Ihmerobotti Duran Duran,
lattiaan jyrsii uran, uran.
Siitä mutteri puuttuu, puuttuu,
ja silloin se romuksi muuttuu, muuttuu.
Gears of Warit ovat kovaa valuuttaa länsimaissa, mutta kivitalon kokoisten tosimiesten epätoivoinen selviytymiskamppailu ei otakuja kiinnosta. Capcom yrittää lokalisoidulla omaversiolla, sillä Binary Domain on teemoiltaan ja tarinaltaan käytännössä täydellinen itäsovitus kakkanruskeasta esikuvastaan.
Heinäsirkat on korvattu roboteilla ja päähenkilönä toimivan Dan Marshallin kengännumero on likempänä tavallista kuolevaista. Testosteronin katkua on huomattavasti vähemmän, sillä miesporukassa tilaa on vaimoväellekin.
Jätkä on kone
Vuoteen 2080 mennessä jäätiköt ovat sulaneet ja maailman suurkaupungit ovat vesimassojen alla. Ihmiskunta on selvinnyt hengissä rakentamalla ylöspäin. Ilmastonmuutos on syönyt maamassan ohella myös väestöpohjaa, joten duunareiden jäätyä vesistön jalkoihin ihmiskunnan on keksittävä matalapalkka-alat uudelleen. Robotiikka ratkaisee ongelman.
Tekniikan kehittyessä mekaaniset työjuhdat alkavat muistuttaa entistä enemmän isäntiään. Jotta rengit pysyvät ruodussa, maailman johtajat päättävät, että täysin ihmistä muistuttavien robottien valmistaminen on laitonta. Päätös kirjataan uuteen Geneven sopimukseen. Ontoiksi lapsiksi kutsuttuja terminaattoreita alkaa sopimuksesta huolimatta ilmestyä katukuvaan. Roboteilla on lähes täydellinen naamio, ne kun eivät itsekään tiedä olevansa koneita. Tutkimuksen jäljet johtavat sylttytehtaalle, sillä onttoja lapsia tehtaillaan Japanissa, peltiheikkien synnyinsijoilla. Kansainvälinen robottiturvallisuusvirasto ITRA lähettää iskuryhmänsä tutkimaan, onko nipponilainen Amada-korporaatio sotkenut kätensä kiellettyyn teknologiaan.
Pelin aihepiirit käsittelevät robotiikan ohella sotaorpoja, koneen ja ihmisen suhdetta, ilmastonmuutosta ja Yhdysvaltojen roolia maailmanpoliisina. Vakavien teemojen kääntöpuolella lymyilevät pikkutuhmat vitsit, loputtomat fuck-huudot ja pienimuotoinen slapstick. Kerrontaa on höystetty myös perinteisellä japanilaisella melodraamalla, joka asettaa tarinan peruspilarit outoon valoon. Peli on tarinaltaan melkoinen häröpallo, joka yrittää esittää yhteiskuntakritiikkiä, mutta se hukkuu kepeän kerronnan jalkoihin, mikä koettelee tarinan uskottavuutta. Jos tarina haluaa nostaa epäkohtia pöydälle, olisi hienoa, jos niitä myös käsiteltäisiin eikä käytettäisi vain tehokeinoina. Binary Domain puhuu paljon, mutta sanoo vähän.
Pelin hahmot ovat kuin suoraan stereotypiaoppaasta repäistyjä. Monikulttuurisessa rähinäryhmässä kulkee kivitalon kokoinen, rentoa läppää heittävä jenkkisotilas, brittikiintiöstä toinen on bollocksia paksulla lontoon murteella veistelevä tosikko, toinen on itäsaksalaista kuulantyöntäjää muistuttava brittipirttihirmu. Se toinen nainen on herkkupeppuinen kiinalainen jääkuningatar, johon päähenkilö yrittää tehdä ankeilla one-linereillaan vaikutuksen.
Puhu mulle tuhmia
Binary Domain on joukkuevetoinen räiskintä, jossa pelaajan mukana jolkottaa kaksi käskytettävää siipimiestä. Moraali on kuvioissa, motivoitunut porukka teoriassa ottelee vempparemmiä paremmin. Itse en eroa huomannut. Moraaliin vaikutetaan valinnoilla vuoropuhelukohtauksissa ja menestymällä taistelussa. Jos lyijyä niittaa tiimikaverin nahkaan, moraalimittari laskee. Ja tietysti puolijauhoinen tekoäly tykkää vetää itsensä harmin tielle.
Pelin suuri tekninen innovaatio on puhetunnistukseen perustuva keskustelu ja kavereiden käskytys. Se aktivoidaan toisella puskurinapilla, sitten mikrofoniin ölistään jotain tunnistettavaa. Ajatus on hyvä, mutta maailman nopein kansa ei osaa lausua englantia kuin natiivi. Kimisönkötyksellä pääsee muutaman toiston jälkeen eteenpäin, mutta toisinaan systeemi tunnistaa thanksin damniksi ja suren shitiksi. Moraali laskee ruudun molemmilla puolilla. Sananparsia ei voi vaihtoehtona laukoa vaikka valikosta ristiohjaimella, tämä olisi ollut ihan liian näppärää.
Sodan lattaat
Gearssinsa tunteville yllätyksiä ei tule kuin värikartassa. Ruskean eri sävyjen sijaan seikkailu vie ankeista slummeista vehreisiin hienostokortteleihin. Seikkailu etenee tuttuun tapaan kapeassa tötterössä, jota höystetään tasaisin väliajoin pienillä taistelutantereilla, joissa vastarinta röpötetään hengiltä suojan takaa kykkien. Taistelu on Gears of Warin tapaan varsin staattista, mutta kekseliäät loppuviholliset sotkevat mukavasti pakkaa.
En ole suuri pomotaisteluiden ystävä, mutta Binary Domainissa loppuviholliset on toteutettu yllättävän hyvin. Yleensä turpasauna on hoidettava kotiin muulla tavoin kuin tikkaamalla vastapuoli täyteen nikkeliä. Ensimmäinen jättirobotti tuhotaan tiputtamalla rahtikontti niskaan ja löylytys viimeistellään korkeajännityksellä. Harmillisesti isommat mörrit kestävät ihan liikaa kuritusta. Etenkin kovemmilla vaikeustasoilla uusintayritykset tulevat pomotaisteluissa tutuiksi, kun aivottoman avustajajoukon pitäisi huolehtia peräpää puhtaaksi, jotta itse voisi keskittyä esimieheen.
Binary Domain tippuu samaan laariin Gears of War -sarjan kanssa. Maantieteelliset erot näkyvät lähinnä kerronnassa, värikartassa ja aavistuksen heterogeenisemmässä hahmokatraassa. Jos länsispektaakkelille haluaa japanilaisen vastineen, Binary Domain ei ole lainkaan hassumpi vaihtoehto. Vaikka tarinassa on kierrettä, digitaalista Kurosawaa on turha odottaa.
Juho Kuorikoski
KUVATEKSTIT:
Binary1: Tangoon tarvitaan kaksi.
Binary2: Linnunrata-trilogian Marvin-robotin nykyiset työkuviot paljastuivat.
Binary3: Näistäkin roboteista tulee Ruttusia.
Binary4: Hei, tota, sulla on jotain naamassa...
Binary5: Peltiheikkien vaurionmallinnus on toteutettu mallikkaasti. Kun lyijy kohtaa koneen, vastarinta hajoaa komeasti komponenteiksi.
Binary6: Omiksi siipimiehikseen saa valita kaksi sankaria monikansallisesta iskuryhmästä.
Binary7: Pomotaisteluissa metalli antautuu näyttävästi.
78
