Duke Nukem 3D on PC:llä 1996 julkaistu räiskintäklassikko, jossa ylimacho sankari estää sikamaisten muukalaisten yrityksen ryöstää kaikki maapallon pimut. Torus Gamesin tekemä Duke Nukem Advance ei ole varsinainen retropeli, vaan vanhasta aiheesta tehty uusversio, jossa PC-esikuvan innoittamaa on ainoastaan grafiikka. Kaikki muu käsikonsolille suunniteltua.
Nintendo-maailmalla on hintansa. Tarinassa pelastetaan lyhytnäköisesti pelkkien naisten sijasta koko ihmiskunta, ja poliittisesti epäkorrekti Duke Nukem on riisuttu hahmon tunnusmerkeistä. Stripparit, vessavitsit ja muut Dukelle tyypilliset lapsellisuudet on karsittu pois, jotta peli saisi Amerikassa K11-leiman.
Sankarin laimentamisesta huolimatta kokonaisuus toimii erinomaisesti ja on selkeästi Gameboy-pelien kärkikaartia. Viholliset ovat kookkaita ja niitä on ruudulla parhaimmillaan yli viisi ilman, että peli hyytyy. PC-tyyliä tavoittelevat pikselialienit näyttävät kaukaa sutuilta eikä animaatio juuri näy. Pystyasennosta sikapoliisit siirtyvät makuulle ampumaan ilman välivaiheita.
Hahmojen ja taustan värit ovat riittävän kirkkaita, jotta niistä saa helposti selvää eikä ruudun synkkyys aiheuta ongelmia. Selkeitä ajatusvirheitä on sattunut vain muutama, sillä parin tason loppupomot muistuttavat liikaa taistelualueen maastoa, jolloin kenttä on pakko jättää bussimatkalta lukulampun alla kotiin pelattavaksi.
Kenttäsuunnittelu on huvittavalla tavalla vanhanaikaista, sillä kaikissa tasoissa juostaan käytävillä, joiden jokainen mutka on suorakulma eikä korkeuseroja ole kuin silmän lumeeksi. Puzzlet ovat pelkkää reitin sulkevan oven avaimen etsimistä. Suorista kulmista huolimatta tekoäly ei aina pärjää sokkeloissa, sillä viholliset jäävät liian usein räiskimään pelaajan sijasta nurkkia tai ovenkarmeja. Muuten meno on sujuvan vauhdikasta lahtaamista alusta loppuun.
Äänissä Gameboy häviää eniten henkiselle PC-esikuvalleen, sillä Duke Nukemin fraaseja on jouduttu karsimaan rajulla kädellä. Advancella Duke hokee alienin ammuttuaan lähes aina "That's gotta hurt" epäselvästi mumisten eikä musiikkia ole kuin alkuvalikoissa. Muuten äänet koostuvat askeleista, laukauksista ja sikamaisista kuolonkiljaisuista.
Sujuva ohjaus sallii jopa 3D-räiskintöjen peruskikan eli vihollisen ympäri sivuttain juoksemisen samalla, kun piippu pidetään kohti vihollista. Korkeuseroja ei ampuessa oteta huomioon, mutta halutessaan voi tiirailla ympäristöä katsetta ylös ja alas kääntämällä. Pään liikkuessa Duken motoriikka ei riitä enää kävelyyn, joten laatikoiden päälle piilotetut ammukset ja aseet on helpompi kurkata ohijuoksun aikana pomppaamalla.
Moninpeli on perinteistä deathmatchia yhdeksällä eri kentällä. Se vaatii linkkikaapelin lisäksi kaikille pelaajille oman Duke Nukem Advancen. Moninpeli on lisäherkku, sillä Duke Nukem viihdyttää mainiosti yksinpelinäkin, vaikka parikymmentä viiden minuutin pituista kenttää on uusintayrityksineenkin nopeasti läpäisty.
Lajityypin sisäisessä valtakamppailussa peli on kuin PC-esikuvansa aikoinaan: se jättää Gameboyn Doomin varjoonsa. Tarkemmin sanottuna kirkkauteensa, sillä Duke Nukemin taisteluista saa näkijä selvää, kun Doomin tummiin ruutuihin vaaditaan selvännäkijää.
86
