Kickstarterilla rahoitettu uusvanha Broken Sword on tupla-annos nostalgiaa suoraan hippokampukseen.
Kun brittiläinen Revolution Software haki Kickstarterissa rahaa uudelle Broken Sword -pelille, joka oli määrä tehdä klassisten kaksiulotteisten edeltäjiensä hengessä, en miettinyt kahdesti vaan löin rahat pöytään. Vaikka Revolutionin julkaisujen taso on ollut kauniisti sanottuna vaihteleva, kaksi ensimmäistä Broken Swordia ovat henkilökohtaisia suosikkejani seikkailupelien kultaiselta 90-luvulta.
Jenkkituristi George Stobbartin ja ranskalaisjournalisti Nicole Collardin seikkailut The Shadow of Templars (Pelit 8 / 1996, 91 pistettä) ja Smoking Mirror (Pelit 9 / 1997, 82 pistettä) olivat mukaansatempaavia Tintti-henkisiä seikkailuja, joiden kauniissa käsin piirretyissä ympäristöissä ratkottiin historiallisia arvoituksia ja kamppailtiin muinaisia salaliittoja vastaan.
2000-luvun kolmiulotteisten Broken Swordien The Sleeping Dragonin (Pelit 13 / 2003, 84 pistettä) ja Angel of Deathin (Pelit 11 / 2006, 80 pistettä) jälkeen sarja palaa kaksiulotteisille juurilleen yhteisörahoitetussa Serpent’s Cursessa.
Back to the 90’s
Klassista seikkailua halunneet rahoittajat todellakin saivat mitä halusivat. Uuden Broken Swordin startatessa on vaikea uskoa kyseessä olevan tänä vuonna julkaistu peli, Serpent’s Curse on käyttöliittymää myöten käytännössä identtinen yli kuusitoista vuotta vanhan Broken Sword 2:n kanssa.
Paremman resoluution lisäksi ainoa ero alkuperäisiin on se, että vanhat piirretyt hahmot on korvattu kolmiulotteisilla malleilla, jotka on yritetty cel-shadingilla sulauttaa piirrettyihin taustoihin.
Ratkaisu on ilmeisesti tehty budjettisyistä, ja se kyllä näkyy. Piirrettyjen taustojen päällä aineettomasti leijuvat hahmomallit pistävät häiritsevästi silmään kaksiulotteisista taustoista, ja toiminnallisissa kohtauksissa pökkelö animaatio tuo mieleen lauantaiaamujen halvat lastenohjelmat. Kaiken lisäksi hahmomallit välillä bugaavat ja näkyvät läpi tiellä olevista esineistä.
Klikkailukikkailu
Kun halvasta animaatiosta pääsee yli, pelin pinnan alta paljastuu edeltäjien veroinen tunnelmallinen klassisen kaavan seikkailu. Niin hyvässä kuin pahassa. Mukaansatempaavan tarinan ja kauniiden käsinpiirrettyjen taustojen mukana klassisen seikkailun janoajat nimittäin saavat bonuksena takaisin ne genren heikommat piirteet, kuten järjenvastaiset kikkailupuzzlet.
Broken Swordit ovat perinteisten seikkailupelien helpoimmasta päästä, mutta osassa ongelmia ratkaisut ovat niin kaukana arkijärjestä, että pelin sisäiselle vinkkisysteemille tulee kyllä käyttöä.
Pahin esimerkki pelin ufosta järjenjuoksusta löytyy alkumetreiltä. Georgen tiellä on torakka, josta pitäisi hankkiutua eroon. Tallaako George ötökän tai poimiiko sen sormin? No ei tietenkään. Ötökkä pitää houkutella vangiksi tulitikkuaskiin, johon tarvitaan syötti, joka saadaan kauppiaalta, joka tarvitsee apua rikkinäisen kylttinsä kanssa, joka korjataan ristisanatehtävällä, ja niin edelleen. Serpent’s Cursea pelatessa muistaa äkkiä, mihin ne vanhat seikkailupelit kuolivatkaan.
Menneisyydestä kajahtaa
Vanhojen seikkailupelien toinen perusongelma oli olematon pelimekaniikka. Serpent’s Cursen kaltaisessa seikkailussa ei pelaajalla ole muuta tekemistä kuin dialogipuiden läpi klikkaileminen ja esineiden kokeilu hotspotteihin oikean ratkaisun toivossa. Mielekkäitä valintatilanteita ei ole, ratkaisuja on aina tasan yksi.
Serpent’s Cursea pelatessani tajusin, että esimerkiksi pelimekaniikaltaan parjattu nykyseikkailu Walking Dead on silti enemmän peli kuin vanhat esikuvansa, sillä Dead sentään tarjoaa pelaajalle valintatilanteita, joilla tuntuu olevan jotain merkitystä.
Kyynelhana kiinni, sillä minulla oli hauskaa Serpent’s Cursen kanssa. Kun alkukankeudesta päästään liikkeelle, sen tarina on vetävä, hahmot sympaattisia ja huumorikin toimivaa, jos nyt ei ääneen naurattavaa. Suurin osa ongelmista on arkijärjellä ratkaistavissa ja palkitsevat päättelykyvystä.
En tiedä onko pelillä mitään tarjottavaa nykypelaajille, joille seikkailupeli tarkoittaa Telltalen pelien ja Heavy Rainin kaltaisia draamavetoisia spektaakkeleja. Serpent’s Curse on nostalginen, mutta näiden nykyseikkailujen rinnalla melko vaatimaton paketti.
* * *
Murtunut miekka loistavi jälleen
George ja Nico ratkovat muinaisia salaisuuksia jo kolmatta vuosikymmentä.
Kun naavaparrat muistelevat seikkailupelien kultaista 90-lukua, useimmiten muisteloissa toistuvat täysin ansaitusti Lucasartsin klassikot Monkey Islandeista Indiana Jonesiin. Klassikkojen varjoon on kuitenkin jäänyt monia muita erinomaisia teoksia, joista parhaita on Revolution Softwaren tekemä Broken Sword -sarja.
Amerikkalaisen turistin George Stobbartin ja ranskalaisen toimittajan Nicole Collardin seikkailut muinaisten mysteerien ja salaliittojen alamaailmoissa nykypäivän Euroopassa olivat mukaansatempaavia, vanhojen Tintti-sarjakuvien henkisiä naksutteluseikkailuja, jotka vakuuttivat yleisönsä taidokkaalla tarinankerronnallaan.
Temppeliherrojen jäljillä
Pc:lle ja Playstationille julkaistu Broken Sword: The Shadow of the Templars (Pelit 8/1996, 91 pistettä) syntyi Revolution Softwaren ajatuksesta rakentaa tyyliltään Lucasartsin pelejä realistisempi, monimutkainen jännityskertomus, joka päätettiin sijoittaa Pariisiin. Tarinan keskiössä oli historiallinen temppeliherrojen ritarikunta, seitsemän vuotta ennen Da Vinci -koodia.
Broken Sword muistutti interaktiivista animaatioelokuvaa. Peli oli laadukkaasti ääninäytelty, pätevästi käsikirjoitettu ja kauniisti animoitu käsin piirretyin hahmoin ja taustoin. Peli myös hankkiutui eroon Monkey Islandin tyylisestä raskaasta dialogipuusta ja korvasi sen ikoneilla, joista kävi ilmi valittavan dialoginpätkän ajatus, mutta ei muotoa.
The Shadow of the Templars sai hiljattain Director’s Cut -uusintajulkaisun, jossa Nicole Collard lisättiin pelattavaksi hahmoksi ja grafiikan resoluutiota päivitettiin. Uusintaversio on pc:n lisäksi julkaistu Nintendon Wiille ja DS:lle sekä Androidin ja Applen täppäreille.
Uuteen ulottuvuuteen
Tuomion temppeliritarien suosion kintereillä julkaistiin nopeasti saman sapluunan mukaan tehty Broken Sword II: The Smoking Mirror (Pelit 9/1997, 82 pistettä), joka vei Georgen ja Nicon ratkomaan Keski-Amerikan mytologiaan liittyvää arvoitusta. Peli oli entistä kauniimpi, animaatio sulavaa ja huumori hersyvää, mutta epäloogiset puzzlet häiritsivät kokonaisuutta. Myös Smoking Mirror on julkaistu uudisversiona pc:lle, Macille ja mobiilialustoille.
Kolmatta Broken Swordia saatiin odottaa pitkään. Muodin tuulet olivat kääntyneet ja naksutteluseikkailut putoamassa pahasti muodin pulkasta. Playstationin suosion ja pc:n näytönohjainten kehitysten vuoksi 3D oli kaikkien huulilla, eikä vanhanaikainen seikkailu tästä myllytyksestä selvinnyt. Murtunut Miekka sai jäädä haudan lepoon pitkälle 2000-lukuun.
Kun vainaja lopulta sähköistettiin hereille Revolutionin labrassa, ei Lasarusta enää tahtonut entisekseen tunnistaa. Trendien mukaisesti kolmiulotteiseksi kuoriutunut Broken Sword: The Sleeping Dragon (Pelit 1/2003, 84 pistettä) lisäsi ongelmanratkonnan rinnalle laatikkopuzzlet, tasoloikintaa ja toimintakohtauksia. Hiiriohjaus oli saanut väistyä konsoloinnin tieltä.
Aikaansa nähden uuden vuosituhannen ensimmäinen Broken Sword oli vakuuttava paketti, mutta kankeahkon käyttöliittymän ja 3D-grafiikan vuoksi uinuva lohikärmes on kestänyt ajan hammasta edeltäjiänsä huonommin. Sama pätee nelososaan Broken Sword: The Angel of Death (Pelit 11/2006, 80 pistettä), joka yritti tehdä paluuta hiirivetoiseen käyttöliittymään. Kuoleman enkelin laimeahkon vastaanoton jälkeen Broken Sword haudattiin jälleen.
Se kuollut ei oo, mi voi iäti maata
Murtunut miekka sai ruostua hautakummullaan lähes kahdeksan vuotta ennen kuin siihen jälleen tartuttiin. Edesmennyttä sarjaa lähdettiin herättämään uudelleen henkiin joukkorahoituspalvelu Kickstarterin herättämän nostalgiabuumin myötä.
Kaupallisia rahoittajatahoja eivät hiiriseikkailut järin paljoa näinä päivinä kiinnosta, mutta Lucasartsin vanhan konkarin Tim Schaferin esimerkin rohkaisemana Revolutionin tekijät lähtivät verkkoon pyytämään faneilta rahaa uuteen, vanhanmalliseen kaksiulotteiseen Broken Swordiin. Broken Sword: The Serpent’s Curse keräsi onnistuneesti rahoituksensa ja julkaistiin lopulta kahdessa osassa jouluna 2013 ja keväällä 2014.
Sinänsä onnistunut uusvanha Broken Sword muistuttaa, miksi vanhoille seikkailuille kävi niin kuin kävi. Monet lajityypin perinteisistä ominaisuuksista ovat niin auttamattoman vanhentuneita, että niillä ei uusia yleisöjä tänä päivänä houkutella. Toivoa sopii, etteivät seikkailupelien vanhat ammattilaiset tyydy vain kannibalisoimaan menneitä saavutuksiaan nostalgiaropojen toivossa, vaan yrittävät luoda myös jotakin uutta.
83
