Monacossa kokoontuvat hullut, huijarit ja herrasmiehet.
Äkkiseltään sitä kuvittelisi, että suuren luokan ryöstöjen toteuttaminen on järjestäytyneen rikollisuuden monimutkaisimpia muotoja. Se vaatii tekijöiltään tehokasta yhteistyötä, nopeata kommunikointia ja rautaista luottamusta työkavereihin. Monacosta et välttämättä löydä mitään näistä, mutta ainakin se on hauskimpia aiheesta koskaan tehtyjä pelejä, co-op-pelien kirkkainta kärkeä.
Neljän murtovarkaan porukka heittää keikkaa varakkaan kääpiövaltion pankkeihin, kasinoihin ja muihin yhteiskunnan säästöpossuihin. Kaksiulotteista pohjapiirustusta muistuttavissa kentissä on aina jokin pääkohde, jonka nyysiminen on yleensä helppoa, mutta varsinainen haaste tulee kenttien tyhjentämisestä kolikoista, joista osa on maastossa ja osa piilotettuina lukkojen taakse.
Meistä on moneksi
Murtohommien jujuna ovat varkaiden erilaiset kyvyt, jotka helpottavat etenemistä. Neljän hengen porukkaan voi valita hahmoja kahdeksasta vaihtoehdosta, joista puolet avataan etenemällä kampanjassa. Murtovarkaiden erikoiskykyjä ovat esimerkiksi nopeampi tiirikointi, turvajärjestelmien kaataminen tietokoneviruksilla ja valeasujen käyttö.
Peli on pitkälti suunniteltu neljän hengen co-opin ympärille, mutta yksin pelaaminenkin on mahdollista. Yhdenkään varkaan kyvyt eivät ole ehdottomia edellytyksiä etenemiselle, vaan vaihtoehtoisia ratkaisuja löytyy aina sen verran, että yksinäinen susi voi hoitaa keikan kotiin.
Kirjavassa hahmokaartissa on mukavasti vaihtoehtoja, mutta varkaiden kyvyt eivät ole kovin hyvässä tasapainossa. Tietyt kyvyt, kuten siivoojaksi kutsutun varkaan taito kuristaa vartijat tajuttomiksi ja tiedustelijan kyky havaita viholliset seinien takaa, ovat niin ylivoimaisia, että hahmot kulkevat mukana melkein joka tehtävässä.
Toiset taidot taas ovat lähes hyödyttömiä. Lukkosepän vähän nopeampi tiirikointikyky ei juuri koskaan tule tarpeeseen, sillä kaikki hahmot osaavat perustiirikoinnin, ja taskuvarkaan kolikoita keräilevä kesytetty apina on huvittava, mutta hyödytön.
Erikoistaitojen lisäksi kentissä on työkaluja, joita kaikki voivat käyttää, esimerkiksi pakenemista helpottava savukranaatti, nukutusnuolia ampuva varsijousi ja suoraviivaisempaan tyyliin sopiva haulikko. Kaikkia vihollisia ei voi tappaa, sillä mutkiin saa vain muutaman ammuksen kerrallaan palkintona kerätyistä kolikoista. Mukana kulkee yksi työkalu kerrallaan.
Maailman tyhmimmät poliisit
Monaco ei ole itsensä vakavasti ottava ryöstöpeli, sillä sen tyyli on lähempänä Benny Hilliä kuin Ocean’s Elevenia. Vartijoilla on saappaan havainnointikyky ja kultakalan lähimuisti. Hälytykset unohtuvat sioilta äkkiä, kunhan varkaat pääsevät piiloon. Edes kuolema ei pane stoppia etenemiselle. Yhteispelissä toiset pelaajat voivat herättää kuukahtaneen voron takaisin elävien kirjoihin, yksinpelaajalla on kolme elämää. Yhden hahmon kuoltua jatketaan toisella, eikä saavutettuja etuja menetä.
Humoristinen tyyli näkyy ja kuuluu. Monacon silmiinpistävin ominaisuus on sen ainutlaatuinen visuaalinen tyyli, joka on jotain Minecraftin ja Hotline Miamin väliltä. Ilmettä höystää vartijoiden mongertama huvittava pseudoranska. Graafinen tyyli on Monacolle sekä vahvuus että heikkous. Yhtäältä karttamaiset kentät ovat selkeitä ja johdonmukaisia kokonaisuuksia, toisaalta litteä visuaalinen ilme tekee hiiviskelystä epäjohdonmukaista, sillä välillä on vaikeaa tietää, minkä esteen takaa vartijat pystyvät näkemään varkaan.
Hiiviskelyä hankaloitetaan erilaisilla turvajärjestelmillä, kuten infrapunasäteillä ja hälytyksiin yhdistetyillä ovilla. Esteistä huolimatta pelin peruskampanja on suhteellisen helppo kokeneille hiiviskelijöille ja läpäisy onnistuu sekä yksin että co-opissa vähän kömpelömpien kumppanienkin kanssa. Lisähaastetta saa auki keräämällä kentistä auki kaikki kolikot, mikä aukaisee haastavampia versioita jo pelatuista kentistä. Näissä kentissä on enemmän aggressiivisimpia vihollisia, monimutkaisempia turvajärjestelmiä ja sokkeloisempia karttoja.
Käymme aina rinnakkain
Kuten useimpien co-opiin nojaavien pelien, Monacon viihdearvo riippuu pitkälti peliseuran tasosta. Yksin pelaaminen on kuin yksin ryyppäämistä: kyllähän siinä viihtyy ja seura ei ärsytä, mutta toiminnan täysi potentiaali jää hyödyntämättä.
Kehnojen pelaajien kanssa Monaco muuttuu rasittavaksi sahaamiseksi, sillä tehtävissä ei pääse eteenpäin, ennen kuin kaikki varkaat ovat päässeet seuraavalle sisäänkäynnille. Tumpeloita itsensä tapattajia täytyy vähän väliä olla pelastamassa.
Mutta järkevän porukan kanssa Monaco nousee aivan uusiin korkeuksiin, kun yhtenä joukkueena toimivat murtovarkaat panevat koko Monacon polvilleen. Jos kaverien keskuudesta löytyy jo vanhastaan peliseuraa, on Monaco suositeltava pikkupeli. Yksinäisillekin Monaco on kelpo viihdettä, kunhan ei odota liikoja verkosta mukaan tarttuvilta kumppaneilta.
Mutta senhän nettideittailijat jo tietävätkin.
Lassi Lapintie
Pelit suosittelee
87
