Mass Effect 3: Citadel (PC) – Putous

Hetkittäin Citadelissa tehdään muutakin kuin ammutaan ja jutellaan. Välillä riittää, kun herättää mahdollisimman vähän epäilyjä.

Lataamo

Ennen maailmanloppua ehtii vetää kaiken kunnolla läskiksi. Vielä viimeisen kerran.

Bioware osaa tehdä tasokkaita roolipelejä, siitä ei liene kenelläkään epäilystä. Delsujen kohdalla firmalla on kuitenkin homma siinä kuuluisassa hukkuneessa hanskassa. Mass Effect 2 -lisäri Lair of the Shadow Broker oli vallan erinomainen irtoseikkailu, mutta muuten aplodit ovat jääneet vähiin.

Kävin kolmos-Mässyn viimeisen yksinpelilaajennuksen kimppuun epäillen. Murtaisiko Citadel ihan kivojen, mutta turhahkojen lisukkeiden kirouksen kuin uudestisyntynyt Shadow Broker? Varjomeklarin pesää ei Citadel ikävä kyllä muistuta, vaan eipä se muistuta mitään muutakaan, sillä luvassa on erikoisin siivu aikamme scifisaagaa.

Avaruusördäilyä

Citadelin alku sujuu vielä normaaleissa merkeissä. Shepardin miehistö komennetaan Citadelille viettämään rokulia sillä aikaa, kun Normandya korjataan. Rentouttava sushi-illallinen keskeytyy, kun joukko palkkatappajia yrittää ottaa Shepun hengiltä. Suuri kysymys on tietenkin: kuka on hyökkäyksen takana ja miksi?

Reapereita tai raiskattuja planeettoja ei nähdä, vaan kevyt sivujuoni puidaan kokonaan avaruusaseman kliinisellä pinnalla, usein tavallisten kansalaisten keskellä. Ote on hitusen seikkailupelimäisempi kuin Massoissa yleensä. Ammuslippaita pääsee tyhjentämään vasta loppupuolen yhteenotoissa, mutta muuten ohjelmassa on esimerkiksi rauhanomainen soluttautumistehtävä. Siitä vaan iltapuvut päälle ja kasinoon vartijoita harhauttelemaan.

DLC:n kepeys yllättää. Mass Effectit ovat itsensä vakavasti ottavia tieteistarinoita, joiden myyttisissä konflikteissa (ja pelimoottorissa) jää vähän sijaa vitsailulle. Varsinkin kolmososassa raskas tunnelma on kaiken A ja O, hymähtelyjen rajoittuessa lähinnä Garruksen kestoläppään kalibraatioista.

Mitä pidemmälle Citadelissa etenee, sitä villimmäksi meno muuttuu. Tavanomaiselta kuulostava pääjuonikin sisältää käänteen, joka ei järkevyydessään ole kaukana Adolf Hitlerin kloonaamisesta. Sanotaanko niin, että Shepard saa viimeinkin arvoisensa vastustajan.

Lopussa homma lähtee kokonaan lapasesta, kun läpänheitosta tulee koko delsun pääpointti. Ja siis aivan kirjaimellisesti, sillä salamurhamysteeri on vain puolet Citadelin sisällöstä. Se toinen puolisko koostuu Shepardin järjestämistä bileistä, johon kutsutaan noin kaikki tutut taistelutoverit Gruntista Wrexiin ja Samarasta Zaeediin.

Olin pudota tuolilta, kun Reaper-invaasion sijaan sain seurata Traynorin ja EDIn eroottissävytteistä sananvaihtoa jälkimmäisen äänestä, Talin yrittäessä kääntää keskustelun kulun syömänsä juuston mahdolliseen luomualkuperään. Illan kuluessa bileet toki vain paranevat.

Citadel on puhdasta faniserviisiä niille, joille Mass Effectit ovat muutakin kuin kertomus Shepardista ja Reaperista. Mukana on kosolti sisäpiirivitsejä, hahmojen vähemmän nähtyjä puolia ja yleistä hölmöilyä. Juttujen taso ei huimaa päätä, eikä hahmoanimaatio riitä uskottavaan bilekäyttäytymiseen, joten ME-universumin on syytä olla rakas, jotta mielenvikaista läpändeeriä jaksaa seurata.

Studio Julmascifi

Outous jatkuu varsinainen pääsisällön ulkopuolella. Delsun myötä Shepard saa Citadelilta oman asuntonsa, jota voi tietenkin sisustaa ostamalla kaikkea lisäkrääsää ja vaihtelemalla vanhaa. Kiinnostavaa? Toivottavasti ei kovin monen mielestä.

Toinen uutuus on taistelusimulaattori, jossa ammuskellaan vihollisaaltoja suljetulla areenalla pisteiden ja unlockien perässä. Kentissä, vihollistyypeissä ja kanssa-ammuskelijoissa löytyy, jos päätön ammuskelu kiinnostaa. Itse koin täydellisen epätoivon ja masennuksen hetken, kun sanat KILL STREAK tunkivat eetteriin kaataessani gethin. Antakaa minun säilyttää edes pieni illuusio siitä, etteivät Mass Effectit ole pelkkää militääriräiskettä! Mieleni valo syttyi jälleen, kun päätin tulkita taistelusimun satiirina nykyisistä sotilasräiskinnöistä.

Kiva, että Bioware tekee jotain erilaista, mutta kahdella puujalalla kävelevät vitsintyngät eivät ole sitä, mitä haen ME-sarjasta. Läpipeluu aiheuttaa samanlaisen shokin kuin työpaikan pikkujoulut: se yksi olikin sellainen tyyppi, ne kaksi päätyivät sänkyyn, fiksuna pidetystä neljännestä kuoriutui idiootti ja viides veti kuudetta turpaan. Rikkumattomat kulissit ovat välillä siunaus.

Jos ME3 on vielä kesken, suosittelen säästämään nelisen tuntia kestävän Citadelin aivan loppuun, muuten tyylinvaihdos Battlefield Galacticasta Pulttiboissiin kajahtaa kuin pieru kirkossa. Ystävyyttä ja porukan yhtenäisyyttä korostavana delsuna tarina sopii muutenkin trilogian epilogiksi.

Jos Mass Effectin huumoriversio vain on sitä, mitä hakee.

Aleksandr Manzos

72

Lisää aiheesta