Hyvässä seurassa on ilo sotia

Kun ollaan huonossa seurassa, ajellaan ympäri kaupunkia, rikotaan paikkoja ja ammutaan ihmisiä. Ja kaikilla on hauskaa.

Modern Warfare 2 käänsi moninpelaamisen kelloa taaksepäin, joten ruotsalaisen Dicen räiskintä Bad Company 2 sai jo etukäteen goodwilliä. Eikä se mennyt hukkaan.

Kello hyppää kevyesti kesäaikaan, sillä Bad Company 2:n moitteettomasti toteutetussa nettisodassa aseet puhuvat, konetykki kommentoi ja kuolema kuuntelee. Bad parantaa vakiokaavaa ballistiikalla, hajoavalla ympäristöllä sekä reilulla kädellä annostelluilla ympäristöefekteillä. Sodan tuntu on häkellyttävän hyvä.

 

Pyhittämällä parempi

Viime kuussa Bad Company 2 arvosteltiin vain yksinpelinä, sillä betaversiosta on paha arvailla pisteitä oikealle moninpelille. Hyvä niin, sillä Bad Company 2 ei ole vain hyvä, vaan yllätyshyvä, niin konsoleilla kuin PC:llä. PC:llä DLC-kentät tulevat ilmaiseksi päivityksissä, konsoleilla pelin ensimmäinen omistaja saa kentät ilmaiseksi.

Loistavaa Huonossa seurassa on, että sen moninpeli on modernia sodankäyntiä. Oi dedikoitu serveri, tervehdin erinomaisuuttasi! Pelaajamaksimi on PC:llä hyväksyttävät 32 pelaajaa, ei varppailevia vihollisia, ei kahdessa eri aika-avaruusjatkumossa eläviä sotureita, ei häviöstä virrat poikki vetäviä nollaviive-P2P-hostaajia! Vaan onhan se naurettavaa, että tällaisista perusjutuista pitää olla erikseen tyytyväinen. Ikävä kyllä serverit pitää vuokrata Dicen yhteistyökumppaneilta, ilmaista serverisoftaa ei ole.

Savua ilman tulta

Modern Warfaren kopiointi jää yksinpeliin, moninpeli on puhdasta Battlefieldiä. Modern Warfare on kiivasta ADHD-toimintaa ahtaissa kentissä, Bad Company 2 ottaa rauhallisemmin: kentissä on sopivasti muttei liikaa tilaa koukata ja rynniä, ja tavoitteet ovat strategisempia.

Näkyvintä on tietysti se, että kun MW2-köyhät joutuvat kävelemään joka paikkaan, BC2-porhoille on laaja valikoima monipaikkaisia ajoneuvoja mönkijästä tankkiin ja vielä helikopterit päälle. Niinpä singoilla on ihan oikeaakin käyttöä.

Koska Bad Company ykköstä ei nähty PC:llä, sen temput (parannettuina) tuntuivat minusta tosi tuoreilta. Räjähdystenkestävät lautahökkelit ovat historiaa, Bad Companyssa talot ja suojat hajoavat kuin paperiteollisuus ahtaajalakossa. On orpo olo istua vartioimassa M-COM-asemaa, kun ympäriltä alkavat seinät haihtua ja nurkat loppua. Hajoava ympäristö on yllättävän toimiva juttu, joka saisi levitä muihinkin peleihin.

Myös ympäristöefektit luovat hienoa hukassa olemisen tunnelmaa. Aurinko ja suuliekit häikivät, lumimyrsky kätkee kaiken, savu ja tomu peittävät näkyvyyden. Joissain kentissä temppuilu tosin kostautuu turhan puhkipalaneen näköisenä grafiikkana.

Röllin puvussa ja vähän Lääkärinkin

Aluksi pelin neljä erikoistumislinjaa saavat perusmutkansa rautatähtäimillä, lopussa häämöttävät tehokkaan tapporaudan valioedustajat. Matsista saadut kokemuspisteet kohentavat kokonaisuutena sotilasarvoa, joka avaa esimerkiksi uutta mutkaa. Roolikohtaiset pisteet (viidentenä ajoneuvot) antavat luokkaan sopivia bonuksia, ajoneuvoihin kerätään parempaa panssaria, latausnopeutta sun muuta perustankkia ilahduttavaa.

Yleismies assault riehuu rynkyllä, medic konekiväärillä ja engineerin tärkein ase on sinko. Jälkimmäiset kaksi joutuvat keräämään kokemusta ennen kuin voivat hoitaa päivätyönsä: medicillä lääkelaukku on eka kerättävä ominaisuus, paddlet toinen. Myös engineer saa korjaustyökalun vasta ekana päivityksenä. Takapuskissa kökkivä snipusankari recon on vain yksi neljästä hahmoluokasta, ja jos kiikaritähtäinsankari malttaa tiimipelata, hänellä on sellaisia hyödyllisiä apuja kuin liikesensorit, C4-räjähde tai kranaatinheitinkeskitykset.

Bad kakkosessa aseiden tappoteho on aika lailla kohdallaan: sitä on enemmän kuin edeltäjissä mutta ei niin paljon kuin Modern Warfaressa. Jos luoti napsahtaa päähän tai se lähtee tehokkaasta tarkkuuskivääristä, henki lähtee kerralla, mutta muuten se on sitkeämmässä. Jos vastustajalla on luotiliivit, tulee ihan klassiset BF-fiilikset.

Luodeissa on (liioiteltu) ballistiikka mukana, mikä siirtää tapposuoritetta mukavasti taidon puolelle. Liikkuvaan maaliin pitää ottaa ennakkoa ja kaukana kykkivä maali vaatii korotuksen. Tosielämän säädettävät tähtäimet ovat peleissä scifiä. Kiinnostavana ratkaisuna oma kunto pitää päätellä, ja hardcoressa ruudulta häviävät kaikki loputkin avusteet.

Saanko lippunne?

Kenttiä on kymmenen ja ne skaalautuvat pelaajamäärän mukaan. Squad deathmatch on täsmälleen sitä miltä kuulostaakin: Neljä tiimiä tappaa toisiaan, kunnes joku niistä saa 50 tappoa. Kentällä on yksi ajoneuvo epätasapainottamassa puntteja. Toinen pienimuotoinen pelimuoto on squad rush, kahden tiimin versio rushista. Henkilökohtaisesti en innostu näistä muutamanpeleistä, enemmän on paremmin.

Conquestissa on jo sodan tuntua. Se on jälleen variaatio Battlefieldien peruspelimuodosta, jossa vallataan taistelukentällä sijaitsevia kontrollipisteitä, kunnes jommalta kummalta loppuvat täydennyspisteet. Niitä vähentää kuolema tai se, että vastustajalla on enemmän lippuja vallassaan. Muuten ihan hyvässä pelimuodossa on se ongelma, että taisteluilla on tapana hajaantua ympäri kenttiä sissi-iskuiksi ja pienhärdelleiksi. Tätä kompensoi se, että peli yrittää kannustaa tiimipelaamiseen, squadiin kuulumisesta saa vain pelkkää etua.

Se viimeinen pelimuoto sitten veikin sydämeni tavalla, johon on pystynyt vain Graalin moninpelimaljani, Enemy Territory: Quake Wars. Syy on sama: rush muistuttaa hyvin paljon Quake Warsin tavoitepohjaista moninpeliä. Toinen puoli puolustaa, toinen hyökkää. Hyökkääjän tarkoitus on asentaa räjähde kahdelle M-COM-asemalle. Kun tai jos asemat räjähtävät ennen kuin hyökkääjältä loppuvat täydennyspisteet, rintama siirtyy taaksepäin ja hyökkääjän pisteet palautuvat. Rakastan rushia, koska se keskittää taistelut pienelle alueelle ja luo yhden kiivaan, laajan konfliktin.

Hiirellä on turhaan nappi otsassa

Dicen mukaan PC- ja konsoliversiot on tehty erikseen, minkä vuoksi minua ihmetyttääkin pikku kämmäily muuten moitteettomassa PC-versiossa. Microsoftin pelihiirestä saa mapattua vain kolme nappulaa eikä sen makro-ohjelma toimi moninpelissä. Samoin serveriselaimen kanssa on monilla ja minulla vielä ärsyttäviä yhteys- ja päivitysongelmia.

Pikku viat unohtuvat, kun peli alkaa. Bad Company 2 on kirkkaasti parasta moninpeliräiskintää aikoihin. Ympärillä jytisee, jostain surisee luoteja, aurinko paistaa silmiin ja vieressä hajoaa talo. Tähän ei jäädä! Pääsenkö tuon näreen kohdalle ennen kuin tulee noutaja? Sarrjjaa! Kranaatti! Ime veistä!

Kyllä ruotsalainen sotapeliosaaminen on maailman parasta!

 

Sotaa Xboxilla

Ymmärrän kyllä miksi Nnirvi on PC:n dedikoiduista servereistä innoissaan, mutta kyllä Battlefield: Bad Company 2 maistuu konsolillakin pelatessa. Xbox 360:llä kentälle mahtuu 32 sijaan vain 24 pelaajaa kerrallaan. Se on paljon sekin, mutta Battlefieldin kentät ovat toisaalta aika isoja. Onni onnettomuudessa, että tehtävätavoitteet ohjaavat pelaajia tehokkaasti toistensa kimppuun, muuten sotatanner voisi tuntua autiolta.

Moninpelinä Bad Company 2 kopioi täsmälleen oikeita asioita kilpailijastaan Modern Warfare 2:sta. Matsista toiseen kertyvät kokemuspisteet ja niistä avautuvat varusteet ovat vastustamattoman koukuttava konsepti. Samaan aikaan Bad Company 2 tuntuu ajoneuvoineen ja avoimine kenttineen riittävän erilaiselta, että sen pelaaminen käy virkistävästä vaihtelusta Modern Warfaren turbosodankäyntiin.

Tiukasta sissitoiminnasta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti kokeilla Bad Company 2:n hardcore-moodia. Turhasta tiedosta riisuttu pelinäkymä yhdistettynä lähes kertalaakista tappaviin aseisiin vähentää kummasti taistelutilanteiden arvaamattomuutta. Sitä joko yllättää vihollisen tai sitten joutuu itse yllätetyksi. Hardcoressa ei jää aikaa vastareaktioille!

Tuomas Honkala

Xbox 360: 90