Kun reaaliaikainen strategiapeli kuorrutetaan näyttävällä grafiikalla ja makoisilla äänillä, saadaan sotasoppa, jota jokainen on odottanut. Moni pasifistikin riisuu hetkeksi aatteensa päästäkseen valtaamaan & komentamaan.
Westwood iski rohtosuoneen ensimmäisellä strategiapelillään Dune II: Battle For Arrakis, ja jatkoa odotettiin heti, varsinkin monen pelaajan optioilla terästettynä. Pari vuotta vierähti, ja nyt Command & Conquer on täällä. Ainakin toivottavasti, sillä minulla on vain beta-versio.
Command & Conquerin lopullisen version piti tulla ajoissa tätä lehteä varten, mutta eihän se tietystikään ehtinyt. Beta-arvostelu sentään vastaa tyhjiä sivuja paremmin kysymykseen: "Oliko Command & Conquer odotuksen arvoinen?" Pysykää dyyninä, se ratkeaa aivan pian.
It is dune, at last it is dune!
Command & Conquer sijoittuu vaihtoehtoversioon nykyisestä maailmastamme. Terroristijärjestö NOD nyökkää järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan, ja vain YK:n rahoittama GDI (Global Defense Initiative) pistää kampoihin.
Jonkinnäköinen juoni siivittää tapahtumia, ja se liittyy salaperäiseen tiberiumiin, outoon maassa kasvavaan mineraaliin. Yllättävää kyllä, tiberiumia voi kerätä ja siitä saadulla rahalla rakentaa parakkeja, asetehtaita, tankkeja ja muita sotilasyksiköitä. Ja kukaan ei epäile mitään, vaikka tiberium-kiteisiin on leimattu "Made in Dune".
Pelaaja voi luonnollisesti valita, taistellako Afrikassa NODin rinnalla vai Euroopassa GDIn riveissä. Erivärisen maaston lisäksi suuri osa ryhmien käyttämistä asejärjestelmistä on erilaisia, joskin näppituntumalta arvioiden GDI olisi voittajan valinta: lähes kaikki ilma- ja ohjusaseet ovat GDI:n yksinoikeus.
Westwoodille on muuten sattunut lipsahdus, josta joku moralisti voi kehittää hauskan pikku vainokampanjan. Yksi: C&C:ssä voi ampua siviileitä. Kaksi: C&C:n toisen kampanjan taistelupaikkoja on muun muassa Bosnia. Siis: Command & Conquer on peli, jossa voi tappaa Bosnian siviileitä...
Rakennan minä majani
Ja taas aukeaa pelaajan eteen maasto, josta suurin osa on mustan peitossa. COMMAND.CONin maasto sisältää vihdoinkin myös korkeuseroja, jokia ja muita esteitä. Vähän tyhmästi kuitenkin esimerkiksi jalkaväki (tai mikään muukaan yksikkö sen puoleen) ei voi pikku purosia ylittää. Useista kentistä löytyy siviilien asuttama kylä, mutta kaupunkitaisteluja ei pelissä ole.
Tähän maastoon rakennetaan sitten tarpeelliset rakennukset. Ja Arrakis-planeetan arpiset veteraanit eivät juuri ylläty: on Construction Yard, on spic..tiberiumjalostamo, sp..tiberiumsiilot, asetehtaat, parakit ja muut monasti duunatut rakennukset.
Tukikohtaa puolustamaan voi rakentaa konekivääritornin, tykkitornin, ohjustornin tai IT-ohjusbunkkerin. IT-ohjukset eivät tässä versiossa nähtävästi kuitenkaan toimineet. Nodin joukoilla on hauska lasertorni, joka tuhoaa lähelle tulevan vastustajan kerralla. GDI:lla taas on ilkeä maan kiertoradalla oleva ionikanuuna, josta varmasti muodostuu monen pelaajan pelissä se jurppimista aiheuttava juttu.
Tehtävissä on vaihtelua, kaikki eivät ole "rakenna tukikohta, tuhoa vastustajan tukikohta" -lajia. Tehtävänä voi esimerkiksi olla kosauttaa tehdas yhdellä kommandolla, tai saattueen kanssa hakea tiedemies leiristä. Tiberiumiakaan ei ole yhtä runsaasti jaossa kuin spiceä aikoinaan.
Rauhan työkalut
Asejärjestelmät on osittain kopioitu oikeista esikuvista, osin ne perustuvat mielikuvitukseen, ja ne eivät ihan heti lopu. Jo pelkästään jalkaväkeä saa ainakin viitenä eri versiona: miniguneilla, käsikranaateilla tai singolla varustettuna, rakennuksia valtaavina pioneereina tai tosi rankkana, mutta harvoin nähtynä kommandona. Jalkaväki jopa pysyy arvossaan kautta koko pelin: tykit ja ohjukset osuvat nihkeästi pikkumiehiin.
Pioneeriyksiköt valtaavat rakennuksia, mutta niillä ei ole aseita. Vallatut rakennukset voi myydä, niin saa kivasti nappulaa. GDI:n yksiköistä suorastaan rakastuin kommandoihin. Tämä syljeksivä, naureskeleva ja "tein sen vasemmalla kädelläni" -kommentteja viljelevä veijari tappaa kilometrin päästä kertalaukauksella.
Kevyemmästä moottoroidusta päästä löytyvät tutut jeepit ja moottoripyörät, varsinainen uutuus on panssaroitu miehistönkuljetusvaunu, joka on GDI:n yksityisomaisuutta. Siihen saa lastattua viisi miestä pikakuljetusta varten. Käsittämättömästä syystä Nodin M2-F Bradleytä väitetään C&C:ssä kevyeksi tankiksi, eikä sillä voi kuljettaa miehiä, vaikka oikeasti Bradley on nimenomaan miehistönkuljetusvaunu.
GDI:n kahta kunnon tankkia, eli M1-A1 Abramsia ja X-66 Mammothia, vastaan Nodin panssarileluilla ei ole juuri senssejä. Näkymätön stealth-tankki ja liekinheitintankki ovat kumpikin spesiaalileluja.
Kun kantomatkaa tarvitaan, puhutaan MRLS-ohjuspattereista ja Chaparal IT-järjestelmän näköisestä, mutta palo-ohjuksia ampuvasta vehkeestä. Ohjustankkien miinuksena on se, että ne osuvat vähän minne sattuu. Nodille ei ole ohjusvehkeitäkään annettu, vaan sen on tyytyminen M-110:n näköiseen liikuteltavaan tykistöön, joka on tarkka ja jonka kantomatka on pelin pisin.
Kun Nodin SAM-patterit on puhdistettu, voi GDI käyttää ilmaiskua, jolla voi tilata nipun A-10 Warthogeja napalmia tiputtamaan. Vielä käyttökelpoisempi on Orca-taisteluhelikopteri, joka ei ilmeisesti edes näy tutkalla. Jostain syystä, toivottavasti betan bugisuudesta johtuen, SAMitkaan eivät noteeraa niitä. Nodilla ei manuskan mukaan pitäisi olla mitään vastaavaa, mutta yhdessä tehtävässä näkyy ilmiselvä Apache.
Muitakin yksiköitä pitäisi löytymän, mutta niiden olemassaoloa en pystynyt beta-versiosta todentamaan.
Se sujuu sittenkin
Käyttöliittymä on täysin hiirivetoinen, ja yksiköiden liikuttamista ei voi ainakaan vaikeana pitää: valitse yksikkö, ja napauta maastoon. Jos sinne voi liikkua, sinne liikutaan. Napauta vihollisyksikköä, ja sen kimppuun käydään. Joukkoja voi myös liikuttaa ryhmänä, ja ryhmät saa poimittua joko "lassolla" tai valitsemalla shiftiä pohjassa pitämällä, mitä manuaali ei kerro.
Grafiikka on erinomaista, mikä ei oikeastaan ole yllätys, sillä Westwood on aina osannut duuninsa. Kuvat eivät tee oikeutta pehmeästi animoiduille pikkuspriteille ja leegiolle pikku yksityiskohtia, esimerkiksi yksinjätettyjen sotilaiden punnerrusharjoituksille, aseen puhdistamisille ja muille vastaaville.
Insinörtit voivat tietysti valittaa siitä, ettei SVGA-grafiikkaa tueta, mutta itse en voisi vähempää välittää: hinta moisesta kun nykyään tuntuu olevan iso swappifile, joka tekee pelaamisesta odottelua. Välianimaatioista näkee, miten videokuvaa ja renderointisoftia kuuluu oikeasti käyttää.
Ääniefektit kirvoittavat taas spontaaneja suosionosoituksia. GDI:n vartiotornien konekivääriääni on paras kuulemani, se nimittäin todella kuulostaa viikatemiehen niittokoneelta. Muutenkin efektit varmasti aiheuttavat pelkoa ja hämmennystä naapureiden keskuudessa: kenen kanssa se oikein illat sotii? Westwood on yksi niitä harvoja pelintekijöitä, joka ymmärtää äänen merkityksen peleissä.
Musiikki revitään CD:ltä (Digital Streaming -tekniikalla, jos se jotain jollekin kertoo). Kappaleet ovat vaihtelevia ja niitä on tarpeeksi paljon, jotta teknohumppaakin vierastava löytää korvanruokaa.
Kaikki pelaa
Ainakin tämä versio kärsii tämäntyyppisten pelien helmasynnistä: tekoäly ei edelleenkään ole mikään uhka. Huhujen mukaan C&C:n uusimmat myöhästelyt johtuvat juuri tekoälyn virittelystä.
Jos Warcraft oli vahvoilla Dyyni-kloonikilpailussa, niin Command & Conquer ja Dune II ovat kuin Michael ja LaToya: ulkoinen perusrakenne on liki identtinen, mutta yksi suuri ero löytyy. Ja se on C&C:n tuki niin modeemi-, kaapeli- kuin neljän hengen verkkopelillekin. Jos ihmispelaajia on vähemmän kuin neljä, tyhjät paikat saa täytettyä tiekokonepelaajilla. Monen pelaajan peli vaatii kaikilta pelaajilta vähintään 486/66/8 Mt -luokan laitteet.
Nasta peli
Pisteitä en tämän version pohjalta jakele. GDI-porukan viimeinen tehtävä ei suostunut toimimaan, ja Nodin tehtävät pysähtyivät neljänteen. Nod-puoli tuntui muutenkin siltä, ettei se toimi kuin osittain. Pisteet sitten ensi numerossa arvostelupäivityksen kera.
Betaversiokin tekee kuitenkin harvinaisen selväksi, että vaikka Command & Conqueria on ikuisuus odotettu, on se sen arvoinenkin. Ja mikäli myyntiversio on vielä merkittävästi parempi, loppu onkin toivottavasti historiaa.
