Dragon Age: Inquisition - Reikiä taivaalla

Legendoissa kerrotaan, että hieno roolipelivuosi tulee päättymään lohikäärmeiden kolmanteen aikaan, lunastukseen ja syntien anteeksiantoon.

Koska kukaan ei osaa odottaa fereldalaista inkvisiota, Electronic Arts upotti markkinointiin kultarahan poikineen.  Ennen olisi riittänyt vain Biowaren nimi, mutta pettymyksen aiheuttaneen kakkos-Dragon Agen ja Mass Effect kolmosen loppugaten jälkeen Biowarella on kova näyttämisen paikka.

Heti alkumetreillä huomasinkin, että oikeilla jäljillä ollaan. Hahmonluontiin haaskasin lähes tunnin, sillä pitäähän lärvin olla kunnossa! Ensimmäiseen pelisessioon upposi kuin huomaamatta viisi tuntia, ja sitten peli alkoi vielä parantua.

 

Kaukana kotoa

Tarina starttaa vuosi Kirkwallin tapahtumien jälkeen. Mannerta repivä sisällissota aiheuttaa kaaosta, eikä temppeliherrojen ja maagien välinen kahnaus ainakaan helpota sivullisten elämää. Uskonnollisen johtajan vetämät rauhanneuvottelut katkeavat äkillisesti massiiviseen räjähdykseen, ja taivaalle ilmestyy jättimäinen vihreä repeämä. Ainoana rytäkästä hengissä selviää sankarini.

Hän palaa tajuihinsa Havenin kylässä, kahleissa. Eikä tietysti muista tapahtumista mitään, eikä edes tiedä, miten on sekaantunut koko soppaan. Räjähdys jätti jälkensä: vasemmassa kädessä hehkuu mystinen vihreä energia. Selviää, että se on kirous, jolla pystyy vaikuttamaan repeämään, jopa sulkemaan sen.

Demoneita syytävä portaali saadaan tilapäisesti rauhoitettua, mutta uhka jatkuu. Vastaavanlaisia, mutta pienempiä portteja on auennut pitkin Fereldeniä (köh...Oblivion...köh). Alter egoni huomaa muuttuneensa syytetystä murhaajasta vastaperustetun Inkvisition voimavaraksi portaaleja sulkemaan.

Kolmosen PC -käyttis rokkaa kakkosen vastaavaan verrattuna, tosin ykkönen on edelleen kingi.

Inkvisitio osaa odottaa

Inkvisition komentopaikka on sotahuone. Sen iso kartta kattaa sekä Fereldenin että Orlaisin alueet. Apuna sankarilla on edellisistä osista tutut vakoiluekspertti Leliana ja ex-temppeliherra Cullen, sekä uutena kasvona diplomatian taitaja Josephine. Agenttikolmikkoa hyödynnetään kartalle ilmestyvissä automaattitehtävissä. Tehtävien kesto vaihtelee kymmenestä minuutista jopa viiteen tuntiin. Tehtäväkello raksuttaa fiksusti myös pelin ollessa kiinni, joten konetta ei tarvitse jättää päälle baarireissun ajaksi.

Karttatehtävistä putoilee palkintoja aina resursseista uusiin agentteihin ja vaikutusvaltaan. Jälkimmäisellä aukenee kykyjä ryhmäbuusteista vakoilun tehostamiseen. Varsinaiset juonitehtävät avataan voimapisteillä, joita kerrytetään maailmaa koluamalla. Systeemi on sikäli hyvä, että se toimii kokemustasojen ohella kannustimena alueiden tutkimiseksi.

Edellisten pelien tallennuksista voi siirtää niissä tehdyt valinnat kolmoseen. Alkuvaiheessa tallennuksien valinnat eivät ole menneet ihan yksi yhteen, joten ne kannattaa käydä tarkkaan läpi ennen aloitusta.

 

Metsään eksynyt

Siinä missä kakkososa oli puuduttavaa putkea, Inquisitionin maailma on täysin toisesta ääripäästä ja tunkee röyhkeästi Skyrimin tontille.

Jo ensimmäiseen avoimeen alueeseen, Hinterlandsiin, uppoaa tuntitolkulla aikaa. Välillä jouduin pakottamaan itseni seuraavan varsinaisen juonitehtävän kimppuun, sillä sivutouhua ilmestyy kuin darkspawneja ketunkolosta. Osa puuhastelusta on valitettavasti perinteistä mörppimäistä puuduttavaa kuriirijuoksua, kukkien keräilyä ja sikojen lahtausta. Voisi kuvitella, että inkvisitio osaisi “motivoida” käsikirjoittajat keksimään jotain tuoreempaa.

Uusi alue korkataan perustamalla tukikohta, josta ponnistetaan tiedustelemaan lähitienoota. Lisäleirejä perustamalla tiukennetaan otetta läänistä ja avataan lisätehtäviä. Pitkin aluetta ripoteltuja repeämiä tukitaan lahtaamalla pari aaltoa demoneja ja hitsaamalla aukko hohtokädellä umpeen. Tutkimusmatkaajille tarjotaan muun muassa maamerkkien ja erinäisen sälän metsästystä sekä ihan hauskaa tähtikuvioiden yhdistelyä, joita suorittamalla löytää jemmattuja aarteita.

Pitkin lääniä on paljon metsäneläviä, mineraaleja ja kasveja hyväksikäytettäviksi. Metalleista ja nahoista räätälöidään uusia panssareita ja aseita, kun taas yrteistä ynnä muista kokkaillaan erilaisia litkuja.

Esineiden luomisjärjestelmä on suht simppeli, mutta niin toimiva, että kauppiaat jäivät usein nuolemaan näppejään. Kohteeseen valitaan yksi päämateriaali ja yhdestä kahteen lisämateriaalia. Eri raaka-aineet vaikuttavat arvojen lisäksi myös ulkonäköön, mikä on tervetullut lisä. Päivityksiä pystyy luomuksiin lätkimään kahdesta kolmeen kappaletta. Tarvittavia piirustuksia ja reseptejä löytyy kauppiailta ja ympäri kenttiä, joten paikkojen koluaminen kannattaa.

Osa sivutehtävistä vaikuttaa hahmojen välisiin suhteisiin.

 

Sanasta kääpiötä ja sarvesta qunaria

Roduista mukana ovat ihmiset, haltiat, kääpiöt sekä uusina kasvoina qunarit, nuo hauskat sarvekkaat jätit. Luokkajako noudattaa pyhää kolminaisuutta soturi-maagi-varas. Jokaisella on kaksi eri alaluokkaa, esimerkiksi soturi voi valita kahden käden aseet tai miekan ja kilven. Pelin edetessä joka luokalle aukeaa lisäksi kolme eri erikoistumisvaihtoehtoa. Taitopuut ovat rakenteeltaan hyvin samanlaisia kuin kakkososassa, eli yhdistelmä aktiivisia ja passiivisia kykyjä.

Taistelu ei keksi pyörää uudestaan, mutta on sitä kehitetty. Neljän hengen ryhmää käskytetään joko tosiajassa tai taktisesta näkymästä taukokäskytyksellä. Lintuperspektiivi on tehnyt comebackin, joskin käyttökelpoisuus on heikkoa. Onneksi korjauksia on jo tuloillaan. Taistelussa lienee tarkoitus palvella sekä toimintaa että perinteisempää taktikointia hakevia. Casual -vaikeusasteella pärjäsin hakkaa päälle -asenteella, mutta pykälää vaikeammalla jouduin jo pitämään miettimistaukoja. Kokonaisuudessaan taistelu toimii hyvin, mitä nyt kohteen lukitus välillä tökkii. Joskus kohde poimitaan selän takaa vaikka toinen vihulainen hakkaa suoraan edestä turpaan.

Kontrollit sopivat yllättävän hyvin padille. Xbox Onella taidot on jemmattu neljän napin sekä vasemman liipaisimen taakse. Ohjastaminen toimii hyvin tosiaikaisessa mätössä, mutta taktisella ruudulla käskyttäminen on kankeahkoa. Myös valikkojen sulavuus kaipaa työstöä, sillä navigointi on välillä tahmaista.

 

Rakkautta ja anarkiaa

Yhdeksän seikkailukumppanin joukkoon mahtuu kaikenkarvaista hiihtäjää. Alkumetreillä mukaan tunkevat edellisosasta tutut Varric ja hänen paras kaverinsa, etsijä Cassandra. Maagin virkaa toimittaa suippokorva Solas. Enempiä spoilaamatta kööriin mahtuu vielä pari hajutonta, pari enemmän tai vähemmän rasittavaa (siis suoraan vilttiketjuun) sekä pari erikoista, mutta kiehtovaa persoonaa.

Romanssihömppä on tunnetusti Biowaren tavaramerkki, eikä Inquisition petä. Tällä kertaa tarjolla on jopa tuplasti enemmän vaihtoehtoja! Kaikille on vähän jotain, joten eivätköhän bioromanssien fanitytöt -ja pojat pysy tyytyväisinä. Minun rinnassani sykkii vain vastuuntunne, keskityin sen suuren haasteen selättämiseen, sillä inkvisiittorin täytyy ratsastaa yksin.

Juoni on tasoltaan tarpeeksi laadukasta pitämään minut koukussa. Etenkin ensimmäinen suurempi juonen käännekohta aiheutti kylmiä väreitä, joita en sitten Mass Effectien kohokohtien ole kokenut. Totuttuun tapaan mukana on isoja valintoja, jotka vaikuttavat voimakkaasti loppupelin kulkuun. En ehtinyt pelata Inquisitionia loppuun asti, mutta ei siitä ole huutoakaan kuulunut Ilmeisesti kolmos-Mässyn kaltaista loppulässähdystä ei ole odotettavissa.

Vaikka tarina alkaa demoneita syytävästä portaalista, juoneen saadaan myöhemmin kelvollista svengiä.

 

Audiovisuaalista terästä

Xbox Onella grafiikka pyörii 900p tarkkuudella 30 ruutua sekunnissa. Nelkkupleikalla resoluutio on 1080p, mutta ruudunpäivitys välillä notkahtelee. Jos kummallakaan asialla mitään väliä on.

Pc-versio räjäyttää potin. Inquisition on kevyesti upeimpia tähän mennessä julkaistuja pelejä. Yksityiskohtien määrä on huikea, etenkin Storm Coastin rantoja hakkaavat aallokot ja sankareita piiskaava sade säväyttivät voimakkaasti.

Ääninäyttelyyn on upotettu rahaa ja se kuuluu. Dialogia on todella paljon, jopa monella vähäpätöisellä statistillakin on yllättävän paljon ääneen kerrottavaa. Pelkästään jo Havenissa saa kulumaan tunteja kyläläisten kanssa jutustellessa. Näyttelijävalinnat ovat osuneet pääasiassa nappiin, joten ihan ilokseni vietin aikaa smalltalkia heittäen ja liittolaisten taustoja kartoittaen.

Soundtrack on mahtavaa kuunneltavaa! Taustamusiikki luo hienosti tunnelmaa, ja itse pääteema on loistava. Se on samaa kastia Skyrimin teeman kanssa, eli vaatii hetken, ennen kuin iskee täysillä. Muun muassa Vikingsissä vaikuttanut säveltäjä Trevor Morris nousee kirjoissani heittämällä Jeremy Soulen rinnalle.

Julkaisun aikaan Biowaren DRM-kikkare on ilmeisesti aiheuttanut pc:llä ongelmia suorituskyvyn kanssa joillain kokoonpanoilla. Myös välinäytösten lukittu framerate tiettävästi aiheuttaa nykimisongelmaa, mutta korjaus siihenkin pitäisi olla tulossa. Xbox Onella törmäsin vain yhteen bugiin. Jotkut dialogit tahtoivat jäätyä lauseiden lopuksi, lopputulos oli kuin suoraan kiusalliselta standup-keikalta.

Mukaan ympätyssä moninpelissä kahdesta neljään pelaajan tiimi koluaa luolastoja ja linnoituksia, jotka on jaettu viiteen välietappiin ja loppupomoon. Kentältä kertyvällä kullalla voi ostaa parempia varusteita ynnä muuta kamaa sisältäviä arkkuja Mass Effect 3:n moninpelin tyyliin. Hahmoja löytyy kaksitoista valmista vaihtoehtoa, joista vain kolme on aluksi auki. Teknisesti kimppamättö vaikuttaa toimivalta, mutta käytännössä vaatii täyden poppoon, jotta kentistä saa kaiken irti. Kaksin tulee lujaa turpaan.

Inquisition on massiivinen pelijättiläinen, sillä Biowaren mukaan pelattavaa on puuhasteluineen 150 tunnin edestä.

Arvosteluversio olisi voinut tulla aikaisemminkin, joten ehdin naputtamaan pelikelloon reilussa viikossa vain 40 tuntia. Paljon jäi siis näkemättä, mutta jo näkemäni vakuutti. Luottoni on kova siihen, että sisältö kantaa loppuun asti, niin tiukasti se on tähän asti pitänyt otteessaan.

Kaikesta pienestä voisi valittaa mutta ei huvita, sillä vaikka kolmas Dragon Age ei ole täydellinen, se on pirun hyvä. Minulle se voi olla jopa vuoden peli, sen verran vahva on sen osien summa. Vaikka Bioware on viime peleissään iskenyt ohi alasimen, Dragon Age: Inquisition todistaa että se pystyy edelleen takomaan täyttä terästäkin.

 

Marko Mäkinen

 

Dragon Age: Inquisition

Bioware/ EA Games

Arvosteltu Xbox One, PC

Saatavilla PS4

Versio: Arvostelu/Julkaisu

Minimi: AMD/Intel 2,5/2GHz, 4GB RAM, Radeon HD4870/Geforce 8800GT, Windows 7

Testattu: AMD 3,7GHz, 8GB RAM, Geforce GTX760, Windows 8.1

Moninpeli: Co-op, 2-4 pelaajaa

Ikäraja: 18

 

Dragon Age: Inquisition palaa näyttävästi oikealle polulle eksyksissä olleen kakkososan jälkeen. Inkvisition johtaminen yhdistettynä avoimeen maailmaan on todella koukuttavaa.

89