Dying Light: The Following - Grand Dead Auto

Turkuun asti olisin menossa.

Kokenut Turkin-matkaaja osaa varoa Alanyan katujen hitaita, sekavia jurrizombeja, mutta Harranin nopeiden raivotautisten myötä turisti joko oppii parkouria, tai sitten hän oppii miltä kebabista tuntuu.

The Following on DLC, joka näyttää miten DLC pitää tehdä. Uutta sisältöä on melkein uuden pelin verran, ja lisurin voi suorittaa missä vaiheessa peliä tahansa, rikkomatta jatkuvuutta. Myös moninpeliä on parannettu: nyt Dying Light kertoo montako peliä alueella pyörii. Tarjolla on niin kooppia kuin öistä zombipeikot vastaan ihmisraukat -matsia ja liittyminen on helppoa. 
Vertailun vuoksi Rainbow Six Siegen Season Passissa lähinnä pääsen viikkoa rahvasta aikaisemmin pelaamaan uusia operaattoreita, eikä minun tarvitse avata niitä. Ooh! Siinä voisikin mennä koko ilta. 

Walking Deadin lakimiehet havahtuvat: Kai me ollaan rekisteröity kaaripyssy?

Äidin hyväksyntää hakemassa

Dead Islandin epävirallinen jatko-osa Dying Light kertoi turkkilaisesta Harranin kaupungista, joka oli raivotautiepidemian takia karanteenissa. Jos Tarjoushaukka Jorma eksyi Alanyasta Harraniin, varmasti Jormasta haukattiin pala. Harvat eloonjääneet ovat kaikki taudinkantajia, ja vaativat antizin-vastalääkettä pysyäkseen normikunnossa. Peruspelissä sankari Kyle Crane sahasi pitkin Harrania ja sen lähiseutuja taistelussa seutua terrorisoivaa rikollispomoa Raisia vastaan.
Lisurissa hyvisten tukikohtaan tulee haavoittunut, joka kertoo järkyttävän uutisen: Harranin lähellä on henkiinjääneitä, jotka eivät tarvitse antizinia! Mystinen Äiti ja hänen apulaisensa, naamioituneet Kasvottomat, saavat pidettyä niin taudin kuin tarvittaessa jopa sairastuneet kurissa. Koska antizinista ei ole kuin pulaa, Kyle lähtee matkaan. 
The Following sijoittuu ihan uudelle alueelle, maaseudulle Harranin lähelle. Alue on iso ja aukea, joten Kyle saa uuden lelun, maastobuggyn. Auton ajokokemuksen mallinnus on mallikelpoista. Auton ja ajotaitojen päivitys lisää taas yhden puuhastelukerroksen peliin. Mutta ralli ei ole pääasia, Followingin läpäisy vaatii, että Kyle voittaa Äidin luottamuksen, joten herra Crane alkaa auttaa paikallisia. Tehtäviä on todella paljon, osa edistää juonta ja osa on vain mukavaa oheispuuhastelua.

Huvia pitää olla vaikka suolet sylissä

Jopa Vuoden peli -äänestyksessä kivasti menestynyt Dying Light oli melkein napakymppi, mikä tekee sen muutamasta tyhmästä design-päätöksestä todella harmittavia. 
Ihan kuin joku killisilmä konsultti olisi tullut suunnittelukokoukseen, kirjoittanut fläppitaululle helvetin isoilla kirjaimilla FUN, alleviivannut ja ympäröinyt sen ja sanonut että kenkä heiluu jos Dying Light ei ole FUN.
Sillä sitä se on, hillittömän hauska, viihdyttävä ja väkivaltainen puolizombien teurastuspeli toimivassa hiekkalaatikossa. Mutta hauskuudessa on myös sen Akilleen kantapää. 

Kyle-kylehäkki, kiipes langalla

Sankari Kyle Crane on parkour-jumala, joka ei mobiliteetissa paljoa Hämähäkkimiehelle häviä. Hän ei juoksussa juuri hengästy, mutta yllättäen lyömäaseen heiluttelu käykin äkkiä kunnon päälle. Leiskaus katolta katolle kantaa metrien matkan, ja niin kauan kun on jotain johon tarttua, myös kiipeäminen sujuu vaivattomasti.
Edes peruskunnossa Kylen ei hirveästi tarvitse pelätä raivotautisia turkkilaisia, lukuun ottamatta juuri sairastuneita, joiden vauhdille ja motorisille taidoille vetää vertoja vain Kyle itse. Ja tietysti yöllä esiin tulevia Huntereita, joita saa pelätä ihan tosissaan.
Palatakseni Hämähäkkimieheen, Kylellä on oma seittinsä eli heittokoukku, jonka moottori vetää Kylen vauhdilla korkeuksiin. Hienoa ja hauskaa, mutta ...
Koukku kumoaa painovoiman, koska sillä voi turvallisesti siirtyä korkeuksista maahan, tai siirtyä kymmeniä metrejä vaakatasossa. Fysiikan lait itkevät, kun Kyle koukkuineen nauraa niille ja vetää niiden alkkarit persvakoon.
Heittokoukku helpottaa peliä jo liikaa. Onneksi edes kahden flengauksen jälkeen koukun pitää huilata hetki, muuten Dying Light olisi epävirallinen Hämispeli.

Päästä irti road ragesi.

Turkkilaista palapaistia 

Dead Islandin vahvuus oli sen hienosti tehty lähitaistelu, jossa zombit kirjaimellisesti pilkottiin. Lyömäaseet ovat päätähtiä myös Dying Lightissa, pakolliset tuliaseet soittavat vain toista viulua. 
Lähitaistelu olisi muuten tosi tyydyttävää, mutta pelissä on kaksi töppiä. Koska Cranesta tulee koko ajan voimakkaampi, myös viholliset skaalataan vahvemmiksi, plus aseista löytyy koko ajan parempia ja parempia versioita. Väitän, että oikeasti halpa intialainen matkamuistokukri ja kyläsepän takoma laadukas käyttökukri tekevät jokseenkin samaa vahinkoa. Lisäksi teräaseita löytyy joka paikasta huolestuttavan paljon, varsinkin kun kamakeiju kerran vuorokaudessa käy täyttämässä kaapit ja arkut.
Myös lyömäaseiden craftaus rikkoo omaa immersiotani. Aito turkkilainen katanani sytyttää zombin tuleen ja samalla pistää sen sähköllä sätkimään, koska uskottavasti pulttasin siihen kiinni patterin ja sytkärin. Varsinainen mättö on niin hyvin tehty, ettei se tarvitsisi mitään tällaista lisäpelleilyä, vaikka ymmärrän, että siitä voi joillekin irrota pari ylimääräistä siistii öhö-öhöä. 
Laukaukset ja räjähdykset houkuttelevat paikalle juuri niitä nopeita piruja. Juuri siksi The Following lisää peliin jousipyssyn, joka ei tosin ole kovin ihku, koska se pitää jännittää eikä tehossa ole hirveästi kehumista. Onneksi se lisää myös varsijousen. Kun sillä kilauttaa kaveria päähän, isompikin kohde yleensä nätisti tippuu. 
Dying Lightin repostelu tuntuu kaksinaismoralistiselta, koska sen pelaaminen on, no, pirun hauskaa, ja aina välillä jopa jännittävää. Vajaan vuoden tauon jälkeen Dying Lightin yliammuttu väkivalta maistui ah niin baklavalta.

 

Dying Light: The Following

Arvosteltu: PC
Techland
Versio: Steam
Minimi: Intel Core i5-2500 @3.3 GHz / 4 Gt RAM, 3D-kortti DX11 GeForce GTX 560 tai Radeon HD 6870 (1Gt VRAM) 
Suositus: Intel Core i5-4670K @3.4 GHz / 
8 Gt RAM, GeForce GTX 780  tai Radeon R9 290 (2Gt VRAM) 
Moninpeli: 2–5
Testattu: Intel Quad Core 2600k (3.4GHz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX770 Ti 2 Gt
Ikäraja: 18

86