Kiinnittäkää irtaimisto, kasakat ovat palanneet!
Alkuperäinen Cossacks: European Wars vuodelta 2001 (Pelit 5/2001, 77 pistettä) toi toimintastrategioihin uusia ulottuvuuksia eli mittakaavan, historiallisen näkökulman ja joukkojen ryhmittämisen muodostelmiksi. Tuhansien kolmikymmenvuotisen sodan aikaisten sotureiden pyörittäminen ruudulla oli tuohon aikaan teknisesti vaikuttava suoritus, vaikka peli julkaistiinkin keskeneräisenä.
Ukrainalainen GSC Game World teki kasakoiden parissa useita jatko-osia, muun muassa Amerikan löytöretkien aikaan sijoittuvan ihan passelin American Conquestin, jonka mukana itsekin pelisarjaan tutustuin, ja umpisurkean lisenssipelin Alexander. Sekä Cossacks II: Napoleonic Warsin (Pelit 6/2005, 88 pistettä), joka pyrki tekemään taisteluista taktisempaa, siinä jopa melkein onnistuen.
Sen jälkeen tekijät keskittyivät Ukrainan oman Kouvolan, Prypjatin alueen seikkailuihin pisteitä säästelemättömässä S.T.A.L.K.E.R -sarjassa.
Se parhaiten nauraa...
Viisitoista vuotta alkuperäisten kasakoiden jäljessä GSC Game Worldin parakista ratsastaa ulos Cossacks 3. Naavapartaiset, nyt jo kolmissakymmenissä käyvät nostalgikot hurraavat ja odottavat innolla, miten vanha kivuton on saatu päivitettyä nykyaikaan. Pelaajasta riippuen kasakka kolmosesta käteen lätsähtää joko positiivinen yllätys tai kasa kakkaa, sillä Cossacks 3 on periaatteessa 3D-grafiikoilla päivitetty alkuperäinen Cossacks.
Peli on niin tarkka hiilikopio esikuvastaan, että se jopa julkaistiin sopivasti keskeneräisenä, mutta ehkäpä se on juuri nykyaikaan siirtymistä? Onneksi suurimmat tekniset ongelmat on jo parsittu pois.
Kasakoissa pelaaja rakentaa tukikohdan, kerää resursseja, rekrytoi joukkoja, päivittää teknologioita ja käy vihollisen kimppuun vanhan hyvän ajan malliin. Pelimuotoja on kaksi, eli juonelliset kampanjat ja vapaa taistelu, joista jälkimmäinen moninpelinä on koko pelisarjan pointti. Ja kuten toimintanaksussa puhtaimmillaan, kahakoissa nopeus ratkaisee. Edes tekoäly ei anna aikaa harkittuun taktikointiin, vaan jyrää pelaajan saman tien maanrakoon, jos puolustus ei ole kunnossa.
Kampanjoiden suunnittelu sisältää juonellisia skenaarioita sekä isompia taisteluita. Sekaan on ujutettu paljon seikkailun tapaista, mutta sillai kömpelösti 2000-luvun alun tyyliin. Käytännössä se tarkoittaa kartan jokaisen nurkan haravointia, erilaisten pikkutehtävien suorittamista ja väkinäisiin monivalintakysymyksiin vastaamista, sillä osa päätehtävän suorittamiseen vaadittavista resursseista, kuten muurien murtamiseen vaadittava tykistö, on piilotettu johonkin kaukaiseen nurkkaan.
Koska voiton avaimia pitää etsiä, kartan tutkitutkin osat täysin mustaksi palauttava sodan sumu tekee pelaamisesta raivostuttavaa. Miksei edes tässä asiassa voitu kopioida mieluummin kakkos-kasakkaa, jossa minikartta näyttää tärkeimmät tiet ja tutkittu alue jää näkyviin usvan läpi?
Resurssien kerääminen, tutkimus ja rakentelu on antiikkisen käyttöliittymän takia vähän pakkopullaa, koska toimintoja ei voi automatisoida tai ketjuttaa, vaan ne vaativat aina pelaajan klikkauksen ikoniin.
Onneksi varsinainen sotiminen niin maalla kuin merelläkin on ihan hauskaa, alkuperäisen pelin tapaan.
Enemmän sulkeisjärjestysharjoittelua
Taistelut ovat nopeatempoisia ja joukot sulavat tulessa äkkiä. Jotta sotureista saa enemmän tehoja irti, pitää ne ryhmittää osastoiksi, joita johtaa upseeri ja tahtia lyö rumpali. Siinä missä kakkososassa pelaajalla oli vastuu jokaisen joukon yhteislaukausten käskyttämisestä erikseen, nyt musketöörit osaavat jälleen ampua itsenäisesti(kin), vain tykistöä joutuu käskyttämään jatkuvasti. Syy ei ole tykkimiesten, heitä kun ei ole: kanuunat ja haupitsit liikkuvat ilman miehitystä. Minkä takia ne eivät varmaan ammu itsenäisesti. Järkyttävän tehokkaiden tykkien mikromanageroiminen taistelukentällä, pahimmillaan joka laukauksen jälkeen, on pöljää.
Kun joukkojen muodostelmia liikuttelee maastossa, näytetään niiden tuleva ryhmitysalue vain joukon ollessa valittuna. Useampien osastojen liikuttelussa pitää siis muistaa minne muut käski, ja Total Warin tapaista reittien päätepisteiden näyttämistä vaikka välilyöntiä painaen tulee ikävä. Lopputulos on yleensä joukkomuodostelmien kasa.
Kun joukot kohtaavat vihollisen ja taistelu alkaa, unohtuvat muodostelmat saman tien ja osastot leviävät maastoon kuin varpusparvi pikkujouluaamuna. Pelaaja joutuu keskittymään lähinnä joukkojensa paimentamiseen.
Yksittäiset piikkimiehet ja upseerit lähtevät jahtaamaan paljon nopeampia, turvallisen etäisyyden viholliseensa pitäviä ratsuin liikkuvia rakuunoita ja jousimiehiä. Musketöörit taas samalla logiikalla pyrkivät alta pois, jolloin ratsuväki on automaattisesti taistelukentän kuningas. Hevosten ylivoima sopii ehkä kasakka-teemaan, mutta peliin ei sovi.
Joukot voivat kaapata vihollisen tykkejä ja rakennuksia vähän liiankin helposti. Pienikin kasakkaraidi maajussien kylään johtaa rakennuskannan puolenvaihtoon, jolloin resurssien saaminen loppuu kuin seinään. Silloin talous yskähtää ratkaisevasti: esimerkiksi jokainen musketin ja tykin laukaus maksaa kivihiiltä, joten jos se ainoa kaivos jää viholliselle kesken suurtaistelun, loppuu ampuminen nopeasti.
Legendan paluu
Cossacks 3 havisuttaa historian lehtiä hyvässä ja pahassa. Jos olit alkuperäisen pelin ystävä, niin kyllähän tästäkin tykkää jo pelkästään nostalgisen fiiliksen takia. Vaikka peli on näyttävästi tuotu 3D-aikaan, näkökulman pyörittely tai muuttaminen ei onnistu liian vähäistä zoomausvaraa lukuun ottamatta, mikä vaikuttaa vähän hassulta. Kunnon yleisnäkymää tapahtumista ei tahdo saada, eikä tapahtumien nopea tempo ainakaan helpota asiaa. Liian paljon tapahtumia jää ruudun ja näköpiirin ulkopuolelle.
Samalla peli osoittaa, ettei ennen kaikki ollutkaan paremmin. Toimintastrategiat ovat kehittyneet, tai etenkin niiden käyttöliittymät ovat. Aikanaan itsestään selvä hiiren vasemman napin jatkuva hakkaaminen ihan vain valtakunnan perustoimintojen ylläpidossa on nykyään automatisoitu, jotta pelaaja voi keskittyä taktiseen puoleen.
Cossacks 3 on selkeästi suunnattu vanhan sarjan ystäville, tavoitteena tarjota sitä vanhan hyvän ajan toimintanaksua siitä pitäville, ja sellaisena peli on lajinsa aatelia.
70
