On se niin mukavaa, kun yksi vuoden odotetuimmista peleistä on yksi vuoden parhaistakin. Kysymyshän on tietysti Westwoodin Command & Conquerista.
Hirveästi pelillisiä eroja viime numerossa käsiteltyyn betaversioon ei ole, paitsi tietysti se, että peli toimii kunnolla ja kaikin puolin. Ilmatorjuntaohjukset ja kaikki. Kaiken näköisen virittelyn ja tasapainottelun jälkeen Command & Conquer on itse asiassa vielä vähän parempi kuin uskalsin ennustaa.
Tapahtui viime arvostelussa
Command & Conquer on reaaliaikainen strategiapeli, enemmän kuin vähän identtinen Dune II:n kanssa, Super Dune II Turbo itseasiassa. Uskonnollissävytteinen terroristijärjestö NOD, johtajanaan Kane, ottaa yhteen ryhdikkään Global Defense Initiativen eli GDI:n kanssa. Pelaaja rakentaa tukikohdan (joissain tehtävissä), kerää tiberiumia saadakseen rahaa ja rakentaa yksiköitä.
Yksiköt vaihtelevat miniguneilla varustetusta jalkaväestä tankkien ja helikoptereiden kautta maan kiertoradalla oleviin ionikanuunoihin. Mainiosti animoidun grafiikan lisäksi C&C tarjoaa upeita välianimaatioita, jykevät ääniefektit ja erinomaisen taustamusiikkijukeboxin, josta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
Nykypelissä niinkin aliarvostettu juttu kuin pelattavuus on kohdallaan. Hitaampikin osaa ohjastaa joukkojaan helpolla hiirivetoisella käyttiksellä, ja sankka joukko näppäinoikoteitä vääntää Dune II -veteraanin arpiset kasvot hymyntapaiseen irvistykseen: niistä kun löytyvät kaikki toivotut ryhmänkäsittely- ja pikasiirtymäkäskyt.
Keinotekoista älyä
Kun intoa puhkuen nappasin NODin haltuuni ja aloitin Afrikan valtauksen, tarkoituksenani jotakuinkin kävellä se läpi muutamassa illassa, kohtasin iloisen yllätyksen: ruutua koristi vähän väliä Mission failed. Command & Conquer ei enää olekaan Dune II:n tapainen rakenna ja rusikoi -peli, vaan tehtävät ovat huomattavasti monipuolisempia.
Otetaanpa yksi esimerkki. NOD-kourallisen täytyy ensin nujertaa hylättyä tukikohtaansa vartioivat GDI:t. Sen jälkeen paljastuu karu totuus: ei sillä teekään mitään! Paikalle ilmestyvästä kuljetuskopterista saa vihjeen: tois' puol' jokkee oleva GDI-tukikohta pitää vallata, ennen kuin edes tuotanto lähtee käyntiin! Ja tästäkin puuttuu pari pikku jippoa...
Tietokonevihollisen älyssä on kyllä edelleen parantamisen varaa, joskin on mahdollista, että osa outouksista on tahallisia. Välillä tietokone tuntuu jopa saavan oikeita inspiraation välähdyksiä ja iskee sinne, missä se sattuu.
Ei tietokone ole huomiotaherättävän hyvä eikä korvaa ihmistä, mutta saa siitä viihdyttävän vastuksen, eikä peliä heitä kertayrityksellä läpi. Yksiköiden tasapaino on sen verran hyvä, etten ole vieläkään saanut kehitettyä aina pätevää yleistaktiikkaa a la Warcraftin jousimiehet.
Nodeemipeli sujuu
Command & Conquerin verkkopelissä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia. Verkkopeliin voi osallistua kerralla neljä pelaajaa, ja puuttuvat pelaajat voi halutessaan korvata tietokoneella. Tuskin lienee yllätys, että verkossa pelaaminen on tappavan hauskaa, ja peli pyörii täysin moitteetta.
Normaalikäyttäjää kiinnostanee enemmän modeemipelin toimivuus. Se toimii erittäin hyvin, ja Command & Conquer on jotakuinkin parhaita pelaamiani kaksinpelejä. Voi sitä tyydytystä, kun nokkava GDI-Laaksonen röyhentelee ionikanuunallaan, vain havaitakseen, että kaksi minun stealth-tankkiani ilmestyy näkyviin sen vieressä, tekee siitä kilon kappaleita ja muuttuu taas näkymättömiksi.
Ilahduttavasti C&C on jaettu kahdelle CD:lle, eli yksi pelipaketti riittää aina kahdelle pelaajalle.
Vaikka leikkisin kuinka hyperkriittistä arvostelijanplantttua, en pysty löytämään Command & Conquerista juuri mitään itkettävää. Alkudemo on vähän tyhmä, ja tekoälyhän ei ole koskaan tarpeeksi hyvä, mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri: klassikkohan tämä on.
94
