Mikä on "aikuispeli"? Paitsi numero kolme listassa "Verenpainetta nostavat ääliötermit".
Aikuispeli on käsite, jonka ovat kehittäneet ja jota käyttävät joko itsestään epävarmat, pääsiäismunasta löydetyn itsetunnon varassa operoivat hörhöt. Tai peleistä pihalla olevat teoreetikot, joiden mielestä pelit ovat puhdasta räiskintää ja kidutusta, mutta jotka voisivat kuvitella uppoavansa peleihin jos niissä olisi aikuisia teemoja.
Itse asiassa muutama peli (oikeastaan neljä) katsotaan universaalisti aikuispeleiksi: Miinaharava, Tetris, Myst-sarja ja Microsoftin Flight Simulatorit. Joskus mukaan pääsee vaikkapa Civilization II ja jotkut autopelit.
Väkivalta sen kaikissa muodoissa estää jäsenyyden aikuispeliklubissa kuin sukunimi Goldstein golfklubissa. Näin esimerkiksi Microsoft Flight Simulator 2001 on aikuispeli, mutta Falcon 4.0 ei, huolimatta siitä että kumpikin on huippurealistinen lentosimulaattori. Myst taas oli ensimmäinen komea (ja väkivallaton) romppupeli, joka ylitti sen kriittisen rajan, jonka jälkeen peli alkaa elää omaa elämäänsä.
Jos sarjakuvia, elokuvia ja vastaavia käyttää vertailukohteina, "aikuistuminen" kestää vuosikymmeniä, joten "aikuispelit" ovat vielä kaukana tulevaisuudessa. Ehkäpä onneksi. Kun amerikkalainen sarjakuva "aikuistui", aluksi hyvin toimiva fuusio luhistui, ja levikki perässä. Kun Millerit, Gaimanit ja Mooret joutuvat toimimaan kaupallisuuden ehdoilla, jälki oli hyvää ja lehdet myivät. Nyt ylikirjoitetut sisäavaruusseikkailut katu-uskottavine, lävistyksistä, angstista ja liian pienestä kirosanavalikoimasta kärsivine anti-establishment-brittisankareineen ovat pahempi klisee kuin spandexsankarit koskaan, ja tylsempää luettavaa.
Kirkonrotta, kaikki pelastettu
Hinku hypoteettisiin aikuispeleihin johtuu siitä, että pelit lasketaan samaan kastiin kuin elokuvat ja kirjat. Ehkäpä pelit eivät olekaan uusi taidemuoto, vaan jotain muuta.
Luin mielenkiintoisen artikkelin, jossa käsiteltiin luovuutta työympäristössä. Artikkelin mukaan yksi luovan ihmisen tunnusmerkeistä on säilynyt leikkimieli, kyky leikkiä. Mitä muuta tietokonepelaaminen on kuin leikkimistä? Jopa Mystin "pelaaminen", tai Vapaudenpatsaan kiertely Cessnalla?
Pelit eivät kuulu samaan kastiin kuin elokuvat, pelit ovat leikkiä. Kaikki luovat ihmiset eivät ole pelaajia, eivätkä kaikki pelaajat luovia ihmisiä, mutta tuhannesta pelaajasta löytyy pirusti enemmän luovia, älykkäitä ihmisiä kuin pelejä halveksuvasta tuhannen kappaleen verrokkiryhmästä.
Tietokonepelit eivät ole elämäni. Ne ovat osa sitä ja tärkeä osa ovatkin, mutta minulla on myös ihan oikea, vertailun minkä tahansa mediakriitikon Elämän kanssa kestävä Elämä. Ei minun tarvitse itkeä aikuisen pelisisällön perään. Sellaiset tarpeet voin tyydyttää muuallakin. Pelit ovat leikkimistä, ja leikille ei ole muuta vaatimusta kuin että sitä jaksaa leikkiä.
Näin ollen luulo siitä että massat saataisiin aikuispeleillä mukaan on väärä: se on kuin myisi possupaistia Saudi-Arabiaan. Yritetään siis täyttää tarve jota ei ole.
Ego pelissä
Jos lapsi on terve kun se leikkii, missä vaiheessa leikkiminen lakkaa olemasta tervettä ja miksi? Minulla on myös terve itsetunto, joten minua ei pompota millin vertaa vaikka lauma niin kutsuttuja tavallisia ihmisiä pitäisi minua Peter Pan -syndroomasta kärsivänä, sotaleikkeihin juuttuneena isona lapsena.
Toisille pelaaminen on vaikeampaa. Mediakriitikot ilmeisesti tarvitsevat julkista foorumia vain antaakseen itselleen luvan ja oikeutuksen pelata. PlayStationin piti tehdä pelaamisesta katu-uskottavaa ja Lara Croftista piti tehdä popkulttuuri-ikoni, ennen kuin "aikuisen" kypsä käsi sai tarttua joystickiin. Sehän toki on aikuisviihteen tarkoitus.
Hyvä esimerkki julkaistiin noin kuukausi sitten. Tiistai-Iltiksien huumoripommi Kari Salminen teki pika-arvion jostain Nintendo 64:n pelistä. Nintendo-peleissä on iloiset värit, joten muutenkin tynkäarvostelussa pitää muutama kappale haaskata 16-25-vuotiaiden pelijournalistien haukkumiseen. Nämä kun pelaavat viherruskeita sotapelejä ollakseen rankkoja. Kun tämä fakta on selvitetty, Kari kertoo totuuden: Nintendon pelien pastellivärien alle kätkeytyneet Mariot ja Zeldat ovat oikeasti peleistä kaikkein aikuismaisimpia. Miksi? Sitä Salminen ei perustele.
Kuka olisi edes korvaansa lotkauttanut, jos MC Karza olisi vain todennut, että Zelda ja kymmenreikäisen, kävynmuotoisen savipuhaltimen salaisuus on parhaita pelejä mitä hän pelannut? Kenelle hän haukkuu "PC-strategisteja, joilla on liikaa vapaa-aikaa"? Kiinnostaako se konsolimätkintä-Bloody Roarin pelaajia? Miksi pelottaa myöntää, että katselee mielellään viiksekästä, haalariasuista italialaista putkimiestä? Nyt herää pakostakin kysymys, millainen luuranko siellä kaapissa oikein asuu, ja Kärpäsestä tulee Kärpänen-Härkänen.
En ole huolestunut siitä ettei "aikuisille" ole pelejä. Olen huolestunut siitä, että sellaisten perään huutavat käyttäytyvät kuin kakarat.
