Treyarch/Activision
PC, PS4, Xbox One
Call of Duty: Black Ops 3 kuvaa sodankäynnin tulevaisuutta, jossa kyborgit kärsivät puolestamme. Kyborgi olet sinä.
Treyarch on sadun pieni veturi, joka jaksoi. Vuosikaudet Infinity Wardin varjossa välivuosien Call of Dutyja ja konsolikäännöksiä tuottanut tiimi onnistui Black Opseillaan syrjäyttämään päätiimin ja nostamaan itsensä ykköskastiin. Numerot eivät valehtele: lähes sata miljoonaa pelaajaa on pelannut Black Opseja yksi ja kaksi verkossa. Black Opseja pelaa yhä yhdeksän miljoonaa pelaajaa kuukaudessa. Menestyksen myötä Treyarchin tekijämiehillä on nopeat Bemarit ja mielettömät suorituspaineet Black Opsille numero kolme.
Black Ops 3:lle on suotu viimevuotisen Advanced Warfaren tapaan kolmen vuoden kehitysaika. Yllättävää kyllä, Advanced Warfareen kehitetty uuden sukupolven pelimoottori ei kuitenkaan kelvannut Treyarchille, vaan he halusivat rakentaa oman. Kyse ei ole pelkästään ammattiylpeydestä, vaan myös siitä, että Black Ops 3 yrittää haukata suurempaa kakkupalaa kuin Advanced Warfare – luvassa on avoimempia taistelukenttiä, älykkäämpiä vihollisia ja neljän pelaajan co-op.
Päällepäin eroa ei heti uskoisi, sillä Black Ops 3 visioi yhtä kaukaista tulevaisuuden sodankäyntiä kuin Advanced Warfare. Servomoottoroitujen eksopukujen sijaan Black Opsin valiosotilaat on augmentoitu rujosti kyber-netiikalla: raajat veks’ ja paremmat tilalle!
Muutosta ilmassa
Black Ops 2:ssa 2020-luvun Yhdysvallat oli rakentanut sotilasmahtinsa autonomisten sotakoneiden varaan. Maailmanjärjestys järkkyi, kun sorron yöstä noussut vallankumouksellinen Raul Menendez ”varasti avaimet” ja käänsi amerikkalaisten aseet omistajiaan vastaan.
Vaikka terrorista on kulunut Black Ops 3:ssa jo vuosikymmeniä, miestä kirotaan yhä. Menendez jätti nimittäin taakseen kestävän perinnön. Uusien yllätysiskujen pelossa kehittyneet valtiot ovat rakentaneet globaalin energia-aseiden verkoston, joka on siirtänyt ilmaherruuden ajan peruuttamattomasti historiaan. Tulevaisuuden sotaa ei käydä enää nappia painamalla, se on likaista jalkaväen sotaa.
Maailmanjärjestys on muuttunut muutenkin. 2060-luvulla kansallisvaltiot taistelevat ilmastonmuutoksesta ja viljelysmaan ja luonnonvarojen hupenemisesta seuraavaa niukkuutta vastaan. Resurssisodista on tullut arkipäivää. Niukkuus on myös ajanut valtioita uudenlaisiin liittoumiin, Yhdysvalloilla ei ole enää NATO:a käsikassaranaan.
Treyarch ei halunnut vielä mennä juonikuvionsa yksityiskohtiin. Lähtötilanteesta he ovat valmiita kertomaan vain sen, että massiivinen tietovuoto on mitätöinyt koko amerikkalaisen tiedusteluapparaatin samalla kun CIA:n pimeiden operaatioiden yksikkö on julistettu kadonneeksi Singaporessa. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa? Todennäköisesti.
Yksinpelikampanjan suunnittelusta vastaavan Jason Blundellin mukaan tarinalta sopii ainakin odottaa Black Opseille ominaista synkkyyttä ja (Blundellin sanoin) ”mind-fuckeryä”. Blundell lupaa kampanjalle myös uudelleenpeluuarvoa, millä hän tarkoittaa sitä, että pelaaminen on muutakin kuin pelkkää Call of Dutylle ominaista raiteita pitkin rämpimistä. Varsinaista juonenkäänteissään haarautuvaa tarinaa Black Ops 3:ssa ei silti nähdä.
Eikä Treyarch olisi Treyarch, ellei Black Ops 3 sävyttäisi toimintaansa metrin verikaarilla ja silpoutuvilla ruumiilla. Liekö tuloillaan graafisesti väkivaltaisiin Call of Duty sitten World at Warin...?
Kyberneettisesti sinun
Minulle näytettiin noin kymmenminuuttinen katkelma yksinpelistä. Kohtaus sijoittui Kairoon, josta amerikkalaisryhmä yrittää noutaa tärkeää tiedonantajaa. Isännät eivät ole kuokkavieraista erityisen otettuja ja marisevat koko matkan amerikkalaisten mitättömästä panoksesta Egyptin vesivarojen suojaamisessa. Yksinpelidemon kiinnostavimmassa osassa torjuttiin hyökkääjiä rakennusten ympäröimällä aukiolla. Liikkumatilaa oli paljon, eivätkä viholliset vain seisseet tumput suorina, kun pelaaja koukkasi sivustaan.
Tekijöiden mukaan tekoäly osaa arvioida lennosta tuliasemansa suojaisuutta suhteessa pelaajaan ja tämän mahdollisiin kavereihin. Jos tekoäly löytää itsensä kuumasta paikasta, se yrittää vetäytyä parempiin asemiin. Ja tämä on vain yksi reilusta kahdestakymmenestä emergentistä käyttäytymismallista, jotka vihollisiin on iskostettu. Kuulostaa hyvältä, joskin peliohjaimeen koskematta tekoälyn aivoituksia on vaikea arvioida luotettavasti.
Black Ops 3:n iskuryhmää on paranneltu kyberneettisesti, mikä näkyy paitsi yli-inhimillisinä voimina (ukot loikkivat pitkälle ja köpöttävät seiniä pitkin), myös DNI-datalinkin avulla jaettuna tietoisuutena. Pelaaja näkee ruudulle maalattuina siluetteina kaiken, mitä hänen kaverinsakin näkevät ja päinvastoin. Muille tähystäminen on erityisen merkityksellistä neljän pelaajan co-opissa.
Erikoistuminen on muutenkin päivän sana, sillä omaa taistelijaa voi kampanjan edetessä augmentoida valitsemalla omaan pelityyliin ja tehtävävaatimuksiin sopivaa kybernetiikkaa. Implantit (Cyber Cores) suovat taistelijalle rajallisesti käytettäviä kykyjä, kuten raivohyökkäyksiä, etähakkerointia ja käsivaralta laukaistavia nanorobotti-iskuja. Proteesit (Cyber Rigs) antavat vastaavasti jatkuvaa passiivista hyötyä, esimerkiksi parempaa liikkuvuutta.
Vaikka yksinpelikampanja on alusta loppuun pelattavissa co-opina, Treyarch aikoo sisällyttää peliinsä myös tavaramerkiksi muodostuneen co-op-zombimoodin. Tiimi ei vielä tässä vaiheessa halunnut esitellä zombejaan sen tarkemmin. Sen verran he kuitenkin paljastivat, että zombeissa nähdään nyt ensi kertaa aito peli-istunnosta toiseen säilyvä kokemuspistesysteemi.
Muutosta vai kehitystä?
Olen usein valittanut, että Call of Dutyn moninpeleihin keksitään hienovaraisia muutoksia pelkästään muodon vuoksi, jotta vuosipäivityksille saadaan jonkinlainen oikeutus. Missään tämä pakonomainen uudistumisen tarve ei paista selvemmin kuin urakehityssysteemissä, jota peukaloidaan joka vuosi. Se on minun tapani nähdä asiat, kuten arvata saattaa, Treyarch katsoo asiaa ihan toisin.
[caption id="attachment_22003" align="alignleft" width="300"] Moninpelidirikka Dan Bunting, studiojohtaja Mark Lamia ja ohjaaja-tuottaja Jason Blundell.[/caption]Black Ops 3:n moninpeliä suunnittelee kahden design-dirikan tandemi. Dan Bunting on kaksikosta se, joka yrittää hanskata kokonaisuutta. Hän on kiinnostunut pelituntumasta ja pelaajapsykologiasta: jokin ase voi tuntua epätasapainoiselta, vaikkei sitä numeroiden valossa olekaan. David Vonderhaar on Buntingin vastakohta, excel-taulukkomies, jota kiinnostaa tunteilun sijaan raaka data. Vonderhaar on tiukasti sitä mieltä, ettei pelitasapainoa kuulu sörkkiä pelkästään fiilispohjalta.
Vastakkaisista lähtökohdistaan huolimatta molemmat miehet ovat autuaan yksimielisiä siitä, että Black Ops 3:ssa kulminoituu Treyarchin kymmenvuotinen kokemus Call of Duty -pelien kehittäjinä. Moninpelinä Black Ops 3 edustaa torttua tortun päälle rakentavaa pelisuunnittelua.
En ole koskaan tullut ajatelleeksi, miten asteittaisesti Call of Dutyn moninpeli on muuttunut. Buntingin ja Vonderhaarin mukaan pelisarjan perimän ytimessä on nopeatempoisen liikkumisen yhdistäminen rautatähtäimillä ampumiseen. Tämä oli alkujaan hyvin radikaali ratkaisu, vauhtiräiskinnöissä kun tavattiin ampua suoraan lonkalta.
Muodonmuutos käynnistyi heti Call of Dutyn ensimmäisestä lisälevystä United Offensivesta, jossa konseptiin lisättiin juoksuspurtit. Call of Duty: Big Red One korvasi lääkintälaukut palautuvalla terveydellä, Call of Duty 3 lisäsi moninpeliin erikoiskykyjä, Modern Warfare urakehityksen ja niin edelleen.
Vuoden 2008 World at Wariin mennessä Treyarch päätti kodifioida tietämyksensä moninpeliraamatuksi. Sinne kirjattiin muun muassa kahden kerroksen sääntö, joka kieltää suunnittelemasta kenttäarkkitehtuuria, jossa taistelijoiden keskinäinen korkeusero on liian suuri. Kuten David Vonderhaar sanoo, hyvää taistelulooppia ei synny ilman hyvää kenttädesignia.
Treyarchin moninpelioppien ytimessä on myös ajatus kissa ja hiiri -leikistä. Call of Dutyn taistelut ovat aina olleet nopeita ja kuolettavia, mutta treyarchilaisiin ihanteisiin kuuluu, että vastaanottavalla osapuolella on edes pieni mahdollisuus perääntymiseen. Parhaimmillaan codittaminen käy kuin tanssi, jossa ensin vaihdetaan laukauksia ja sitten paikkoja.
Vapaan liikkuvuuden puolesta
Black Ops 3 kehitettiin kyseenalaistamalla jokainen opinjae Treyarchin moninpeliraamatusta. Ensimmäisissä moninpeliprototyypeistä oli riisuttu lähes kaikki, mikä tekee Call of Dutyn moninpelistä Call of Dutyn moninpelin. Ominaisuuksia palautettiin peliin yksitellen ja kaikki vähänkään ylimääräiseltä tai väärältä tuntunut raakattiin lopulta kylmästi ulos.
Kun prosessi oli käyty loppuun Treyarch oli kirjoittanut sääntökirjansa uusiksi. Tiimin uusi suunnittelufilosofia kulminoituu ajatukseen ”guns up”, vapaasti suomentaen ”aina ampumavalmiina”. Se tarkoittaa, että missä ja miten pelaaja ikinä liikkuukaan, hän voi aina avata tulen. Haluat ampua samalla kuin sprinttaat? Onnistuu. Haluatko ampua maata pitkin liukuessasi? Onnistuu. Seinää pitkin juostessa? Onnistuu. Uidessa? Onnistuu. Ai moninpelissä voi myös uida? Kyllä.
Guns up -periaate toimii, koska koko liikkumissysteemi on viritetty uusiksi. Mikään liikkumistapa – kiipeäminen, hyppääminen, liukuminen – ei vähennä pelihahmon kontrolloitavuutta. Neljän ilmansuunnan ohjautuvuutta ei rajoiteta sen enempää ilmalennoissa kuin maata pitkin liukuessa. Jotta pelaajat eivät häröilisi ihan holtittomasti minne sattuu, erikoisliikkeet on tehtävä energiavarojen puitteissa.
Moninpelihahmon kustomointi tapahtuu yhä valitse kymmenen ominaisuutta -periaatteella. Asenörteille koittaa kissan päivät, sillä sallittujen liitännäisten määrä on kasvatettu peräti kuuteen. Kustomoidun tussarinsa voi viimeistellä Gunsmith-ruudussa, jossa voi yksilöllistää aseen ulkomuotoa ja lisätä maalia pintaan. Maalauksia on kahta tyyppiä: camoja ja paint-jobeja, joista jälkimmäiset voi suunnitella itse.
Radikaaleimpana muutoksena jokaisen pelaajan on valittava matsiin oma spesialistiroolinsa. Spesialisteja on yhteensä yhdeksän erilaista ja niistä jokaisella on oma erikoisase ja -kyky. Erikoisaseen tai kyvyn (pelaajan on valittava kumman) saa hetkellisesti käyttöönsä noin pari kertaa per matsi. Edut ovat merkittäviä – Seraphin kertalaakista tappava käsitykki ja Reaperin minigun olivat suosikkejani – mutta eivät siinä mielessä pelitasapainoa pilaavan ylivoimaisia, että edun aktivointi ei tee kenestäkään kuolematonta.
Vaikka erikoisaseet olivat omalla tavallaan hauskoja, en ollut vakuuttunut spesialistien tarpeellisuudesta. Täysin normaalista poikkeavaan aseeseen turvautuminen kesken kaiken tuntui lähinnä sekoittavan omaa pelirytmiäni.
Ja kyllä, pääsin todella omin käsin kokeilemaan moninpeliä. Sitä voi pitää todella poikkeuksellisena, sillä normaalisti lehdistö saa ensimaistit Call of Dutysta vasta kuukautta-paria ennen julkaisua. Treyarchilaiset olivat ilmeisen itsevarmoja siitä, että heidän moninpelikonseptinsa oli kunnossa. Syystäkin, sillä jo keskeneräisenä uutta Black Opsia oli todella hauska pelata. Tunti oli silti lyhyt aika, enkä voi väittää, että olisin hirveän hyvin hallinnut seinillä juoksemista ja ovelia takaperin liukuja.
Poikkeuksellista on toisaalta sekin, että Black Ops 3:lle puuhataan ennakkotilaajille tarkoitettua betatestiä. Beta käynnistyy PS4:llä 19. elokuuta ja PC:llä ja Xbox Onella 26. elokuuta.
Älkää unohtako pc:tä!
Uusi Call of Duty saapuu joka joulu yhtä varmasti kuin joulupukki, joten tuntuisi hassulta sen erityisemmin odottaa jotain niin vääjäämätöntä. Itse en edes erityisemmin pitänyt sarjan peleistä ennen Modern Warfarea, mutta siitä eteenpäin olen vähin erin antanut henkisesti periksi kaavamaiselle, mutta hyvin tuotetulle sotahömpälle. Pidin jossain määrin jopa Call of Duty: Ghostsista, vaikka se oli monien inhokki.
Call of Duty -mittapuulla Black Ops 3 vaikuttaa erittäin lupaavalta, vähintään yhtä hyvältä kuin viimevuotinen Advanced Warfare. Black Opsien jyrkkä totisuus vetoaa minuun, en olen koskaan kaivannut tämän lajityypin edustajiin mitään itseironista hipsteröintiä.
Pc-pelaajille Treyarchin pääjehu Mark Lamia halusi muuten välittää sellaisen viestin, että Black Ops 3:sta suunnitellaan ”parasta mahdollista pc-kokemusta”. Tykimpien koneiden omistajat voivat odottaa pc-versiolta ainakin 4K-resoluutiota.
Virallisten tietojen mukaan Black Ops 3 julkaistaan vain pc:lle ja uuden sukupolven konsoleille. Epävirallisesti tuntuisi oudolta, jos edellissukupolven versio jätettäisiin tekemättä.
Tuomas Honkala