Kun kansainvälinen suuryhtiö kaipaa kukistajaansa, värväydyn välittömästi. Meille edistyksellisille pelaajille kelpaa edistyksellinen sodankäynti!
Call of Dutyja kuuluu halveksia amerikkalaisuuden ja nykyään myös valkoisen etuoikeutetun Xbox-dudebron vuosiherkkuna. Itse, progressiivisena pelijournalistina, suhtaudun tähän tappopelien ykkösbrändiin avoimesti ja tasa-arvoisesti. Olen vetänyt ensimmäisestä Modern Warfaresta lähtien jokaisen Call of Dutyn läpi puhtaasti huvikseni. Fani en ole, mutta ison rahan räiskeviihde menee kevyesti ilon kautta kerran vuodessa.
Paitsi viime vuonna. Call of Duty: Ghosts oli ehdottomasti huonoin pelaamani Call of Duty. Sen parhaat, muistettavimmat kohdat olivat suoraan kuin John Miliuksen elokuvasta Red Dawnista, siis koomisdramaattisen yliampuvaa pateettista paskaa. Pahinta oli, että peli itsessään oli välillä umpitylsää ideatonta leikkiräiskintää. Goddamnit Rooooorke, ei koiran kuolemasta saa revittyä draamaa!
Kummitusjuna pitää saada takaisin raiteilleen.
Kertaiskulla kuntoon
Kauan sitten, kaverini korjatessa mopoaan, hän tarttui ensimmäiseksi moukariin. Samaan turvautuu myös Activision. Yhdellä Sledgehammerin iskulla yskivä ja savuttava Call of Duty alkaa taas kehrätä: Advanced Warfare on sarjan toiseksi paras peli.
Juoni on koherentti ja tarpeeksi kiinnostava. Vuosi on 2050. Kevin Spaceyä esittävä Kevin Spacey johtaa Atlas-korporaatiota, jolla on maailman suurimmat yksityiset asevoimat, varustettuna uusimmalla mahdollisella teknologialla.
Pelin sankari on Keanu Reeves-kilpailun voittanut Mitchell, joka on niin dudebron näköinen että se on jo varmasti vitsi. Mutta sotilaan näköinen hän ei ole. Onneksi Mitchell haihtuu taustalle aika hyvin, melkein Gordon Freemanin kaltaiseksi epähenkilöksi.
Mitchell liittyy ystävänsä (Spaceyn poika) kanssa Yhdysvaltain merijalkaväkeen. Pojat saavat tulikasteensa Pohjois-Koreassa, mutta toinen menettää reissussa kätensä ja toinen henkensä. Seuraa tämän vuoden kohukohtaus: muuten vakavasti otettavissa kamun hautajaisissa harras tunnelma vähän kärsii, kun arkun vieressä seisovaa sotilasta ohjeistetaan käskyllä “Press F to pay respects”.
Invalidisoitunut ja katkeroitunut Mitchell liittyy Atlakseen, jossa mies parsitaan huipputeknologialla kuntoon. Sitten totuus paljastuu: Kevin Spacey uhkaa maailmaa. Mitchellin on valittava värinsä ja lopun arvaavat kaikki. Atlas Shrugged, Atlas Fragged, kuten Ayn Rand juonen tiivistäisi.
Ei mitään Tähtivaeltajapalkinto-kamaa siis, mutta siitä viis, koska homma etenee hyvin. Hyvin varustettu yksityisarmeija on kiinnostavampi vastustaja kuin ne iänikuiset terroristit. Edes sarjan perinteinen aseturismi ympäri maailman eksoottisia matkakohteita ei tunnu pakotetulta, vaan istuu juoneen. Vielä tärkeämpää on rytmitys. Perinteistä tylsänpulleaa käsiaseella räiskimistä ei ole liian pitkiä jaksoja, vaan mukana on droneja, paljon erilaisia toimintajaksoja ja jopa taukoja.
Jonkin verran esiintyy vielä sitä perussyntiä, että valta otetaan minulta pois ja asioita tehdään välianimaatioissa ilman että saan edes nappia painaa, mutta muuten kummitusjuna kulkee taas ja säikytykset on rasvattu. Tätä odotin, tätä sain.
Call of Dutyn vihamielinen suhtautuminen helikoptereihin menee jo yli. Jos tehtävä alkaa lennossa, tiedossa on varma alassyöksy. Itsekin aloin suhtautua vihamielisesti lentelyyn, kun umpipaskassa kanjonissa kiemurtelussa kuolin törmäilyyn ainakin neljäkymmentä kertaa. Enkä silti jaksanut vaihtaa padiin.
Titancall
Advanced Warfare ei nimenä ole omaperäisin ja muistettavin, mutta ainakin se kertoo mistä on kysymys. Pelin toinen sankari on sodankäynnin teknologia, joka on osittain olemassa olevaa, osittain tulevaisuudessa tulevaa ja osittain ihan puhdasta mielikuvitusta.
Näkyvintä on tietenkin eksohaarniskateknologia, eli päälle puettava robottipuku, joka lisää voimaa ja mahdollistaa ilmassa hyppelyn. Tämä olisi tosi kova juttu, jolleivät Titanfall ja Destiny jo olisi ottaneet vertikaalista skeneä haltuun. Sääli että kun melkoista osaa erilaisista leluista, kuten kiipeilyhanskoja, voi käyttää vain skriptatuissa kohdissa.
Kranaateista mieleen jäävät rakettimoottoreilla maaliin ohjautuva älykranaatti, sekä ohjelmoitava kranaatti, josta saa joko stunnaus-, EMP- tai skannauskranaatin. Se näyttää viholliset punaisena jolloin niitä on helppo ampua vaikka seinän läpi. Tuliaseissa tulevaisuus näkyy lähinnä tähtäimissä, erikoisin taitaa olla viholliset hohtopunaisiksi värittävä tähtäin.
Kaksi päivää Call of Dutyn jälkeen sain vihdoinkin katsottua Tom Cruisen tähdittämän yllätyshyvän scifielokuvan Edge of Tomorrow. Iski aivan hirveä deja-vu. Eksohaarniskoissa taisteltiin, ja aina kun sankari kuoli, palattiin ajassa taaksepäin ja otettiin kohta uusiksi.
Vanha koira oppii yhden uuden tempun
Jos yksinpeli oli mukava yllätys, moninpeli ei ole yllätys lainkaan. Pelimuodot ovat tuttuja, samoin yllätys kyllä pelaajien määrä per matsi. Miksei isompia kahakoita edes kokeilla? Ja mihin jäivät dedikoidut serverit? (Eivät mihinkään, osa matseista jyvitetään Activisionin serverifarmeille, osa pelataan peer-to-peerinä. _TH). Pc:llä on onneksi sen verran iso pelaajakunta, että matseissa ei ollut teknisesti valittamista.
Vaikka viime vuonna jätin Ghostin moninpelin väliin, tauko ei auttanut, tuntuu että kiitos vaan, olen jo nähnyt tämän liian monta kertaa. Teoriassa tuoreutta tulee eksohaarniskan kyvyistä ja varsinkin hyppelystä, mutta senkin olen jo nähnyt Titanfallissa.
Vaikka Advanced Warfare onnistuukin, alkaa olla sellainen tunne että sarja maalaa itseään nurkkaan. Mitä seuraavaksi? Black Ops 3 varmaankin, mutta sekin on sitä samaa nykysotaa, joka jo käsitelty Vietnamista vuoteen 2050.
Äänestän edelleen Napoleonin valtakauden dramaattisia sotia.
Nnirvi
Call of Duty: Advanced Warfare
Activision
Versio: Myynti
PC, saatavilla PS4, PS3, Xbox One, Xbox 360
MInimi: Intel Core™ i3-530 @ 2.93 GHz / AMD Phenom™ II X4 810 @ 2.60 GHz, 6 Gt RAM, GeForce GTS 450 tai Radeon HD 5870
Suositus: Intel Core i5-2500K @ 3.30GHz, 8 Gt RAM, GeForce GTX 760
Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM
Ikäraja: 18
Call of Duty löytää taas itsensä. Tarjolla on suuren rahan suurta räiskintäviihdettä suurilla elokuvatähdillä.
86