Vaihtoehtoja Applen valtaamalle kännypelikentälle löytyy googlaamalla.
Google on tuttu nimi jokaiselle nettisurffailijalle, nyt hakukonejätti haluaa housun taskuihin. Ryminällä markkinoille tärähtänyt Android-mobiilikäyttöjärjestelmä on muutamassa vuodessa noussut maailman toiseksi suosituimmaksi kännykkäkäyttikseksi, eikä tahti näytä hiipuvan.
Nykyisissä älypuhelimissa on suorituskykyä takavuosien PC:n verran, joten taskunauriita voi puolivakavissaan harkita matkakonsolin korvikkeeksi. Applen AppStoren aloittama pioneerityö uuden sukupolven matopelien parissa saa rinnalleen uuden aselajin, kun Google androideineen tarttuu kivääriin. KVG-käyttiksen kauppapaikka pullistelee pelattavaa, ja tuhansien älypeliviritysten merestä löytyy ihan oikeita pelejä.
Jos Androidia verrataan Appleen, lopputulos muistuttaa ainaista PC vastaan konsolit -vääntöä. iPhone-tuotteet ovat raudan puolesta keskenään tismalleen samanlaisia, ja suljetun järjestelmän kehittämisestä vastaa yksinomaan Apple. Ilmainen Android on vapaa alusta, ja yhden kännyvalmistajan sijaan androideja löytyy useista erimerkkisistä luureista. Laaja kapulavalmistajien kirjo on sorvannut käyttiksestä useita erilaisia näkemyksiä, mikä on ohjannut Androidin evoluution varsin monihaaraiseksi. Lukuisat laitteistokokoonpanot mutkistavat tilannetta entisestään, ja käyttöjärjestelmän eri versioita on maailmalla enemmän kuin riittävästi. On siis helppo päätellä, kumpi on mobiilimaailman PC, kumpi konsoli.
Vain ohjausmetodit ovat molemmilla samanlaisia, sillä tuotteita ohjataan pääasiassa kosketusnäyttöä tökkimällä. Joihinkin Android-puhelimiin saa ohjaimeksi myös Wiimoten tai Bluetoothilla toimivan näppäimistön.
Suurin osa kännykkä-Googlen kauppapaikkana toimivan Android Marketin tarjonnasta on ilmaista, mutta maksuttomuuden vastapainoksi pelihetkiä rikastutetaan ruudussa pyörivillä mainoksilla. Mainonnasta pääsee eroon Visaa vinguttamalla, sillä pitkän odottelun jälkeen kauppapaikan maksullinen puoli saatiin toimimaan virallisesti myös Suomessa. Nyt on hyvä hetki tarkastaa androidien pelitarjonta ja seuloa replikantit ihmisistä. Testivälineenä on Samsung Galaxy S, Androidin 2.2-versiolla.
Erinomainen Star Control II:n uusversio on löytänyt tiensä Androidille. Kun unohdetun siirtokunnan alus saapuu Maan kiertoradalle, se löytää emoplaneetan orjakilven sisään suljettuna. Vapaustaistelu Ur-Quaaneja vastaan tarkoittaa galaksin kansojen yhdistämistä. Kunhan ne ensin löytyvät.
90-luvulla julkaistu loistelias avaruusooppera taipuu hienosti kannettavaan muotoon, ja tietokoneen näyttöä pienempi monitori silottelee mukavasti pikseleiden reunoja. Koko komeus on ilmainen, joten vauhdilla vain Ur-Quaanit luuriin.
Kontrollit taipuvat kosketusnäytölle kohtuullisesti, mutta peli vaatii suuren näytön toimiakseen kunnolla. Ruudulle siirretyt suuntaohjaimet ja toimintapainikkeet kaappaavat varsin suuren siivun kuva-alasta, mutta uhratun estetiikan vastapainoksi saa systeemin, joka sopii ihan hyvin matkapelaamiseen. Samsung Galaxy S:n nelituumainen ruutu on sopivan kokoinen nakkisormellekin.
Jos luurissa on riittävästi vapaata muistikorttitilaa, peliin voi ladata 3DO-versiosta ripatut äänet. Samaisesta versiosta voi imaista myös välidemot, mutta videot on itse metsästettävä ja kopioitava pelin asennuskansioon. Tuunattu musiikkiraita on huomattavasti AdLib-pimputuksia mukavampaa kuunneltavaa. Välivideoita en kaivannut, sillä alkuperäispelin kauniit bittikarttakuvat ovat nostalgisuudessaan riittävän kaunista katseltavaa.
Maittavan näköinen Heavy Gunner käy luurin graafisen suorituskyvyn demoamiseen. Loputtoman vihuarmadan torjuminen kiinteällä tykkiasemalla on hetken hauskaa, mutta mainio grafiikka ei kauan onnistu naamioimaan umpipuuduttavaa ja itseääntoistavaa sisältöä.
Käyttöliittymäpuolella tykkimiesryminä toimii todella hienosti. Tykkejä liikutellaan kapulaa kallistamalla ja lyijyä pistetään jakoon sormettamalla näyttöä. Pyssy puhuu, kun ruutua tökkii, tähtäintä siirretään sormea liikuttamalla. Jos kentissä olisi enemmän vaihtelua, Heavy Gunner nousisi erääksi Android Marketin kovimmista nimikkeistä. Nyt se on hetken hauska teknologiademo, josta pitäisi vielä kaiken lisäksi maksaa.
Puupalikat edustavat Android Marketin älypelieliittiä. Yksinkertaisesta ideasta on jalostettu aivonystyrät nyrjäyttävää puuhasteltavaa. Ruutu on täytetty kahden kokoisilla puupalikoilla, joita voi liikuttaa joko pysty- tai vaakasuoraan, riippuen kapulan sijainnista.
Tehtävänä on raivata tie ruudun läpi yksinäiselle puukalikalle. Tarjolla on kaksi vaikeustasoa ja 800 erilaista pulmaa, joten tekeminen ei takuulla lopu ihan heti kesken. Tuntien aherruksen ja viidenkymmenen selätetyn kentän jälkeen huomaa, että pelin pariin on äärimmäisen helppo jumittua.
Peli vaatii yllättävän paljon suorituskykyä, sillä testisession aikana koekapula kuumeni reilusti. Pelaamisen jälkeen kannattaa varmistaa, ettei peli jää pyörimään taustalle, sillä muuten akku tyhjenee yhtä nopeasti kuin italialaisesta autosta pakkasyönä.
Tätä huumetta jaetaan myös maksutta, mutta läpäisyn jälkeisiin nikkiksiin ei vielä toistaiseksi ole tarjolla lääkkeitä. Onneksi laaja pähkinäkattaus pitää palikkanarkkarit addiktoituneina pitkään.
Sisu, sauna ja Sibelius ovat nykyään Angry Birds, Rare Exports ja Dudesons. Suomalaisperäinen lintuinfluenssa on levinnyt myös Androidiin, jo julkaisupäivänä peliä ladattiin yli miljoona kappaletta. Kärttylinnut ovat valloittaneet myös keinoihmisten sydämet.
Applen iLaitteilla ilmaisversion latauksia on kertynyt jo reilusti yli 11 miljoonaa, joten Googlella on melkoinen matka kurottavanaan. Suomalaisittain uutinen on iloinen, sillä Angry Birds on noussut kaikkien aikojen menestyneimmäksi suomipeliksi. Rovio on suorastaan liekeissä.
Pelin idea on todella yksinkertainen: inhat possut ovat käyneet munavarkaissa, joten jälkikasvun pelastamiseksi itsetuhoiset linnut tuhoavat sikojen asumuksia toimimalla jättikokoisen ritsan ammuksina. Peli tarjoaa pieninä annoksina loistavaa hupia ja kosketusnäytölle suunniteltu yhden sormen käyttöjärjestelmä on idioottivarma.
Kakku kruunataan kauniisti piirretyllä grafiikalla ja pirteällä tilupopilla, joka nostaa väkisin suupielet kaakkoon. Angry Birds kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan Android-käyttäjän yleissivistykseen.
Kun vihaiset linnut vaihdetaan katapulttiin ja siat keskiaikaiseen ihmiskuvastoon, lopputuloksena on Crush the Castle. Pelin idea on kuin suoraan Angry Birdsista. Erona on oikeastaan vain verta vuotavat viholliset, keskiaikainen musiikkikirjasto ja katapultin toimintalogiikka.
Yhdellä näpäytyksellä katapultti laukeaa, toisella painalluksella kivi lähtee lentoon. Kuulostaa paperilla äärimmäisen helpolta, mutta tutkimattomia ovat ballistiikan tiet. Lastin lennättäminen on yllättävän haastavaa, sekunnin murto-osatkin vaikuttavat ratkaisevasti murkulan lentorataan.
Yksinkertaisesta logiikastaan huolimatta Crush the Castle aiheuttaa vahvan yksi vuoro vielä -koukun, josta on hankala irrottautua. Jossain on aina vihollislinnake nujerrettavana ja linnanneito pelastettavana. Crush the Castlen ainoa vika on, ettei se ole suomalaispeli, sillä Angry Birds ruokkii linko- ja ritsanälän kiusallisen tehokkaasti.
Hedelmien viipalointiin keskittyvä Fruit Ninja on eräs originaaleimmista Androidin kosketusnäyttöpeleistä. Ruudun alalaidasta lentää jatkuvasti uusia hedelmiä viipaloitavaksi ja etusormi ajaa katanan virkaa. Nopeatempoinen hedelmäpeli kuluttaa oudon hyvin ylimääräiset odotteluajat.
Huipputulosten tiellä seisoo homman kerrasta lopettavat pommit ja kolmen hutilyönnin jälkeinen game over. Toisinaan hedelmäsalaatin sekaan eksyy pommi, ja jos katana osuu paukkuun, peli loppuu kuin seinään. Viipaloimattomia hetelmiä sentään sallitaan kolme, ennen kuin pilliin vihelletään.
Fruit Ninja on hieno esimerkki yksinkertaisen idean vetävyydestä, mutta suurina annoksina homma vesittyy nopeasti. Harmittavasti sekaan sullotut pommit katkovat katanan terävimmän kärjen ja torppaavat pelin nousun reaktioihin perustuvien pikkupelien kuningasluokkaan.
Japsiroolipeli ei ole ensimmäinen genre, joka tulee mieleen kännypeleistä puhuttaessa. Vielä harvinaisempi eläin on japsirope, jota on hauska pelata. Harvoin nämä kaksi piirrettä yhdistyvät, mutta vahinkojakin tapahtuu.
Zenonia on Androidin oma Final Fantasy. 16-bittiseen konsolikuoreen naamioitu seikkailu on kännykkäpeliksi yllättävän konsolimainen ja tekemistäkin riittää satojen matopeliviritysten edestä. Sotaan ajautunut fantasiavaltakunta kaipaa pelastajaa ja pesti annetaan jälleen kerran angstiselle teinipojalle. Eikö näihin hommiin oikeasti ole muita hakijoita?
Pirteän karkkigrafiikan vastapainoksi osa musiikeista nostaa selkäkarvat pystyyn. Tuntuu siltä, että pelin musiikkiraidasta vastaa kaksi eri orkesteria, sillä puolet matskusta hymyilyttää, toinen puoli saa sormet korviin toista niveltä myöten.
Mikäli umpigeneerinen juonen perusasetelma ja karmivat taustarenkutukset unohdetaan, Zenonia selviää puhtain paperein. Kosketusnäyttökontrollit ovat toimivat, vaikka toisinaan sankari hukkaa suunnan summittaisesti toimivan ristiohjaimen ansiosta.
Yhden toimintanapin taakse kätketty reaaliaikainen sakinhivutus on yksinkertaisuudestaan huolimatta menevää hupia ja tasonnoususta huolehtii automaatti. Jopa lajityyppinsä edustajaksi peli on yllättävän virtaviivainen ja simppeli, mutta kännykkäpelien mittakaavassa Zenonia on kuin kevytversio Dragon Agesta. Japsiropelluksista poiketen pelissä on vapaa tallennus, joten dösässä ei tarvitse istua pysäkkien sijaan tallennuspisteiden väliä.
Automaattikaasulla varustettu kaahailupeli on idioottimainen idea, mutta typerät lähtökohdat eivät ole estäneet ajatuksen ympärille kasattua peliä ilmestymästä. Eräs Android-laitteiden komeimmista peleistä on sisältönsä puolesta silkkaa silkkoa.
Auto ajaa kilparataa ja mittari näyttää kahtasataa. Kuskin kontolle jää koslan ohjastaminen. Huonoista vaihtoehdoista voi valita joko kapulan kallistelun tai ruudun näppäilyn. Molemmat vaihtoehdot käskyttävät auton ensimmäisestä kaarteesta pöpelikköön. Autoissa on pikanttina lisänä myös vauriomallinnus, joka tosin antaa halailla kanttareita melko vapaasti.
Kaasujalan sijaan kisat ratkaistaan radalle ripoteltua lisäryönää keräämällä. Säkenöivistä pömpeleistä irtoaa niin korjausapua kuin nitroakin. Etenkin nitroa tarvitaan, sillä tasakaasulla köröttelevä pirssi on ilman tehotankkausta yleensä viimeisenä maalissa.
Grafiikka on varsin timanttista, mutta kaunis ulkokuori ei onnistu pelastamaan sisällön rumuutta. Peli on kerännyt käyttäjiltä varsin ylistäviä arvioita, mikä johtunee yksinomaan hemaisevasta ulkokuoresta.
Täydeksi reliikiksi tunnustettu muinainen räiskintäpeli Hexen II on yllättäen pullahtanut kännykkämuotoon. Kosketusnäytöltä kontrolloitava fantasiaräimintä on sikäli erikoinen ilmestys, että porttaus toimii ilman isompia ysköksiä ihan pelkän kosketusnäytön kautta.
Konsolipuolella räiskintöjä käskytetään kahdella analogisauvalla, tietokonemiehet luottavat hiirulaisen ja näppäimistön pyhään kaksiyhteyteen. Kosketusnäyttöohjauksessa joudutaan soveltamaan, mutta tällä kertaa lopputulos on kohtuullinen. Virtuaaliset tatit majailevat näytön vastakkaisilla laidoilla, joten ruutua tökkimällä sankarin saa liikkeelle. Ampuminen hoidetaan naputtelemalla ruudun vasempaan alalaitaan jemmattua punaista namiskaa.
Vaikeustasoa aavistuksen vaivalloinen liikehdintä nostaa reilusti. Yksinäinen hämähäkkikin saattaa muodostua liian kovaksi vastukseksi, ellei sankaria saa tarpeeksi hyviin asemiin.
Graafisesti peli on todella komea. Vanha Quaken pelimoottori pyörii nikottelematta myös kännykkäraudalla ja pieni näyttö silottelee isommat rosot olemattomiin. Mikäli matkaseuraksi haluaa lähes toimivaa 3D-räiskintää, Hexen II ajaa tätä virkaa kohtuullisesti.
