. Peliä kannattelevat myös pienet juonenpätkät, joista yksi tuntuu kovin antareslaiselta. En vain koskaan ehtinyt tutkia sen kaarta loppuun asti.

Taistelu toimii kuin Galactican vessa.

Vaalit tarvitaan!

Star Drivesta puuttuu Orionin omaperäisin aspekti eli varsinainen intergalaktinen politiikka. Periaatteessahan jossain kohdassa vain näkee, että nyt vulfarit ovat vetäneet sellaisen kaulan ettei sitä saa enää kiinni. Niitä voi sitten mielistellä ja lahjoa ja venyttää peliä kauas ohi viimeisen myyntipäivän, ilman mitään toivoa voittamisesta, koska se ratkaistaan laivastolla ja väkivallalla. Orionissa pieneksi kutistuneet rodut saattoivat alistua vasalliroduiksi, ja näin säästää sekä aikaani että henkensä.

Hyvässä strategiapelissä on aina joku loppukoukku, kuten Civin voitokas avaruuslento Alfa Centauriin, tai Master of Magicin vastaava Spell of Mastery. Orioneissa oli galaktinen neuvosto, ja peli päättyi myös siihen, että rauhassa eläneestä galaksista yksi rotu valittiin äänestyksellä johtajaksi. Näiden äänien ostaminen ja torppaaminen oli maaginen osa Orionia. Ja jos kieltäytyi tunnustamasta uutta johtajaa, sai sotia koko yhdistynyttä galaksia vastaan.

Parhaus on niin lähellä että harmittaa. Star Drive 2 kaipaa ehdottomasti toimivaa loppupelimekaniikkaa katkaisemaan paikoilleen jähmettyvät kuviot. Epäilen vain että haaveeksi jää, ja se on sääli, koska Star Drive 2 tekee asioita paljon oikein. Esimerkiksi kopioimalla härskisti Orioneita, mikä on vain hyvä juttu.

Peliä on virtaviivaistettu oikealla tavalla, joitakin omituisuuksia on jäänyt, jotkut asiat voisi tehdä paremmin ja jotkut asiat tehdä loppuun, mutta lajityypissään Star Drive 2 kuuluu kärkikastiin. Se ei ole paljon, mutta jotain kuitenkin.

Stardockin tuore Galactic Civilization 3 varmaan hanskaisi politiikan, mutta kakkonen siveli minua liian pahasti vastakarvaan. Ehkä pitäisi tsekata, josko lupaukseltaan vahva Distant Suns sisältäisi jo pelin, tai palata Sword of the Starseihin.

En olisi ikinä uskonut, että kymmenistä yrittäjistä huolimatta Master of Orionit ilmiselvästi jäävät voittajiksi. Alkaa olla ainoa toivo, että Simtex palaa Kickstarterin turvin kaatamaan itse itseään.

Steve Barcia, palaa siis takaisin! Galaksi tarvitsee sinua!

Onnistunut visiointi Master of Orioneista kaatuu loppupelin puutteeseen.

Pelit suosittelee.

82