The Sims 4

Ansaan joutuneen eläimen silmistä paistaa epätoivo.

Simsin tekijätkin sen tietävät: materialismi on niin eilistä päivää, niukkuus ja leikkaukset tätä päivää.

Maxisin SimCityt ja erityisesti The Sims -pelit kymmenine lisälevyineen ovat myyneet poskettomia määriä. Vuoden takainen SimCity (Pelit 4/2013, 75p) ei flopannut kaupallisesti, mutta kaupunkirakentelu puskettiin myyntiin pahasti keskeneräisenä ja se vaati jatkuvaa verkkoyhteyttä. Pelaajat raivostuivat ja manasivat Electronic Artsin sinne minne wifi ei kanna.

Neljännen Simsin julkaisun alla paineet Maxisin niskassa kasvoivat. Pelistä tihkunut ennakkotieto kertoi ohuemmasta Sims-kokemuksesta. Taaperovaihe, uima-altaat ja suuret naapurustot, joissa pystyy liikkumaan vapaasti, olivat historiaa. EA ja Maxis puolustautuivat kertomalla että nelos-Sims on rakennettu täysin uuden teknologian päälle, jolloin joistakin ominaisuuksista oli pakko karsia.

En ristiinnaulitse ratkaisua, sillä hieman riisuttunakin The Sims 4 on mainiota ajanvietettä. Muut pelaajat eivät ole yhtä armollisia: käyttäjien antama Metacritic-arvosana Simsille oli kirjoitushetkellä sama kuin pelin järjestysluku – nelonen. Noh, onhan se pari pykälää parempi kuin SimCityn vastaava.

Mi Casa es Sim Casa.

Simo seikkailee jälleen

Neljännen sukupolven simit ovat fiksumpia, itsenäisempiä ja tunteellisempia kuin edeltäjänsä. Alter egonsa ulkonäköä ja vartalonmuotoja on sujuvaa muokata hiirellä. Simi paisuu tai hoikistuu siitä kohdasta, mistä hiirellä on napannut kiinni. Omenavartalon hankkiminen ei ole koskaan ollut näin helppoa! Muokattavaa riittää hiustyyleistä ja vaatekerroista erilaisiin kävelytyyleihin ja simin äänen korkeuteen. Vaihtoehtoja on jo tässä vaiheessa varsin mukavasti.

Hahmon persoonallisuutta ja elämää määrittävät luomisvaiheessa annettavat luonteenpiirteet ja tavoitteet. Reipas sim saa usein energiapiikkejä ja pystyy motivoimaan muita, mutta liikunnan puute saa hänet äreäksi. Luomani Simo Salama on ulospäinsuuntautunut atleetti, joka tulee hyvin toimeen muiden kanssa. Naapurissani asuu Anna Mäki, jonka nimi kertoo simistä kaiken oleellisen. Mäen Anna on ilkeä ja itsevarma erakko, jonka kanssa sukseni menivät ristiin lähes joka asiasta.

Simejä ei tarvitse enää kaitsea kuin pikkulapsia. Hahmot osaavat pitää huolta perustarpeistaan ja saattavat jopa jättää epämiellyttävät aktiviteetit kesken, etenkin jos taloudessa on vieraita. Jostain syystä opiskelu ei enää maittanut Simolle, kun kuntosalilla tapaamani Maija tuli yökylään. Tervetulleena uudistuksena simit osaavat tehdä useampia asioita yhtaikaa. Simo voi esimerkiksi jutella Maijan kanssa samalla kun tekee freelance-työtä tietokoneella.

Hahmojen tunne-elämä on mullistunut. Romanttiset eleet ja vitsit tekevät simistä flirttailevan, jolloin on helpompaa lähestyä uusia tuttavuuksia. Uralla onnistuminen ja ylennykset antavat itsevarmuutta, joka näkyy simin kasvoilta ja kehon kielestä. Epämiellyttävät keskustelut saattavat aiheuttaa nolostumisen tai raivostumisen tunteita, joita sim voi purkaa monilla tavoin. Huutaminen parhaalle kaverille ei tee sosiaaliselle suhteelle hyvää, mutta rauhoittaa simin mieltä.

Erilaiset luonteenpiirteet, mielentilat ja kiinnostusten kohteet tekevät simien ryhmäkeskusteluista mielenkiintoista seurattavaa. Lähetin Simon Maijan kanssa treffeille yökerhoon, kun naapurin Anna pyyhälsi siskonsa Terhin kanssa paikalle. Terhi alkoi flirttailla Simolle, josta Maija vetäisi kunnon raivarit ja alkoi punnertaa kiukkuisena keskellä tanssilattiaa. Anna naureskeli vieressä, Simo nolostui ja alkoi hermostuneena kertoa itsestään vähätteleviä vitsejä.

Sims 4 suhtautuu alastomuuteen suomalaisen luontevasti.

Mä miltei joka päivä töitä teen

Simien elämä ei ole pelkkää huvittelua ja seurustelua. Laskut on maksettava ja jääkaapissa on oltava ruokaa, jotta selviää arjesta. Töitä ei etsitä enää sanomalehdestä, vaan älypuhelimella tai tietokoneella verkosta. James Bond -leffoja fanittava Simo suuntasi agenttiuralle, joka vaatii karismaa, liikunnallisuutta, seurustelutaitoja ja erilaisten tietokantojen selaamista. Kunto kohenee lenkkeilemällä ja rautaa nostamalla, karisma kasvatetaan juttelemalla muille tai peilin edessä esitelmöimällä.

Uralla edistyminen vaatii vireää mielentilaa, tavoitteiden täyttämistä ja sosiaalisen verkoston laajentamista. Ilmeisesti hyvä veli -kerhot ovat voimissaan myös Willow Creekissä ja Oasis Springsissä. Maallisen mammonan kerryttäminen ei ole mutkatonta, sillä ylennykset eivät irtoa helposti. Työn, perhe-elämän ja sosiaalisten suhteiden välillä tasapainoilu on aikaavievää puuhaa, etenkin kun työpaikalla ei voi enää tutustua uusiin simeihin.

Pitkän työpäivän jälkeen jaksaa harvoin lähteä seurustelemaan kuntosalille, museoon tai kirjastoon. Onneksi kotoa työskentely on varteenotettava vaihtoehto. Simit voivat elättää itsensä peliammattilaisina, hakkereina, kirjailijoina, maalareina tai freelancereina. Freelancerin uraa kannattaa harkita kahdesti, sillä pöytään tuleva leipä ei ole leveä. Vapaaksi kirjoittajaksi siirtynyt Simo oli taloudellisesti riippumaton vasta eläkeikäisenä.

Parempi suudelma kädessä kuin kymmenen lennossa.

Haaveet kaatuu

Simeillä on toiveita, haaveita ja tavoitteita, jotka täyttämällä saa tyytyväisyyspisteitä. Liikuntaan hurahtanut Simo halusi hankkia jatkuvasti uusia kuntoiluvälineitä, käydä lenkillä ja parantaa kuntoaan. Pisteillä voi ostaa uusia luonteenpiirteitä ja taikajuomia, joilla pystyy estämään vaikka ikääntymisen.

Työstä ansaitut roposet käytetään uusien huonekalujen ja elektroniikan hankintaan tai asunnon sisustamiseen. Kodin muokkaaminen on sujuvampaa kuin koskaan ennen: huoneita ja seiniä voi siirtää kokonaisina eri puolelle asuntoa ja niiden kokoa säätää helposti. Valmiiksi kalustettujen huoneiden lisääminen onnistuu näppärästi ja uusia, muiden tekemiä huonemalleja voi ladata verkosta. Verkosta löytyy myös vaikuttava valikoima muiden käyttäjien suunnittelemia taloja ja simejä.

Monipuoliset tutoriaalit opettavat talonrakentamisen ja -muokkaamisen perusteet kädestä pitäen. Ostovalikon etsi-työkalu on erinomainen lisäys, joka nousee arvoon arvaamattomaan viimeistään tulevien Sims-lisäosien myötä. Peruspelin tavaravalikoiman rajallisuus sen sijaan ihmetyttää: nelos-Simsissä ei ole autoja, uima-altaita tai pesukoneita. Kamojen hintahaitari on myös hieman epätasapainossa. Kalleimmat esineet maksavat jopa kymmeniä tuhansia ja saattavat vaatia tietyn ammattipolun valintaa ja sillä edistymistä.

Hoikempi, niukempi, heikompi

Sims 4 on söpö kuin Simo pienenä. Pehmeä, värikäs ja sarjakuvamainen ulkoasu hellii silmiä ja veikeät musiikit saavat hyvälle tuulelle. Simit elehtivät ilmeikkäästi ja hahmojen puuhia tarkkailee mielellään. Kuvakulmaa voi pyöritellä vapaasti ja kameran saa vedettyä aivan maanrajaan, joten halutessaan siansaksaa solkkaavia simejä voi seurata todella läheltä. Simsin suomenkielinen toteutus on jälleen ensiluokkaista työtä, sanailu on nokkelaa ja huumoripitoista.

Mammuttimainen, yhdentoista lisälevyn paisuttama Sims 3 oli todella raskas peli, joten neljännen Simsin keveys ja ripeät latausajat yllättivät iloisesti. Syy nopeisiin latausaikoihin selvisi pian: pelin jokainen talous ja vierailukohde on erotettu omaksi alueekseen. Latausruudussa ei vietetä paljon aikaa kerrallaan, mutta siellä vieraillaan jatkuvasti. Lisäksi töihin lähtevät simit katoavat maailman kartalta kuin tuhka tuuleen.

Neljännessä Simissä on niukasti uutta, mutta tuttuudestaan huolimatta se koukuttaa tehokkaasti. Tunnit pyyhältävät ohitse, kun parantelen simini taitoja, etenen urallani, ylläpidän sosiaalisia verkostojani ja rakennan unelmakotiani. Jossakin vaiheessa edessä on myös perheen perustaminen, tai sitten vain pelailen Simsejä.

Sims 3 -pelaajilla ei ole vielä syytä siirtyä Sims-perheen tuoreimpaan tulokkaan pariin, sillä sen  sisältö ei edes etäisesti vedä vertoja lisälevyillä piristettyyn kolmoseen. Fiksummat simit, laajempi tunteiden kirjo ja parannettu rakennustila ovat vasta hyvä alku.

Suuhun ei jää rahastuksen maku, mutta neljäs Sims tarvitsee nopeasti lihaa luidensa ympärille.

 

The Sims 4

EA Maxis/Electronic Arts

arvosteltu: PC

Versio: Arvostelu

Suositus: Intel Core i5 tai AMD Athlon X4, 4 Gt, Nvidia GTX 650 tai tehokkaampi

Testattu: Intel Core i5-2500K 3,3 GHz, 8 Gt, Radeon HD 6870, Windows 7

Moninpeli: Ei

Ikäraja: 12

 

The Sims 4 on edeltäjäänsä tunteikkaampi ja kevyempi. Niukahko sisältö herättää kysymysmerkkejä EA:n prioriteeteista.

80