Minimi: Moniydinprosessori 3.1+ Ghz/4 Gt RAM, DX11-3D-kortti GeForce GTX 465 tai Radeon TM HD 6870
Suositus:Intel Core™ i7 2600 3.4 GHz/8 gt RAM, GeForce GTX 750, tai Radeon HD 7850
Muuta: 64-bittinen Windows
Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 2Gt VRAM
Ikäraja: 16
Kuka onkaan se iso jytky, joka kaataa Sipilän, Soinin ja Stubbin, tuon Lost Bastillen kauhean kolmikon? Se olen minä, juustomaagi Rogan Josh.
Scholar of the First Sin on Dark Souls II:n graafisesti paranneltu uusintapainos, joka on suunnattu uuden sukupolven konsolööreille. From Software taitaa toivoa, että Bloodborne ajaa uutta verta myös Souls-pelien laareihin.
Pc-pelaajalle Sinin DX11-graafiset erot tuskin silmin näkyvät, pimeys poislukien, mutta onneksi siinä on muutakin. Mukana on kaikki neljä lisäriä, nyt peliin luontevasti upotettuina, uusi pomo Aldia sekä tosi paljon fiksailua ja korjailua, niin loreen kuin alueiden sisältöön. Mikä ihana tekosyy aloittaa uusi peli!
Sin on yllättäen itsenäinen peli, ei päivitys. Edes täydellisen Dark Souls II:n omistajalle Sin ei ole ilmainen, hinta tosin laski aika hyväksyttävään 15 euroon. Kyllä siinä sen edestä uutta on.
Dark Souls II:sta haukutaan Souleista huonoimmaksi. No joo, onhan siinä vähän irrallinen kenttädesign ja tylsähköt pomot. Niistä aivan liian moni on miekalla tai jollain muulla kauas ulottuvalla aseella huitova haarniskahumanoidi. Siinä missä Bloodbornen tai Dark Soulsin pomot kaatuivat edessäni loppujen lopuksi aika vaivatta, kakkosen pomojen kanssa tarvitsin usein jo apua.
Mutta huonoinkin Souls on pirun hyvä peli. Vaikka tämä Bornen jälkeen tuntui hetken rumalta ja kömpelöltä, niin vaan se nappasi taas mukaansa. Scholar of the First Sin on hämmentävä pelikokemus: se on kuin pelaisin jonkun vaihtoehtotodellisuuden versiota Dark Souls II:sta. Kaikki on suurin piirtein kuin ennenkin, paitsi että esineitä on väärissä paikoissa, viholliset hyvin usein väärissä paikoissa ja pyhä aurinko, mistä tuo lohikäärme Heiden torneille on tullut!
Melkein masennuin kun saadakseni Dull Emberin piti pakolla kaataa Pursuer, mutta poikani muinaiset opetukset vielä mielessäni se kaatui jo viidennellä yrityksellä. Hah! Sitten Lost Bastillessa se heitti useammankin yllärivierailun, oliko näitä jo orkkiksessa?
Kumpi on parempi, originaali Dāku Souru Tsū vai Scholar of the First Sin? Kyllä se ensirakkaus aina on se oikein versio, mutta synnissä rypeminen on melkein yhtä hauskaa.
Vaikuttava loppupomo
Bloodborne todisti, että Hidetaka Miyazaki, Souls-pelien isä, ei tee kompromissejä.
Pienenä poikana Hidetaka Miyazaki luki innokkaasti länsimaista fantasiakirjallisuutta. Hän ei aina ymmärtänyt lukemaansa, mutta se ei haitannut, päin vastoin. Tämä tunne, vaikuttuminen asioista joita ei ymmärrä, on takana Miyazakin tavassa piilottaa juoni peleissään esinekuvauksiin ja dialogiin.
29-vuotiaana Miyazakissa heräsi vastustamaton himo tehdä pelejä, ja sen himon herätti ykkös-Pleikan klassinen Ico. Mutta melkein kolmikymppisenä Miyazaki oli pelinkehittäjäksi jo ikäloppu, liian vanha hakeakseen harjoittelijaksi ja liian kokematon mihinkään muuhun.
From Software näki Miyazakissa jotain, palkkasi hänet koodariksi, ja kymmenen vuotta myöhemmin Hidetaka Miyazaki olikin jo firman toimitusjohtaja.
Roboteista petoihin
Miyazaki aloitti Fromilla vuonna 2004 ja suunnitteli sekä koodasi Armored Core-sarjaa, jossa robotit ottivat yhteen. Japanissa suositun sarjan lännenvalloitusta esti pelien korkea vaikeustaso, jossa pelin kikat oppi vain pelaamalla ja kokeilemalla.
Miyazaki kuuli, että yksi tekeillä oleva toimintaroolipeli fantasiamaailmassa oli vaikeuksissa, koska tiimi ei vain saanut aikaan hyvää prototyyppiä. Se oli vastustamaton houkutus ja Miyazaki nappasi vetovastuun. Ensimmäiseksi hän muutti pelissä jotakuinkin kaiken. Jos Miyazaki epäonnistuisi, ei sillä olisi niin väliä: Demonzu Souru, Demon’s Souls, (2009) oli jo tuomittu epäonnistujaksi.
Eikä alku Tokyo Game Show’ssa hyvältä näyttänyt. Suurin osa pelaajista ei päässyt ohi edes hahmonluonnista, ja julkaisuviikollaan peli myi vaivaiset 20 000 kappaletta, paljon alle Sonyn odotusten. Sitten puskaradioista alkoi kuulua muutakin kuin kohinaa. Aikana, jolloin pelien trendi oli yksinkertaistaa ja helpottaa, sana vaativasta, haastavasta ja monimutkaisesta Demon’s Soulsista levisi pelaajien keskuudessa, mutta hyvällä tavalla.
Muutamassa kuukaudessa pelin myynti nousi yli 100 000 kappaleen. Sonylle se oli liian vähän eurojulkaisuun, joten auringolle kiitos pienestä Atlus-firmasta, joka sen teki. Ja kiitos Fromille, jolle 93 000 pc-pelaajan addressi oli tarpeeksi vaikuttava.
Seuraavaksi ilmestyi Dāku Souru eli Dark Souls (2011), joka ohitti Demonsin myynnin jo viikossa. Tuoreesta kakkososasta (2014) vastasivat Tomohiro Shibuya ja Yui Tanimura, sillä Miyazaki sai ylennyksen From Softwaren toimitusjohtajaksi, ja alkoi suunnitella sellaista peliä kuin Beast’s Soul, joka juuri julkaistiin nimellä Buraddobōn, Bloodborne.
Visiotoimareista poiketen Miyazaki oli osa Bloodbornen tiimiä, ja muutenkin outo mies johtajaksi. Hän kertoo Guardianin haastattelussa: “Nyt kun olen toimitusjohtaja, tapaan paljon muiden firmojen johtajia. He ovat niin outoa väkeä, että he kiehtovat minua.” Miyazaki hymyilee ja jatkaa: “Käytän osaa heistä vihollishahmoina peleissämme.”
On nää vaan niin hyviä!
90
