Ageodin strategiapeleissä ei mennä siitä, missä aita on matalin. Se on periaate, josta pelisarjassa on pidetty jääräpäisesti kiinni jo kymmenen vuoden ajan. Tosin pääosa pelaajista ei pääse aidan yli rynnäkkötikapuillakaan.
Ranskalainen AGEOD, eli Adaptive Game Engine Online Distribution on pitkän linjan strategiapelisuunnittelija Philippe Thibautin ja AGE -pelimoottorin luojan Phillippe Malacherin yhteistyön tulos. Ageodin ensimmäinen strategiapeli julkaistiin vuonna 2006, kun sarjan käynnisti Yhdysvaltojen itsenäisyyssodasta kertova Birth of America.
AGE -moottorille lähestulkoon joka vuosi ilmestyneet pelit, kuten seitsenvuotiseen sotaan keskittynyt Rise of Prussia (2010), tai ensimmäisen maailmansodan kattava To End All Wars (2014) ovat jääneet pienelle huomiolle, mutta pelisarjalla on vankka fanipohja.
Preussin nousu jo nostatti vasenta kulmakarvaani, mutta sen nuivat arvostelut ja samaan aikaan ilmestynyt Total Warin toistaiseksi paras osa Napoleon toivat Preussille häviön kolmikolkkahattu-kategoriassa.
Lopulta viime vuonna Pike and Shot: Campaignsin vanavedessä ilmestynyt, Miguel Santacruzin Ageodin moottorille lähes yksin tekemä Thirty Years’ War osui aiheeltaan niin sivuuttamattomasti makuhermooni, että tartuin pelisarjan haasteeseen. Heti perään ilmestynyt Wars of Napoleon on Ageodin ykkösketjun tuotos, joka vie sarjaa muutaman marssiaskeleen eteenpäin, mutta mihin suuntaan?
Strategiaa clausewitzilaisittain
Ageodin peleissä keskitytään puhtaasti sodankäynnin strategiseen puoleen, eli taistelujen käyttämiseen sodan päämäärän saavuttamiseksi taistelukentillä johtamisen sijaan. Sotapäällikön nerous mitataan kyvyssä organisoida oma sotajoukkonsa, ylläpitää sen taistelukykyä ja käyttää joukkoja tehokkaasti, voimat oikea-aikaisesti keskittäen ja oikeat ratkaisutaistelut valikoiden.
Tekijöiden rakkaus historiaan on käsin kosketeltavissa, oikeat tapahtumat vaikuttavat vahvasti pelien kulkuun. Lähestymistapa muistuttaa hieman alkuperäistä Europa Universalista, eikä ihme koska EU-lautapeli ja sen tietokoneversio olivat myös Thibautin käsialaa. Erona Universalikseen, taloudesta ja diplomatiasta murehditaan vain sodan vaatimissa määrin, eikä maailma ole diktaattorin vapaan temmeltämisen hiekkalaatikko. Skenaarioissa pelaajalle on asetettu selkeät tavoitteet.
Puhtaan vuoropohjaisuuden asemasta Ageod käyttää sotapelimäisempää Wego-pelimekaniikkaa. Pelaaja antaa laveat suuntalinjat ja toimintaohjeet alaisilleen vuoronsa aikana, sen jälkeen peli pyörähtää reaaliajassa eteenpäin ja tekoälykenraalit pyrkivät suoriutumaan saamistaan tehtävistä parhaansa mukaan. Käsky voi olla vaikkapa välttää taistelukosketusta tai pyrkiä ratkaisutaisteluun rohkeasti hyökkäämällä. Pelaajalla on mukavasti aikaa asetella askelmerkit kohdalleen ja tekoälyllä prosessoida saamansa käskyt. Samalla pelaaja ei pääse joka välissä muuttamaan alaistensa toimintaa, vaan käskyjen pitää olla oikeasti mietittyjä ennen vuoron päättämistä.
Absoluuttista sodankäyntiä
Menestys ja tappiot taistelukentillä vaikuttavat koko kansakunnan taistelutahtoon. Kun usko sodanjohtoon alkaa rakoilla, laskee joukkojen taistelutehoon oleellisesti vaikuttava koheesio, eikä sen palauttaminen taistelussa koetun tappion jälkeen tapahdu hetkessä. Sotaväsymys näkyy myös kotirintaman innossa vastustaa vieraan vallan toimintaa omalla maaperällään sekä ylläpitää sodankäyntiin tarvittavien resurssien tuotantoa. Jos kotirintaman taistelutahto romahtaa, päättyy koko sota tappioon, vaikkei valtakunnan viimeinenkin nurkka olisikaan vihollisen hallussa.
Armeijoiden liikuttaminen tuhansiin maakuntiin jaetulla kartalla on aikaa vievää puuhaa, eikä matkassa kulkevat kuormastot riitä loputtomiin. Juuri sodankäynnissä keskeisen, mutta strategiapeleissä yleensä liian yksinkertaistetun huollon merkityksen korostaminen lämmittää, sanotaanhan amatöörien puhuvan taktiikasta ja ammattilaisten logistiikasta. Kun olut, tilliliha ja ampumatarvikkeet ovat kortilla, isokin sotajoukko menettää taistelutehonsa ja on lyötävissä. Sodankäynti ei siis ole vain rahan vaihtamista sotilaiksi ja armeijoiden huoletonta marssittamista maailman ääriin, monen muun strategiapelin tapaan.
Myös alaisten hallinnointi muodostaa oman haasteensa. Nuoremman, vaikkakin taistelukentillä kyvykkäämmäksi todetun upseerin ylentäminen virkaiässä vanhemman ohi aiheuttaa vanhassa kaartissa pahennusta, mikä vaikuttaa voittopisteisiin ja kansalliseen moraaliin. Toisaalta kyvyttömän upseerin roikottaminen valtakunnan ykkösnyrkin puikoissa voi johtaa yleistä paheksuntaa huomattavasti kauaskantoisempiin, ikävämpiin seurauksiin.
Näin hyvästä lähtöasemasta ponnistavan Ageodin pitäisi upota strategiapelin ystäviin kuin piikin protestanttiin Stadtlohnissa. Yritys tyssää aivan käsittämättömään käytännön toteutukseen.
Management by perkele
Pohjolan leijona on hirttäytyä röyhelökaulukseensa jo sotaretken alkumetreillä, sillä 2000-luvun strategiapelien käyttöliittymien renessanssi on Ageodille jotain, joka tapahtui vain muille. Komentaja tarvitsisi esikunnan jo pelkästään pelin suoltaman informaation ja sitä pyörittävän, todella epäintuitiivisen käyttöliittymän tulkitsemiseen. Kaikki pelaamiseen tarvittava on piilotettu useiden valikoiden, kuvakkeiden ja taulukoiden taakse.
Koska oman sotajoukon organisointi on yksi pelaajan tärkeimmistä tehtävistä, luulisi pelin tarjoavan siihen helpposelkoisen ja -käyttöisen organisaatiopuun vaikka The Seven Years Warin tapaan, mutta mitä vielä! Tiedot pitää kaivaa useiden valikoiden takaa ja joukkokorttien yhdistely komentajien alaisuuteen on todella kömpelösti toteutettu.
Kun vuoronsa saa lopulta päätökseen, simulointivaihe paitsi lagittaa pahasti, myös näyttää joukkojen manööverit vajavaisesti. Vuoron jälkeinen kooste sen tapahtumista pitää itse selata kohta kerrallaan läpi, sillä jopa pelin kulkuun ratkaisevasti vaikuttavat tapahtumat piilotetaan muun tieto-oksennuksen sekaan.
Joukkokorttien kohdatessa alkaa parista äänitehosteesta ja voiman tasapaino -mittarista koostuva automaattisesti käytävä taistelu. Pelaaja voi halutessaan valita joukkojen käyttämän taisteluryhmityksen ja taktiikan, mutta niiden vaikutusta juuri käynnistyvän taisteluun kulkuun ei ennalta selitetä riittävän hyvin. Ratsuväellä koukkaukseen pyrkimisen tajuaa ilman sotatieteellisiä opintojakin, mutta entäs ruudullisen ryhmityksen toimivuus metsämaastossa?
Pahana mokana tekoälykenraalit eivät ymmärrä takaa-ajon tai oma-aloitteisuuden päälle, eivätkä myöskään jatka alkuperäisen tehtävän suorittamista taisteluun kerran ryhdyttyään, vaan mieluummin lyövät leirin pystyyn ja kuluttavat isompaan manööveriin varatut kuormastonsa.
Tahdonvoiman jännittämistä äärimmilleen
Ageodin peleissä on syvyyttä kuin espanjalaisessa neliössä ja historiallinen taustatyö on tehty tinkimättömästi. Sen takia niistä haluaisi nauttia vaikka väkisin. Mutta oppimiskäyrä on jyrkkä kuin Allbuchin rinne Kustaa Hornille. Vaikka pelien sisältö on Banéria parhaimmillaan, pelattavuus on Juhana Yrjöä. Siksi pelit eivät uppoa kuin pieneen osaan raskaiden strategiapelien ystävistä.
Kallista aikaani kuluu sotasuunnitelmien toimeenpanemisen sijasta aivan jonninjoutavaan salapoliisityöhön ja mikromanagerointiin. Varsinaiseen sodankäyntiin vaikuttavat tuikitärkeät syy-seuraus -suhteet eivät täysin avaudu edes manuaalin läpi tahkoamisen jälkeen. Pelaamaan opittuanikin tunnen itseni sapeli tanassa ratsastavan sotapäällikön asemasta esikunnan pahnanpohjimmaiseksi paperinpyörittäjäksi. Sokerina polttoainejärjestelmässä AGE-moottori ei ole kovin vakaa, vaan kaatuilee jatkuvasti.
Mutta jos komentaja selviää pelimoottorin ja käyttöliittymän tarjoilemasta katkerasta kalkista kalpaotteen lipsumatta, pelin hienoudet vähitellen aukenevat ja puuteroitu peruukki päässä voi vierähtää sodan vuosikymmen, jos toinenkin. Se tosin vaatii, että pelin kuvaama sotahistoriallinen ajanjakso kutittelee kuin musketöörin sukkahousut kolmikymmenvuotisen sodan jäljiltä, sen verran työlästä pelaaminen on.
Itse sain kolmikymmenvuotisesta sodasta ja Napoleonin sodista riittävät Age-OD:t hetkeksi. Vaikka Ageodin vanha kaarti karhunnahkamyssyissään marssii tykinjylyn suuntaan alokkaiden jupinasta huolimatta, tämä ei toivottavasti riitä pelin tekijöille. Tuokaa pelimoottori ja etenkin antiikkinen käyttöliittymä 2000-luvulle! Ei metri pelaajaystävällisempään suuntaan tarkoita senttiäkään pois pelien timanttisesta sisällöstä.
The Thirty Years’ War
Euroopan tragedia
Thirty Years War on Ageodia kevyemmästä päästä. Tekijätiimin koko näkyy kromin määrässä. Vaikkei sodan luonnetta ole pelissä täysin onnistuttu kuvaamaan, on Thirty Years’ War historiallisesti kattavin strategiapeli kolmikymmenvuotisesta sodasta.
Jos taistelut kiinnostavat ympäröivää valtapeliä enemmän, eikä kärsivällisyys riitä Ageodin opiskeluun, kannattaa mieluummin tarttua erinomaiseen, joskin kampanjapuolella huomattavasti simppelimpään Pike and Shotiin.
55
Wars of Napoleon
Euroopan hirviö
Peliin uppoutuakseen ei nojatuoli-Napon passaa vetää yhtään Elbaa, eikä menettää uskoaan Ageod-kompleksista huolimatta. Uutuutena armeijansa voi organisoida tehokkaasti toisiaan tukeviin armeijakuntiin.
Pelissä kiteytyy hyvin Ageodin koko olemuksen kirjo: Se on historiallisesti uskomattoman syvällinen, lähes kaiken Napoleonin aikaisesta sodankäynnistä kattava eepos, mutta samalla vaikeasti lähestyttävä, raivostuttavan työläs ja tuskastuttavan hidastempoinen pelata. Koko sodan kattavan kampanjan päätökseensä pelaaminen tuntuu mahdottomalta voimainkoitokselta.
62
AGEOD: Thirty Years War + Wars of Napoleon
Arvosteltu: PCArvosteluversio: 1.01
Pelin minimivaatimukset:
Processor: Intel Pentium or AMD, 1500 MHz
RAM: 2 GB
Graphic Card: 128 MB RAM, DirectX 9.0c compatible
Operating System: Windows XP, Vista, Seven
DirectX: Version 9.0c
Arvosteltu:
AMD Phenom II 2,80 GHz/16 Gt RAM, GeForce GTX 960
