Kitistessään surkeista, pienistä arkipäivän ongelmista ei pieni ihminen tiedä, että pelkästään viimeisen seitsemän vuoden aikana maailmanloppu on ollut huulilla seitsemän kertaa. Ilman kohtalon valitsemaa sankaritarta Buffy Anne Summersia olisimme demoninruokaa.
Maailma muuttuu. Hupenevien Star Trek- ja Babylon 5 -fanien kauhuksi scifimiesten kokoontumiset, Conit, on alettu tehdä Buffy-fanien ehdoilla. Suomessa fanaattiset Buffy-fanit runnovat väkisin Buffyä pelilehtien kanteen ja runoilevat pelistä kolme sivua. Kulttisarjoilla on uusi kuningatar, hallitseeko Buffy myös peleissä?
Katso peiliin. Jollei siellä näy Buffy-fania, jätä Chaos Bleeds väliin. Jollei peilissä näy ketään, unohda peli ja singahda lähimpään BuffyConiin: siellä sadattuhannet buffyneidot värjyvät odottaen tuhoontuomittua rakkaussuhdetta vampyyrin kanssa.
When She Was Bad
Buffyn ekakerta jäi jokaisen mieleen, sillä Electronic Artsin vain Xboxille julkaisema Buffy The Vampire Slayer potki ja kovaa (Pelit 11/02, 90 pistettä ja Pelit suosittelee). Collectiven tekemän pelin juoni ja toteutus kunnioitti TV-sarjan perinteitä ja hahmoja. Se oli seikkailuelementeillä maustettu suoraviivainen mättöpeli, jonka kanssa vehtaamisen jälkeen sieluni oli mennyttä.
Peli vetosi myös buffyrajoitteisiin, sillä taistelu vampyyreitä vastaan oli paremmin tehty kuin suurimmassa osassa "oikeita" tappelupelejä. Ensin vastustajaa mätetään kuonoon näyttävillä liikkeillä ja viileillä komboilla, ja kun se saadaan maahan, viimeistellään työ tyylikkään tyydyttävällä vaarnan iskulla läpi sydämen. Seivästämisen lisäksi vastustajia pystyi heittämään erilaisiin ulokkeisiin, päivänvaloon tai kuiluihin.
Peli horjahteli vasta lopussa, jossa Buffy kohtaa lyhyyteensä nähden helvetillisen tasohyppelyhaasteen. Peli olisi tarvinnut myös välitallennuspisteitä helpottamaan tietä läpi pitkien ja välillä karmaisevan vaikeiden tasojen.
Wrecked
Ykköspeliin jopa järjenvastaisesti seonneena himoitsin Chaos Bleediä kuin Glorificus Avainta, vaikka uusi tiimi Eurocom Entertainment Software on Disney-vetoisen lisenssikaman ammattilainen. Vaikka kaavamainen lisenssitoteutus on nytkin homman nimi, Collectiven perintö horjuu muttei kaadu.
Buffy on nyt 3D-seikkailupeli, johon on lorautettu toimintaa saavikaupalla. Nähtyäni kakkospelin kohotin käteni ja huusin kuin muutospelkoinen fani kuudennella kaudella: "Mitä te olette tehneet rakkaalle Buffylleni!"
Pleikkarin ehdoilla tehty Buffy on riisuttu malli, enkä valitettavasti viittaa Gellariin. Taistelun näyttävyys ja sujuvuus ovat kärsineet, mutta eniten ovat kärsineet hienot yksityiskohdat. Buffy ei enää voi heittää vastustajaa haluamaansa suuntaan, vaan eipä pelissä näytä vampyyrejä odottavia törröttäviä ulokkeita tai auringonvaloa olevankaan. Näyttäviä kuolintapoja on selkeästi vähemmän. Jos animointi unohdetaan, graafisesti peli on jokseenkin samaa luokkaa edeltäjänsä kanssa. Jollei suorastaan jopa värikkäämpi. Pelasin pelin Xboxilla läpi ja PS2-versiota muutaman kentän, enkä eroja silmällä havainnut.
Inventaariosta on jäljellä enää pikavalikko. On kiva kolmivampyyrisen taistelun keskellä yrittää selata esinearmeijan keskeltä Medipackia näyttöön ja käyttöön. Anteeksiantamattomasti on myös poistettu Buffyn kääntäminen kohti vastustajaa oikean liipaisimen painalluksella, mikä tekee hellfire- ja pyhä vesi -pulloista käytännössä turhia. PS2-versiossa tosin varsijousen saa tähtäämään maaliin, Xbox-versiosta en moista ominaisuutta enää ehtinyt etsiä.
Ohjaus käyttää perinteistä, hyväksi havaittua kahden tatin systeemiä. Tosin 1st person -näkymä on poistettu, ja pelin oikealla tatilla kieputettava kamera pysähtyy paitsi seiniin myös muihin eteen sattuviin.
Beauty and the Beasts
Peli sijoittuu viidennen kauden jaksojen 17 ja 18 väliin, ja sen nimen pitäisi oikeastaan olla The Scoobie Gang With Guest Stars: Chaos Bleeds.
Buffy saa toki eniten ruutuaikaa, mutta mukana ovat aktiivisina seikkailijoina myös Xander, Willow, Faith ja Spike. Bonuksena The Puppet Showsta tuttu demoninmetsästäjä, pikku puunukke Sid, tekee lyhyen pelattavan cameoroolin.
Pelihahmojen ulkonäkö vaihtelee tunnistettavasta irvokkaaseen (hirveä Willow), mutta ääninä ovat alkuperäiset näyttelijät. Kahdella poikkeuksella: Buffya esittää sama loistava lähes-Gellar kuin ykkösessä, Willowin stunttiääni klaaraa vaikean urakkansa noin puolittain.
Liuta pahiksia, osa jo kerran kuolleita, palaa remmiin juonessa, joka kertoo Ensimmäisen Pahuuden ja Ethan Raynen kilpailusta. Buffy ystävineen on Ethanin tiimi, ja jos he voittavat, Ethan saa jumalan voimat. Kisaa varten koko lössi siirretään painajaismaiseen toisen ulottuvuuden Sunnydaleen. Hyvikset keksivät porsaanreiän, kappaleiksi hakatun muinaissoturin Cassandra Raynen. Cassandran palat kokoon ja naissankari Ensimmäisen kimppuun, ja kaikki on taas hyvin.
Eurocom olettaa, että fanista on kivaa mättää demoneita kaikilla sarjan hahmoilla. OK, Buffy ja Faith ovat Tappajia, Sid demoninmetsästäjä ja Spike vampyyri. Heille huoleton vampyyrien ja muiden demoneiden lahtaaminen on työtä ja arkipäivää. Mutta kun jokamies Xander osuutensa päätteeksi on niitannut vähän yli sata vampyyriä, tai kun nörttineito Willow pistää vampyyreitä kuonoon jopa nyrkkitappelussa, alkaa Tappajan ja taviksen raja horjua. Bonuksena Tappajat ovat flunssassa: he juoksevat vampyyreitä hitaammin ja jäävät herkästi maahan makailemaan navakan backflipin asemasta.
Muiden luottaessa fyysiseen väkivaltaan Willow käyttää pääasiassa taikoja. Niitä on useita, mutta parhaat ovat tulipallo ja suojakenttä. Loppuja ei juuri tarvitse, mikä on onni, sillä kaikki kahta nappia vaativampi on vaikea tehdä. Ainakin Xbox-versiossa napit pitää iskeä sisään ällistyttävällä nopeudella, tai peli tulkitsee painallukset väärin. Tulipallosta (XX) tulee häiritsevällä tiheydellä sonic blast (XXX), kun jälkimmäisen oppii. Willowin loppuhirviöstä tulee turhan vaikea, koska sen tappamiseen tarvitaan possession-loitsu (AXX), joka, jos onnistuu, ei osu kohteeseensa. Makrot hallitseva padi olisi ollut tarpeen.
Dead Things
Eurocomin poikien kannattaa maalata ristit ikkunoihin. Siinä missä ykkös-Buffyn vampyyrit olivat vakavasti otettavia vastustajia, kakkosessa ne imevät. Jopa Xander hoitaa kolmen vampyyrin hyökkäyksen varsin helposti. Taistelu on kaikkiaan helpompaa kuin ykkösessä, vasta parissa viimeisessä kentässä vampyyrit ovat oikea uhka. Jollei laatua niin määrää, toteavat vampyyrit ja spawnaavat nopeasti ja joukolla.
Pelattavuutta voisi vielä hioa: sankari vetää iloisesti pitkiä näyttäviä iskukomboja mutta väärään suuntaan. Vampyyrin tomutukseen riittää kun vaarnalla hipaisee nilkkaan. Plussaa siitä, että vaarnan saa käteen yhdellä napilla. Toinen hyvä uudistus ovat kenttien continue pointit. Syystäkin, sillä kentän läpäisyyn menee pahimmillaan tunteja. Käsittämättömänä ratkaisuna oikea, pysyvä tallennus onnistuu vasta kun kentän (mahdollinen) loppupahis on niitattu.
Jos rivihirviöt ovat heikkoja, loppuhirviöistä osa ottaa vahingon takaisin ja korkojen kanssa. Ensin pitää keksiä se ainoa kikka, jolla pahiksen voi voittaa, sitten vielä onnistua tekemään se. Pahimman (Kakistos) kanssa tappelin kolme tuntia: kyllä näytti SAVE sitten kauniilta. Mutta äärimmäinen pahuus, First itse, joko oli helppo nakki tai sitten olen oikeasti Niffy, The Final Boss Slayer.
Tough Love
Edeltäjäänsä merkittävästi heikompana ja riisutumpana taistelu on edelleen hyvää, enkä pelin loppuun mennessä ollut pätkääkään kyllästynyt jatkuvaan nahisteluun.
Yllättäen Buffyn seikkailullinen puoli on tavallista onnistuneempi, ja sen puzzlet vaativat normaalia toimintaseikkailua enemmän pähkäilemistä. Ja tarkat silmät, sillä esineitä markkeeraava sininen hehku on turhan hentoa. Kerran en puoleen tuntiin löytänyt keskellä lattiaa olevaa avainkorttia.
Jos Xboxin Buffy The Vampire Slayeria kelpaa suositella kenelle tahansa, Chaos Bleeds on luokkaa alempana. Se on pullollaan huonoa ja huolimatonta pelinsuunnittelua eikä tekijöillä ole Buffyverse luovasti hanskassa.
Hyvässä lisenssipelissä on itse pelissä faneille suunnattua sisäpiiriherjaa. Helppona ratkaisuna tämän pelin levy on täytetty sarjan näyttelijöiden haastatteluilla sun muilla romppeilla, joita saa avattua taitavalla pelailulla. Pelissä on myös pieniä moninpelejä, jotka ovat aivan hanurista, eikä co-op-peliä ole. Moninpelihahmot (mukana Joss Whedon) ja kentät avataan pelaamalla ja salaisuuksia löytämällä.
Chaos Bleeds on kuin hyvän elokuvan ihan katsottava kakkososa. Kakkos-Buffysta jää käteen vain keskinkertaista parempi toimintaseikkailu ohueksi jätetyillä hahmoilla, jollei pelaaja rakasta viime aikojen nerokkainta TV-sarjaa.
Minulla sitä riittää vaikka vientiin.
81
