Angry Birds Trilogy (PS3) – Me tulemme taas!

Lumisena aamuna

punatulkku Pleikkarin sisällä,

pullea ja punainen

kuin jouluomena.

Suomen punaiset kansallislinnut yrittävät uudelleen oikeiden pelivehkeiden ruudulla, mutta piha on edelleen liukas ja pulut kaatuvat perusasioissa. Move-ohjaus sentään on mukana.

Levyllä on mukana alkuperäinen Angry Birds, Seasons sekä Rio-leffaan perustuva lisenssituotos. Mainio Angry Birds Space on jäänyt matkasta, vaikka tämä peli olisi sopinut suorastaan erinomaisesti pelattavaksi isommalta ruudulta. Jos linnut löytyvät jo kännystä tai täppäriltä, tämä lintulauta kannattaa jättää kauppaan.

Televisiolla on kännykkään verrattuna eräs ylivoimainen etulyöntiasema. Omalla telkkutasollani möllöttää 42-tuumainen möhkäle, kun taskussani majaile vajaa nelituumainen pötkylä. Kun kännykkäpeli portataan isolle ruudulle, voisi olettaa, että kasvaneesta näyttöpinta-alasta revitään kaikki irti. Linnut ja siat ovat oletuksena aikuisen ihmisen peukalonpään kokoisia, vaikka FullHD-tason ruudulla resoluutio olisi helposti riittänyt koko pelikentän esittämiseen kerralla. Kun äksän painaa pohjaan ja siirtää kursorin ruudun reunaan, koko pelikentän saa näkyviin. Tästä ominaisuudesta ei tosin mainita missään, itsekin löysin sen sattumalta.

Onneksi pelissä on vihdoin liiketunnistus. Valikoissa Move toimii kuin hiiren kursori, mutta pelitilanteessa keppi on huomattavasti kapulaa parempi. Ritsa viritetään vetämällä liipaisimesta ja säätämällä kulma kohdalleen. Kun ote napista irtoaa, lintu murskaa linnakkeet.

Kolme vanhaa, vanhaa varista

Kännykkäalustoilla myyntitilastoja dominoivat linnut jäävät isolla konsolilla auttamatta altavastaajiksi. Jos kaikki pelit saa Applen kaupasta kolmella eurolla kirjastoonsa, en kyllä millään keksi perusteita yli kymmenkertaisella hintalapulla varustetun, rampautetun olohuoneversion hankkimiselle.

Tuotosta markkinoidaan yksinoikeussisällöllä, mutta 19 lisäkenttää ja animaatioiksi muutetut välinäytökset eivät mitenkään oikeuta hintalappua. Jo pelien perusversioissa on niin tuhottomat määrät tekemistä, ettei parinkymmenen kentän lisääminen näy missään. Pelissä ei ole edes kaksinpeliä, joten tällä tuotoksella hiljennetään lastenhuone vain kakara kerrallaan. Esimerkiksi keskinäisen nokkimisjärjestyksen selvittävä kilvoittelumuoto olisi vaatinut vain erivärisen linnun toiselle pelaajalle plus kahden iltapäivän koodaamisen.

Vaikka oheistuotearmada jatkaa kasvamistaan, linturitsailun parasta ennen -päiväys alkaa lähestyä. Laiskasti kasattu pikkupelikooste löyhkää joulumarkkinarahastukselta kilometrien päähän.

 

AB1: Kentät ovat isoja, mutta näkymä on oletuksena zoomattu kiinni lintuihin. Äksä muuttaa onneksi Moven suurennuslasiksi.

AB3: Pelkoa ja inhoa viidakossa.

AB3: Konsoliversion kunniaksi linnut saavat koluttavakseen 19 uutta kenttää.

60