Beyond Earth, Civilizationin paluu avaruuteen viime syksynä, jätti minut(kin) kylmäksi. Pystyykö ensimmäinen lisäosa nostamaan sen strategiapelien kärkeen?
Sid Meierin Firaxiksen 2010-luvun pelit ovat olleet kuin mallasviskiä: ilman kypsyttämistä elämys ei ole ollut paras mahdollinen. Civilization V tarvitsi Gods & Kings -lisäosan ja ahkeran pelitasapainopäivittelyn, mutta niiden jälkeen siitä tuli erinomainen strategiapeli. Ja vaikka XCOMin uutta tulemista rakastin heti, ilman Enemy Within -lisäosaa ei sitä voisi enää kuvitella.
Vuosi sitten ilmestynyt Civilization: Beyond Earth tuntui ennen kaikkea liikaa pelkältä Civilizationin modilta. Etenkin vanhaan Alpha Centauriin vertaillessa scifimaailma jäi etäiseksi, ja planeetan muut johtajat kasvottomiksi.
Sopimusyhteiskuntaa rakentamassa
Diplomatia ja osin siihen liittyen tekoälypelaajien toiminta, on aina ollut Civilizationien heikoimpia lenkkejä. Rising Tide myllertää diplomatiajärjestelmän lähes täysin. Mainion Endless Legendin tapaan pelaajalle kertyy uutena resurssina poliittista pääomaa.
Pääomalla voi parantaa kansansa erityiskykyä ja ostaa sen rinnalle uusia. Uusien erityiskykyjen mukana tulee myös sopimuksia, joita muut valtiot voivat ”ostaa”. Sopimuksen ostava osapuoli saa usein vahvan efektin, vaikkapa ison terveysbonuksen pääkaupunkiinsa, sopimuksen tarjoava lisää pääomaa. Poliittista voimaa voi käyttää myös valtioiden suhteiden parantamiseen, jos toinen valtio joko kunnioittaa tai pelkää toista osapuolta tarpeeksi. Sitä voi myös käyttää energian korvikkeena kaupungeissa yksikköjen ja rakennusten ostamiseen.
Paperilla diplomatia näyttää lupaavalta, mutta käytännössä se kaatuu samantien nenälleen. Suurin ongelma on se, kuinka oikeastaan kaikki muut vanhat Civilizationin diplomatiavaihtoehdot on raivattu pois. Eikö hyvissä väleissä kanssasi oleva rakas rajanaapuri halua solmia sopimusta, josta olet valmis pääomaa tarjoamaan? Ikävä homma, vatuloimaan ei jäädä vaan päätös on lopullinen. Mitään ekstraa, kuten rahaa tai energiaa, ei voi tarjota kylkiäisiksi. Se, millä perusteilla naapurit sopimuksia hyväksyvät tai hylkäävät, jää mysteeriksi.
Rising Tiden diplomatian koko kuva tuntuu olevan, että muut johtajat käyvät silloin tällöin kettuilemassa tai kehumassa pelin sisäisessä Twatterissa, ja käyvät kerjäämässä silloin tällöin sopimuksia, jotka sanotaan irti pari vuoroa myöhemmin ilman sen kummempaa selitystä. Koko diplomatiajärjestelmän kehnous hämmentää, koska kuvittelisin itse että suoraan Civilization 5:stä repäisty diplomatia monipuolisine sopimusmahdollisuuksineen toimisi ihan hyvin poliittisen pääoman ja sopimustenkin kanssa. Tässä vaiheessa pelisarjaa tämä on anteeksiantamaton heikkous.
Kaikki paitsi aurinkopurjehdus on turhaa
Koska lisärin nimi on Rising Tide, ei ole yllättävää että meret ovat keskiössä. Ennen hieman autiot aallot ovat nyt täynnä uusia bonuksia ja strategisia resursseja, monipuolisempaa eliöstöä, ja aalloille voi perustaa myös kaupunkeja. Erona maakaupunkeihin voi tulevaisuuden Sealand myös siirtyä. Se on tarpeen uusien alueiden saamiseksi käyttöön, koska merikaupunkien alue ei kasva itsestään. Muutos piristää karttaa, ja siirtokuntien perustamista merille ja saarille harkitsee aivan eri tavalla.
Tutkimusmatkailulle annetaan vitamiinipiikki. Nyt tutkimuskohteista voi löytää artefakteja: Maa-planeetan reliikkejä, muukalaiseliöitä ja muinaisten jäämistöä. Erilaiset kolmen yhdistelmät antavat uusia ominaisuuksia, kuten paremman panssaroinnin lentokoneisiin, tai avaavat rakennettavaksi uusia rakennuksia, jopa ihmeitä. Uudistus on mukava ja kutittaa sopivasti keräilijäviettiä, ainoa hölmöys on se kuinka kaikki erilaiset kolmen kombinaatiot varastossa olevista artefakteista joutuu käymään käsin läpi vaihtoehtoja etsiessään. Tämä on aivan turhaa ajantuhlausta, kaikki vaihtoehdot olisi aivan sama näyttää valmiina listana.
Muut muutokset ovat lisälevylle tyypillistä pientä lisäilyä ja tuunaamista. Neljästä uudesta planeetalle laskeutuvasta osapuolesta kaksi viihtyy muita paremmin merillä. Ihmiskunnan kehittyssuuntien välistä löytyy nyt uusia yksikköjä ja bonuksia niille, jotka haluavat vaikkapa tasapainoilla Puhtauden ja Harmonian välillä, ja uusissa yksiköissä on tuoretta ja hyvää ideaa, jotka erottavat ne mukavasti vanhoista.
Jos on löysä, niin on löysä
Rising Tide ei onnistu nostamaan Beyond Earthia ”ihan kivaa” strategiapeliä paremmaksi. Sen iso diplomatiauudistus epäonnistuu osin pahasti. Diplomatian vaisuus yhdessä tekoälyn heikkouksien kanssa oli jo emopelin iso ongelma, jota ei voi antaa anteeksi.
Tuunattua Beyond Earthia pelaa ihan mielellään. Jotain meditatiivista, rauhoittavaa ja addiktoivaa valtionrakentamisessa vuoro kerrallaan edelleenkin on. Mutta pelin ongelmat ovat jo niin monelta kerralta tuttuja, että pakostakin joutuu kysymään itseltään, miksi pelaisi sitä Maa-Civilizationin tai jonkin muun genren tuoreemman onnistujan sijaan. Oman luonteen puute on edelleen Beyond Earthin kompastuskivi.
Sid Meier’s Civilization: Beyond Earth – Rising Tide
Arvosteltu: PC
Firaxis Games / 2K Game
Minimi: Intel Core 2 Duo 1.8 GHz tai AMD Athlon X2 64 2.0 GHz, 2 GB RAM, 256 MB ATI HD3650 tai 256 MB nVidia 8800 GT tai Intel HD 3000
Testattu: Quad Core 2500K, 8 GB RAM, Radeon R9 290X 4 GB
Ikäraja: 12
79
