B-Boy tutustuttaa meidät tavalliset pulliaiset hip hopin ja breakdancen maailmaan, joka on ainakin allekirjoittaneelle pulliaiselle yhtä kaukaista ja kiinnostavaa todellisuutta kuin elämä Pohjois-Koreassa. Onneksi siitä ei sentään ole vielä tehty videopeliä.

Peli-idea on tavanomainen. Otetaan B-boy taikka girl, valitaan sille mieluisa hius päähän, lököhousu jalkaan ja sitten baanalle. Baanalla pitää kohdata erilaisia hip hoppareita, joita vastaan kannattaa heilua niin ponnekkaasti että vastustaja häviää. Silloin pääsee joraamaan seuraavaa hopparia vastaan seuraavalle kentälle, ja temppuvarastokin on yleensä kasvanut uudella kivalla liikkeellä.

Omaa lökäpöksyä hyppyytetään ohjaimen napeilla. Perusliikkeet irtoavat yhdellä napinpainalluksella ja voittojen mukanaan tuomat tasokkaammat liikkeet peukalo-ohjaimen nitkutuksen ja nappien naputtelun yhdistelmillä. Nämä pitää nakuttaa oikea-aikaisesti parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Kuulostaako tutulta? Luulisi että maailmassa on jo ihan riittävästi musiikkipelejä, joissa naputetaan näppylöitä rytmikkäästi ja oikea-aikaisesti, mutta ei. Tylsää, auttamattoman tylsää.

B-Boys palkitsee vähemmänkin sinnikkään naputtajan. Vastustaja toisensa jälkeen häviää jopa satunnaiselta tuntuvan padinkurituksen tuloksena, jos ei ensimmäisellä niin viimeistään kolmannella yrityksellä.

Ankeaa naputusta

Kotipesässä sijaitsee tietokone, jonne tulee tärkeitä viestejä uusista tanssikisoista ja yhteydenottoja valmentajalta. Kisamenestyksen myötä koneella näkyvä biisilista kasvaa ja oma sijoitus ranking-listalla nousee. Kompuutterin lisäksi huoneesta löytyy mm. stailausnurkka ja treenipaikka, jossa kannattaa käydä hiomassa uusia liikkeitä ennen seuraavan rapparihopparin haastamista. Perusliikkeitä, joita on neljä kappaletta, kannattaa jauhaa paremmalle tasolle niitäkin jossain välissä. Tiukemmat perusliikkeet auttavat osaltaan voittoon siinä missä vastaopitut helikopteritkin.

Edellä kuvatun pääpelin lisäksi mukana on pitkä liuta erilaisia lyhyitä sessioita, joissa menestyminen avaa esimerkiksi uusia tanssiympäristöjä. Hoppaus ei ole mitään juhlasalimeininkiä, vaan kisat käydään kaduilla, kujilla ja sillankupeessa kuten lienee ollut tapana silloin kun hip hop tuli mukaan tosielämään.

Ensivaikutelma B-Boysta on ankea. Ikivanha musapeleistä tuttu rytmiin naputtelu ei kiinnosta, eikä rap-musiikkikaan kuulu minun suosikkeihini. Uudet liikkeet, uudet vastustajat, uudet kentät ovat nekin sataan kertaan muissa peleissä koettuja lisukkeita. Edes siististi ja näyttävästi ruudulla pyörivät tanssiliikkeet eivät hiveile silmää niin paljoa että mieli kirkastuisi.

Sydän löytyi sittenkin!

B-Boyn idea paljastui vasta googlettamisen jälkeen. Peli on kuin onkin tehty rakkaudesta breakdanceen ja genren musiikkiin. Yksi mukana olleista ideanikkareista ja pelin namppa kansikuvapoika on taiteilijanimeltään Crazy Legs, yksi breakdancen oikeista sankareista. Koipimies on mukana pelissä myös siten, että hänen hahmoaan vastaan pääsee breikkaamaan kunhan muutama kymmenen muuta tanssijaa on ensin nujerrettu.

Sony on kotisivujen viimeistellyn ulkoasun perusteella satsannut peliin ihan oikeasti ja sivut on käännetty jopa suomeksi. Jos hip hop ja breakdance alkavat kiinnostaa, sivuilta löytyy genreä tuntemattomille aloittelijoille pieni historiikkikin peliin liittyvän sälän ohella.

Kotisivuilta välittyvän innostuksen jälkeen tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten silti innostu tästä pelistä sen enempää. Maailmassa on ihan oikeita ihmisiä, joille hip hop ja kaikki siihen kuuluva ovat rakkaita ja tärkeitä asioita, ja tämä peli on syntynyt osaksi juuri sen takia. Teknisesti B-Boys on ammattilaistasoa, mutta siitä huolimatta pelaaminen on onttoa, tylsää, monotonista nappien naputtelua.

B-Boys voi olla antoisa kokemus rap- ja breakdance-faneille sekä kaikilta aikaisemmilta musapeleiltä välttyneille kansalaisille. Älkää te välittäkö huonoista pisteistä ja innottomuudestani vaan muodostakaa kaikessa rauhassa oma kenties täysin eriävä mielipiteenne B-Boysista.