Kun ennen puhuttiin kotitietokoneesta, tarkoitettiin Commodoren laitetta: 1980-luvulla se oli ensin Vic-20, sitten Commodore 64 ja 1990-luvulla Amiga. Malleista merkittävin on Commodore 64. Se teki kotitietokoneille saman kuin Fordin T-malli henkilöautoille: toi ne tavallisen kansan ulottuville. Kun kotimaiset mainokset puhuivat pönäkästi "tasavallan tietokoneesta", se ei ollut liioittelua.
Futuristinen lankunpätkä
Suomessa kotitietokoneiden maihinnousua alusti Commodoren Vic-20, joka tuli markkinoille vuonna 1981. Perusversion mahtava kahden kilotavun muisti tuntuu nykyään vitsiltä, mutta noita kiloja pystyi ohjelmoimaan käyttäjäystävällisellä BASIC-kielellä. Tosikäyttäjät laajensivat kilot ruhtinaalliseen viiteen erikseen ostettavalla laajennusmoduulilla. Pelejä Vicille oli saatavilla niin pelimoduuleilla (cartridge) kuin C-kasetillakin.
Nykyään Vic-20:n teholle on helppo naureskella. Mutta värigrafiikka, ihan oikea näppäimistö, äänet ja mahdollisuus esimerkiksi tulostimen käyttämiseen olivat tuolloin uusi ja komea juttu.
Vic-20 oli pieni menestys: sitä myytiin noin 800 000 kappaletta maailmanlaajuisesti. Kaikki Commodoren tietokoneet olivat erityisen suosittuja Euroopassa, myös Suomessa.
Heinäkuussa 1982 Commodore 64 tuli kauppoihin Yhdysvalloissa, ja Vic-20 vanhentui yhdessä yössä. Viimeinen Vic-20 tehtiin tammikuussa 1985.
SID soi ja spritet liikkuu
C-64 perustui Commodoren omaan, vuonna 1980 kehitettyyn 6510-mikroprosessoriin, jota oli tarkoitus oli myydä muille. Kun innostusta ei löytynyt, Commodore päätti luoda oman kotitietokoneen. Ja se luotiin vauhdilla.
Muistia laitteessa mainostettiin olevan nimen mukaisesti "täydet 64 kilotavua". Tuosta määrästä vain noin 32 kiloa oli normaalikäyttäjän hyödynnettävissä, koko huimaavan muistiavaruuden hyödyntäminen vaati 6502-konekieltä. Muisti riitti jo luomaan kuusnepalle imagon vakavasti otettavana hyötykoneena, etenkin alkuaikoina.
64:n kuningasideoita oli laadukas äänisysteemi 6581 Sound Interface Device eli SID. Sen avulla pystyi toistamaan jopa ihmisen puhetta # jotenkuten. SIDistä irtosi samanaikaisesti neljä erilaista ääntä, joita pystyi käsittelemään monin eri tavoin. Kuusnelosmusiikki elää edelleenkin omana taiteenlajinaan.
8-bittinen C-64 pystyi toistamaan vain 16 väriä, mutta paletti oli hyvin valittu, joten värien vähäisyyttä tuli harvemmin edes ajateltua. Lisäksi kuusnepassa oli kahdeksan spriteä, hardwaren suoraan tukemaa pelihahmoaihiota. Se yksinkertaisti peliohjelmointia, koska jopa amatööri sai helposti ruudulle liikkuvia hahmoja. Kun rinnalle pistettiin paljon kalliimpi, väritön ja vaatimattomasti piipittänyt PC, pelihemmon oli helppo valita voittaja.
C-64:n ylivoimaisuus pelikoneena pohjautui paitsi hyvään tekniikkaan myös hyviin myyntimääriin. Levyaseman ansiosta koneelle ilmestyi kunnianhimoisia amerikkalaisia pelejä, jonka kaltaisia ei kasettien varassa operoiville brittikoneille kuten Spectrum tai Amstrad tehty tai käännetty.
Koneita kansalle
Commodore mullisti tavan myydä tietokoneita. Tietokoneiden ympärillä ollut myyttisyys ja kova tekninen maine vähentyivät huomattavasti, kun C-64:sta myytiin kaikkialla tavarataloja ja lelukauppoja myöten. Commodoren suunnitelmana oli painaa 64:n hinta alle maagisen tuhannen dollarin. Kun tavoite onnistuttiin lähes puolittamaan, Commodore 64:sta tuli koko kansan kotitietokone.
Toki 600 dollaria oli kova hinta, mutta jo parissa kuukaudessa siitä oli sulanut kaksi satasta pois. Lopulta laitetta myytiin jopa reilulla satasella. Suomessa konetta myytiin parhaimmillaan lähes nollakatteella.
Kuusneloseen oli helppo rakastua. Vaikka laitteesta tulee mieleen lähinnä pätkä kakkosnelosta, ennen se näytti ihan oikealta tietokoneelta. Ulkoasua pidettiin jopa tyylikkäänä ja futuristisena.
Koska Commodore 64 oli suosittu, myös ohjelmille oli kysyntää. Pitkälti juuri Commodore 64 loi pelimarkkinat nykyisessä muodossaan. Sellaiset nimet kuin Electronic Arts, Accolade, Activision, Cinemaware, Epyx ja Infocom olivat tuttuja kaikille kuusnepa-pelittäjille.
Tosin moni pikkupoika ihmetteli samaa kuin minäkin. Miten näitä pelifirmoja voi olla näin paljon, kun kukaan ei osta niiden pelejä? Piratismi rehotti, eikä sitä edes pidetty pahana asiana. Sana copyright tarkoitti "kopioi oikein". Omasta yli 400 pelin kokoelmastani kaupasta ostettu oli vain yksi Ultima-sarjan klassikko.
C-64 ei ollut pelkkä pelikone. Laitetta käytettiin ahkerasti kouluissa ja oppilaitoksissa. Niko kirjoitti peliarvostelunsa pitkään klassisella VizaWrite-teksturilla, ja itsekin törmäsin tekstinkäsittelyyn ja taulukkolaskelmointiin ensi kerran juuri kuusnepan äärellä. Neljänkymmenen merkin rivi asetti kyllä rajoituksia bisnessoftalle.
Kunnon bisneskoneen mallia antoivat 1983 julkaistut raahattavat SX-64-, DX-64- ja Sx-100-mallit. 25 paunan (noin 11,3 kilon) painoiset koneet oli varustettu levyasemalla ja viiden tuuman piskuisella värimonitorilla.
Kielitaitona BASIC
Nykyään tietokoneharrastus tarkoittaa lähinnä koneen kropaamista, netissä maleksimista ja valmisohjelmien käyttämistä. Kotimikrojen kultakautena 1980-luvulla useimmat kotitietokoneiden omistajat osasivat ohjelmoida BASICillä ainakin jonkin verran. Se oli itsestäänselvä osa harrastusta.
Taitavat ja innokkaat harrastajat tekivät runsaasti ohjelmia vapaaseen käyttöön, joskin niiden levitys oli kovin hidasta ennen internetiä. Syntyi termi Commodore User's Group kuvaamaan aktiivisten käyttäjien ja ohjelmoijien yhteisöitä.
Tietokonelehdet olivat hyvin erilaisia kuin nykyään. Suuren osan sivutilasta veivät ohjelmalistaukset, jotka sitten siirrettiin kotitietokoneelle merkki kerrallaan. Jos ohjelma toimi ensimmäisellä kerralla, se oli pieni ihme. Yksi väärä numero tai kirjain väärässä paikassa saattoi tiltata koko koneen. Erilaiset tarkastusohjelmat yrittivät minimoida väärinnäppäilyn vaaraa.
Suomessa ilmestyi pelkästään Commodore-tietokoneille omistautunut C=lehti vuosina 1987-1992.
Perustekniikkaa
C-64 kytkettiin tavalliseen telkkariin. Saatavilla oli myös monitori, mutta halvan hinnan salaisuus oli pitkälti juuri se, että laite myytiin ilman sitä.
Ohjelmia, lähinnä pelejä, oli saatavilla aluksi ROM-moduuleilla, jotka työnnettiin omaan erilliseen liitäntäänsä. Kalliita moduulipelejä teki oikeastaan vain Commodore itse.
Varsinkin Suomessa C-64 hankittiin aluksi kasettiaseman kera. Pelit olivat ihan tavallisilla c-kaseteilla. Niiden lataaminen oli hidasta, isoa peliä sai ladata toistakymmentä minuuttia. Ja epävarmaa: omassa koneessa toiminut kasetti ei välttämättä toiminut kaverin luona. Latausturbot, ohjelmien latausta käsittämättömästi nopeuttaneet ohjelmat olivat sikäli kaksiteräinen miekka, että nauhurin piti toimia entistäkin luotettavammin. Vasta loppuaikoina tulivat pelastajat, valmiiksi äänipääsäätömittarilla varustetut kasettiasemat. Moni kotitietokoneiden naavaparta ei ole selvinnyt kasettiasematraumoistaan vieläkään. Kasettiasema on meidän Vietnamimme.
Voi sitä riemua ja piraattisoftan määrää, kun kotiin saatiin lopulta levyasema. Levyasema oli kapasiteetiltaan vaatimaton: 170 kilotavua ei ole paljon. Ennen levyturbo-ohjelmia se oli myös toivottoman hidas, häviten jopa turbolataavalle kasettiasemalle. Se oli kuitenkin älyttömästi varmatoimisempi.
5,25 tuuman yksipuoleiset levykkeet kävivät vain Commodore 64:een. Pieni lovi lerpun laitaan oikeaan kohtaan ja siitä pystyi hyödyntämään molemmat puolet, joten levylle meni uskomattomat 340 kiloa tavaraa.
Kuusnepan menestystä auttoi helppokäyttöisyys, pelikäytössä voisi puhua jopa konsolimaisuudesta. Kiintolevyä ei ollut (paitsi Saksassa), joten ei ollut viruksiakaan. Asetukset ja installoinnit tulivat riesaksi vasta PC:n myötä. Jos laite tai softa oli tarkoitettu Commodore 64:lle, se myös koneessa toimi. Aika kului tietokoneen käyttämiseen ja pelaamiseen, ei tekniikan kanssa taisteluun. Jollei kasettinauhurin äänipään säätöä lasketa.
Commodööri kuolee
Ainoan oikean lankku-kuusnelosen lisäksi Commodore julkaisi 90-luvun alussa uusitun, matalan C64C-mallin ja myöhemmin pelikonsolimallin 64GS (Gaming System), johon pelit ladattiin koneen alkutaipaleen ROM-moduuleilta. 64GS oli totaalinen floppi. Commodore 64-yhteensopiva Commodor 128 sentään oli jonkin sortin pikkumenestys.
Vaikka C-64:sta vielä myytiin ja valmistettiin, vuonna 1991 Commodore 64:n kultakausi oli ohi. Sen seuraajat, Commodoren oma Amiga ja entisen Commodore-miehen Jack Tramielin Atari ST, valtasivat kotitietokonemarkkinat. Muutama vuosi myöhemmin PC söi nämäkin pois.
Huhtikuun 29. 1994 Commodore ilmoitti, että sen rahat olivat lopussa ja liiketoiminta päättyy. Huhtikuussa 1995 Commodoren jämät ja henkinen perintö myytiin saksalaiselle ESCOMille 10#25 miljoonalla dollarilla.
Commodore 64:n käyttäjäpohja oli laaja ja osaltaan jopa fanaattinen. 10 vuodessa myytiin yli 17 miljoonaa konetta, eikä laitetta voida julistaa täysin kuolleeksi vieläkään. Varsinkin musiikkipiiri SID on yhä käytössä, esimerkiksi jyväskyläläinen Tero (www.cc.jyu.fi/deetsay/music.html) tekee 2000-luvulla C-64-musiikkia ja on kulttihahmo tietyissä piireissä.
Netistä on helppo googlata sekunneissa esiin emulaattoreita, joiden avulla modernilla PC:llä pääsee takaisin 8-bittiselle 64-aikakaudelle. Kun aikoinaan puolentuhannen pelin keräämiseen kului vuosia, nyt saman määrän voi ladata netistä tunnissa.
Marko Ahonen
* * * * *
Ihmeellinen on elämä
Commodore Internationalin perustaja Jack Tramiel on bisneshistorian suuria persoonallisuuksia.
Jack Tramiel syntyi puolalaisjuutalaiseen perheeseen vuonna 1929 kantaen nimeä Idek Tramielski. Natsihallinnon aikaan hän joutui Auschwitzin keskitysleirille. Idek ja hänen isänsä valittiin tekemään töitä natseille, muu suku kaasutettiin hengiltä lähes välittömästi. Toisin kuin lähes kaikki muut leirin juutalaiset, mukaan lukien oma isä, Idek oli kuusi vuotta myöhemmin yhä hengissä.
Sodan jälkeen Tramiel muutti Yhdysvaltoihin, vaihtoi nimensä ja liittyi armeijaan. Suurta sotilasta miehestä ei tullut. Hän korjasi New Jerseyssä armeijan kirjoituskoneita ja muita toimistolaitteita.
Vuonna 1955 Tramiel perusti Commodoren ja muutti samalla Kanadan Torontoon. Commodore ryhtyi tekemään bisneselektroniikkaa, varsinkin laskukoneita.
Vuonna 1976 Tramiel osti pienen mikropiirivalmistaja nimeltään MOS Technologies alle miljoonalla taalalla. MOS valmisti 6054-prosessoreita, jota käytettiin Apple 2- ja Atari 400- ja 800 -tietokoneissa.
Tulokas aiheutti hämmennystä Piilaaksossa erikoisten toimintatapojensa vuoksi. Tramiel oli bisnesmies koko sydämeltään ja bisneksen päätarkoitus on tehdä rahaa. Kun vuonna 1981 Yhdysvaltain korkotaso nousi 18 prosenttiin, rahan makuuttaminen tilillä tuli kannattavammaksi kuin tavaran tekeminen. Tramiel jätti yksinkertaisesti Commodoren laskut maksamatta ja keräsi korkotuotot itselleen.
Usein Commodoren vitkastelu laskun maksamisessa johti siihen, että pieni alihankkija meni konkurssiin. Tällöin Tramiel saattoi ostaa firman pilkkahinnalla, minkä jälkeen Commodoren oli helppo antaa omat velat itselleen anteeksi. Jollakin kumman keinolla Tramiel selvisi tempusta ilman muita jälkiseuraamuksia kuin rikastuminen.
Tramierin motto oli: "We're building computers for the masses, not the classes". Tramiel tähtäsi suuriin myyntilukuihin ja tavallisten ihmisten koteihin.
Määrän lisäksi Tramiel korosti katteen merkitystä. Kun Commodore 64:sta myytiin aluksi 600 dollarilla, sen tekeminen maksoi vain noin 135 taalaa. Vielä silloinkin, kun vähittäismyyntihinta oli 149 dollaria, voittoa tuli mukavasti, sillä omat kulut per tietokone oli saatu painettua 80#90 dollariin. Vuonna 1984 Commodoren liikevaihto ylitti miljardin dollarin rajan.
Nykyään Jack Tramiel on eläkkeellä ja voi yhä taloudellisesti hyvin. Tramiel elää Monte Serenossa, Kaliforniassa, viimeisessä neljästä luksusasunnostaan. Autotallissa on kaksi Rolls-Roycea.
Julkisuuteen mies ilmaantuu lähinnä vain hyväntekeväisyystyön vuoksi. Ymmärrettävistä syistä Jack Tramielin sydäntä lähellä ovat erityisesti keskitysleirien uhrit ja heidän muistonsa.
Marko Ahonen
* * * * *
Nepulit kilpasilla
Varteenotettavia Commodore 64-emulaattoreita PC-alustalle löytyy kolme.
CCS64 - kasvojenkohotuksen paikka
Sharewarena (30 dollaria) julkaistu CCS64 oli pitkään kiistaton kuningas ylivoimaisen emulointitarkkuutensa ansiosta. Vielä nykyäänkin pari peliä, kuten Creatures I ja II, toimivat oikein vain CCS64:llä. CCS64:llä on myös ainutlaatuisena valttina tuki kaksinpelaamiselle verkon yli.
CCS64 on erinomainen emulaattori, mutta sen DOS-juuret näkyvät liian selkeästi. Asetukset säädetään hankalista, tekstitilassa toimivista valikoista, ja asetuksien säätö vaatii näppäinoikoteiden opettelua. Hiiren olemassaoloa ei tunnusteta. Täyden kuvaruudun näyttötila ei toiminut oikein Radeonilla ja emulaattori hidastui käyttökelvottomaksi, jos ikkunaa zoomasi suuremmaksi. Äänienkin kanssa oli ongelmia venytetyssä ikkunassa pelatessa.
CCS64 tuntui selvästi raskaimmalta kokeilluista emulaattoreista, ja sillä oli eniten yhteensopivuusongelmia itse PC:n kanssa. Sääli, sillä emuloinnin tarkkuus on CCS64:ssä omaa luokkaansa. CCS64:ää kannattaa kokeilla, jos ohjeiden lukeminen ei pelota tai verkkopeliominaisuus himottaa.
Frodo - väliinputoaja
Frodo on erittäin suosittu, koska se on ilmainen ja helposti siirrettävissä uusille alustoille. Frodo pyörii hyvin käsikonsolitasoisissa myllyissä ja jopa puhelimissa.
Frodoa on parinakin versiona, jotka eroavat suoritusnopeudeltaan ja emuloinnin tarkkuudessa. Frodosta ei löydä sen kummemmin haukuttavaa kuin kehuttavaakaan: se tekee, minkä lupaa, mutta ei loista missään.
Vice - testivoittaja
Vice on Commodore-emulaation sveitsiläinen taskuveitsi: kyseessä on kokoelma emulaattoreita, joille yhteistä on C=-logo. Tasavallan tietokoneen lisäksi listalta löytyvät Vic-20, C-128, Plus-4, PET ja pari vielä harvinaisempaa.
Vice emuloi paitsi itse tietokoneita myös näiden lisälaitteita. Emuloidun Action Replay -moduulin levyturbo lyhentää latausaikoja emuloidussakin ympäristössä. Esimerkiksi SSI:n kultalaatikko-roolipelien latausajat putoavat verkkaisesta surittelusta silmänräpäykseksi.
Käytännössä kaikki Vicelle viskatut pelit toimivat moitteetta ja oireilematta. Käyttöliittymä on erinomainen, esimerkiksi tiedostonpoimintaikkuna osaa näyttää pakattujen lerpputiedostojen hakemistolistaukset!
Vicea ei voi kehua riittävästi, ja ilmaisena se on pakkoimutus kaikille. Kyseessä ei edes ole pelkkä Windows-herkku, vaan myös Unixeilla voi saavuttaa kahdeksanbittisen nirvanan.
Kimmo Veijalainen
CCS64: http://www.ccs64.com
Vice: http://www.viceteam.org
