Eurooppalaisen pelivuoden yksi huippuhetkistä, ECTS-messut järjestettiin Lontoossa elokuun lopussa. Paikalla oli paitsi pelintekijöitä, kauppiaita ja toimittajia myös tavallisia pelaajia.
ECTS-messut ovat eurooppalainen vastine amerikkalaisten E3-messuille. ECTS-messut ovat tosin jo vuosia olleet alamaissa, sillä osa suurista laite- ja pelitaloista jättää messut kokonaan väliin. Kaikki uutiset paljastetaan E3:ssa, jossa on paikalla koko pelimaailma Japanista amerikkalaisiin, ja euromessut ovat puhdas pikauusinta toukokuun tapahtumista. Tosin kertauksesta on hyötyä, sillä messuilla ehtii keskittyä peleihin, jotka E3:ssa jäivät näkemättä tai eivät vielä vakuuttaneet. Olettaen, että niiden julkaisija oli paikalla.
ECTS-messuilla meno on kertaluokkaa hillitympää kuin E3:ssa, sillä valtavien videotaulujen ja silikoneja tärisyttävien kaiuttimien sijasta laitevalmistajat, kauppiaat ja maahantuojat esittelevät tuotteitaan vaatimattomilla ständeillä useimmiten pelkän tiskin takaa. Koska messualueella bisneksiä hoitavat liikemiehet ovat pääosassa, messuhallin käytävillä voi jopa keskustella huutamatta. Lehdistö ei hoida ECTS-urakkaansa varsinaisella messualueella vaan journot juoksevat ympäri Lontoota katsomassa pelejä pelijulkaisijoiden omissa lehdistötilaisuuksissa.
Koe PlayStation!
ECTS:n yhteydessä järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa yleisîölle avoin PlayStation Experience -tapahtuma, joka keräsi lontoolaisia paikalle pilvin pimein.
PS2-pohjainen tarjonta oli tasokasta, sillä messuilla pääsi pelaamaan Getawayta, Ratchet & Clankia, Auto Modellistaa, TimeSplitters 2:ta, WRC 2:ta, Pro Evolution Soccer 2:ta, Tony Hawk 4:sta ja monia muita vielä julkaisemattomia takuuhittejä.
Sony oli tuonut omia pelejään esittelemään pelintekijöitä ohjelmoijista tuottajiin ja miehet olivat paikalla hankkimassa pelaajilta suoraa palautetta. Tiedä sitten kuinka hyvin tavoite täyttyi, sillä useimmat kävijät tyytyivät vain kysymään mitä napeista tapahtuu ja jäivät tuijottamaan ruutua.
Koska messut hajoavat pelijournon näkökulmasta vain läjäksi yksittäisiä lehdistötilaisuuksia, varsinaista messuteemaa on vaikea nostaa esiin. Pelimaailman suunta ei kolmessa kuukaudessa ollut muuttunut mihinkään E3:n perusvaikutelmasta.
Vaikka laitemyynnissä PlayStation 2:n etumatka vain kasvaa, pelijulkaiseminen on voimasuhteet huomioiden tasa-arvoista. Konsolipelit ilmestyvät jatkossa aina kaikille koneille, minkä ansiosta PC-pelitarjonta todennäköisesti tuntuu tulevaisuudessa joukon persoonallisimmalta. Koneelle ilmestyy pelityyppejä, jota ei olohuoneessa pelata lainkaan.
Peliversio Taru sormusten herrasta
Pelitalot myîöästyivät pahasti Taru sormusten herrasta -elokuvan menestyksestä, sillä lisenssipelit säestävät vasta Kaksi tornia -elokuvan julkaisua. EA osti oikeudet elokuviin, joten marraskuussa nähdään Lord of the Rings: The Two Towers -mätkintä.
Tekijät ovat tarkoituksella tehneet elokuvan oloisen pelin, mikä ainakin pikakokeilun perusteella tuntuu toimivalta ratkaisulta. Taru sormusten herrassa ei henkilökuvauksella herkutella, vaan eeppinen ympäristö ja toiminta ovat varsinaisia sankareita suuremmassa roolissa. Joukkomättöpelissä sormusritarit seikkailevat kaikissa elokuvien toimintakohtausten paikoissa.
Dynasty Warriors -henkisessä mätössä tavoitteena on lahdata örkkejä elokuvista tutuissa taisteluissa. Filmi ja peli on nidottu hyvin yhteen, sillä ennen jokaista kenttää näytetään lyhyt pätkä elokuvista. Lisenssin laatineet lakimiehet ovat tehneet loistavaa työtä, sillä kaksi viikkoa ennen Two Towers -elokuvaa ilmestyvässä pelissä on kohtauksia valmiista elokuvasta ja muutamia pätkiä, jotka päätyivät valkokankaan sijasta leikkaamon lattialle. Musiikkiraita on suoraan ensimmäisestä elokuvasta, joten tunnelma pääsee hyvin lähellä esikuvaa.
Pelaaja toimii joko Aragornina, Legolaksena tai Gimlinä, joiden ominaisuudet vaihtelevat aseiden, liikkeiden, iskuvoiman ja nopeuden suhteen. Muut hahmot ovat mukana vain statisteina, esimerkiksi Gandalf tukee pelaajaa Helmin taistelun loppuratkaisussa taioillaan.
Taisteleminen ei ole päätöntä huiskimista, vaan muistuttaa näyttävien animaatioiden ansiosta Onimushan miekkabalettia. Aragorn voi rynnätä keskelle örkkilaumaa ja iskeä yhden Mordorin kätyreistä taaksepäin, torjua toisen iskun, potkaista kolmannen maahan ja lävistää selälleen lentäneen uhrin miekalla. Liikevalikoima monipuolistuu seikkailun edetessä, sill kukin kolmesta hahmosta kerää jatkuvasti kokemusta, jolla voi ostaa erilaisia liikkeitä.
Menoa värittää tehtävien muuttuva luonne. Viimapään huipulla sormusaaveita vastaan Aragorn ei pärjää pelkällä säilällä, vaan pelaajan on napattava palava halko aseekseen tuikatakseen aaveet tuleen. Vihollinen yrittää tietenkin iskeä klapin pelaajan kädestä tai hyökätä hobittien kimppuun.
EA:n Lord of the Rings: The Two Towers -peli vaikutti jo E3:ssa kiinnostavalta, mutta lyhyestä demosta ei saanut kunnon kuvaa pelin luonteesta. ECTS:ssä nähdyn perusteella luvassa on lisenssikamaa PS2:lle, mutta harvinaisen viihdyttävää sellaista.
Komenna ja valloita yleisesti
Westwoodin seuraava reaalinaksu Command & Conquer Generals on tehty ilkikurisella otteella eikä pilkan kohteita tarvitse juuri arvailla. Pelimaailman roistot ajelevat Black Hawk Downista tutuilla, konekiväärillä ryyditetyillä pickupeilla tai ammuskelevat bioaseita irakilaisten scudien tyylisillä ohjuksilla. Kaikki on tehty kieli poskessa eikä yltiöisänmaallisesti mahtaillen.
Pelimaailmassa kaikki terroristijärjestöt ovat yhdistyneet yhteisen lipun alle Globaali vapautusarmeija -nimellä, tavoitteenaan vapauttaa maailma nykyisestä valtakoneistosta. Terroristijärjestöä vastaan nousee Yhdysvaltojen ja Kiinan yhdistynyt armeija, jonka sotavoimat nojaavat ylivoimaiseen amerikkalaistekniikkaan ja kiinalaisten massa-armeijaan.
Pelin viehätys perustuu pitkälle Globaalin vapautusarmeijan eli GLA:n ja omenapiirakan poikien yksikîiden erilaiseen perusideaan. Amerikkalaisten joukot ovat kalliita, mutta tehokkaampia kuin terroristien neuvostoaikaiset sotakoneet tai siviilivehkeistä improvisoidut aseet.
Demotussa tehtävässä GLA:n sinkomiehet väijyttivät amerikkalaisen sotilassaattueen keskelle kaupunkia, jenkit vastasivat lähettämällä helikopterilla erikoisjoukkoja valtaamaan sinkomiesten miehittämät rakennukset. Vastaiskuna GLA:n propagandakoneisto käännytti kaupungilla pyörineet siviilit amerikkalaisten kimppuun, jolloin jenkit joutuivat taistelemaan sekä sinkomiehiä että kaupungin asukkaita vastaan. Lopputuloksena oli kovasti tutun oloinen verilöyly.
27 tehtävän pituisessa kampanjassa sotaa käydään kaikilla kolmella eri osapuolella. Yksinpelitehtävissä tekoälyn toiminta perustuu valmiiksi skriptattuihin kikkoihin, joten uudelleenpeluuarvoa ei juuri ole. Ongelmaa paikkaa kuitenkin moninpeli, jossa voi pelata yhteistyössä tiiminä tekoälyä vastaan tai käydä sotaa kartan herruudesta erilaisilla kokoonpanoilla.
Armeijan lisäksi pelissä valitaan porukan johtoon kenraali, jonka ominaisuudet vaikuttavat kaikkiin yksiköihin. Kiinalaisille saa vaikkapa salaisen poliisin päällikön, joka voi vangita vihollisyksiköitä ja jenkeille NATO:n panssarikenraalin, joka yllättäen parantaa panssarijoukkojen suorituskykyä.
Command & Conquer Generals ei ole mikään reaalinaksujen virstanpylväs, vaan tuttuakin tutumpaa C&C:tä, mutta pelimaailman sairas ironia kuitenkin jaksoi viehättää ja jätti hienon grafiikan tukemana positiiviselle odotuskannalle. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Westwoodin reaalinaksu valmistuu PC:lle joulumarkkinoille.
Tony Hawk asettuu aloilleen
Neversoftin Tony Hawk -skeittisarjan neljänteen osaan on lisätty kaikkea pientä kivaa, mutta ei mitään mullistavaa. Selkeimpänä erona kenttien tavoitteita ei kerrota heti kättelyssä, vaan tehtävät on ripoteltu eri puolille kenttiä, jolloin ne saa tietää vasta ihmisille puhumalla. Ideana on, että pelaaja saa rauhassa temppuilla omiaan ja suorittaa tavoitteita oman mielensä mukaan.
Idea toimii hyvin ja antaa mukavasti illuusiota vapaudesta, vaikka todellisuudessa seuraavaan kenttään päästäkseen on tehtävistä ratkaistava aina vähintään puolet. Tutusti tavoitteet vaihtelevat kirjainten keräämisestä tiettyyn pistemäärään yltämiseen tavoiteajassa.
Pistesysteemiä tasapainotetaan taas hieman, jotta pelaaminen ei olisi silkkaa grindistä toiseen slaidaamista. Uutena liikesarjojen yhdistäjänä peliin lisätään spine, jolla kahdesta vastakkain olevasta rampista hypätessä voi jatkaa reunan yli seuraavalle vertille. Pelissä skeittailevien wanhojen skedeammattilaisten toivomuksesta myös flättiliikkeitä lisätään mukaan, sillä kaverit toivovat uuden polven innostuvan jo muodista jääneestä tyylistä.
Vanhaa koodia viilataan, jolloin lauta käyttäytyy entistä paremmin, animaatiot ovat yksityiskohtaisempia ja kaatumiset monipuolisempia. Uutuutena voi autoja myös peesata, vaikka ominaisuus näyttää ainakin esittelyversiossa naurettavalta. Lelukaaran näköinen vehje keikkuu ilman fysiikan häivääkään pitkin skeittikenttää ja pelihahmo roikkuu jäykästi perässä.
Syksyllä PS2:lle, Xboxille, GameCubelle ja myöhemmin PC:lle ilmestyvä Tony Hawk 4 on takuuvarma huippupeli, mutta edelliseen osaan verrattuna kyseessä ei ole mikään jättiloikka. Aikaa verkkaiseen kehitykseen on, sillä Activision osti oikeudet Tony Hawk -nimeen vuoteen 2017 asti.
Ura ammattikuskina
Empire Interactiven julkaisemassa ja Razorworksin tekemä Total Immersion Racing -autopeli eroaa tekijöiden mukaan kilpailijoista kovasti tutunoloisen ominaisuuden ansiosta. Tekoäly ajaa kuulemma yksilöllisesti, jolloin erinimisten kilpakumppaneiden tekemiset oppii tunnistamaan. Pikakokeilun perusteella väitteessä oli totuuden siementä, sillä vastustajista erotti selvästi aggressiiviset peittelijät ja lammasmaiset väistelijät.
Peruskaava on varsin tuttu. Pelaaja aloittaa urheiluautosarjan pohjalta lähes vakioautotason vehkeillä ja etenee menestyksen myötä kohti huippunopeita evoluutiomalleja. Realistisesti eritasoiset urheiluautot kiertävät samalla radalla, jolloin kisaaminen on formuloita mielenkiintoisempaa. Yhden ohituksen aikana saattaa joutua ohittamaa sarjatasoa alempana olevan kaaran kierroksella ja yrittää voittaa jarrutuksessa pykälää paremmalla sijalla olevan kilpakumppaninsa, mikä tuo kisoihin aivan oman ilmeensä.
Koska esikuvana ovat aidot urheiluautosarjat myös radat ovat todellisuudesta tuttuja tyyliin Hockenheim, Monza, Sebring ja Rokingham.
Total Immersion Racing ilmestyy syksyn aikana PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle. PC-miehille realismiruuvia ei todennäköisesti ole kierretty riittävän tiukalle, mutta konsolipuolella varsikin komeassa Xbox-version Immersionissa on imua.
Tulevaisuuden palkkionmetsästäjä
Mace Griffin: Bounty Hunter on vaihteeksi räiskintäpeli, jossa on yksilöllinen idea. Peli yhdistää kevyen avaruuslentelyn 3D-räiskintään, jossa pelaaja on tulevaisuuden palkkionmetsästäjä Mace Griffin. Juoni seuraa Griffinin vaiheita, kun sankari tuomitaan vaihteeksi syyttömänä vankilaan, vapautuu ja päättää kostaa sortajilleen. Tarina etenee tehtäväpohjaisesti, jolloin tavoitteena on vaikkapa napata galaktinen pikkurikollinen kiertävästä kasinoaluksesta.
Tehtävärakenne on sikäli mielenkiintoinen, että työkeikat saattavat vaatia rikollisen etsimistä, vaikkapa laivasaattueesta. Kun skannerit löytävät kohteen, Griffinin on telakoiduttava oikeaan alukseen ja etsittävä rikollinen jalkaisin aluksen uumenista.
Pelin pääpaino on 3D-räiskinnässä, avaruustaistelu on lähinnä värittämässä tapahtumia. Avaruudessa ei voi tutkimusretkeillä vapaasti aurinkokunnasta toiseen, sillä tehtävä alkaa yleensä kohdealuksen vierestä. Mahdolliset avaruustaistelut muistuttavat lähinnä kääntyvästä tykkitornista räiskimistä, eivät varsinaista lentämistä.
Graafikaltaan Bounty Hunter ei vielä vakuuta, sillä avaruus muistuttaa tähtitarhan sijasta oksennusta ja avaruusalusten sisälle sijoittuva kenttäsuunnittelu on tylsän näköistä neliöhuoneineen ja kliinisine käytävineen. Tosin esitelty Xboxin Mace Griffin: Bounty Hunter oli vielä sen verran vaiheessa, että avaruusaluksista puuttui valtaosa ihmisistä. Lopullisiin kenttiin lisätään kuulemma huoltomiehiä, aluksen henkilökuntaa ja siviilejä, jolloin pelimaailmakin tuntuu aidommalta.
Hieman ennen ECTS-messuja Mace Griffin: Bounty Hunterin julkaisuoikeudet siirtyivät Cravelta Vivendin Black Label Gamesille. Samalla Xbox- ja PC-versioiden julkaisupäivä muuttui loppuvuodesta maaliskuulle 2003, mutta bonuksena peli päätettiin tehdä myîs PS2:lle ja GameCubelle.
Kilpailu kannustaa
Viimevuotinen EA Sportsin FIFA-sarja jäi ensimmäistä kertaa PS2-myyntilistoilla Konamin Pro Evolution Soccerin jälkeen. Tappio pelin tärkeimmällä markkina-alustalla kääntyy kuitenkin pelaajien voitoksi, sillä EA Sports on uudistanut jalkapallopeliään tosissaan.
Vaikutteita ei tarvitse kaukaa hakea, sillä tuottajat puhuvat itsekin Pro Evolution -ominaisuuksista FIFA 2003:a esitellessään. Tärkeimpänä yksityiskohtana pallon käyttäytyminen on muuttunut kokonaan, sillä nahkakuulaa ei ole enää liimattu pelaajien jalkoihin eikä pallo käänny automaattisesti pelaajan mukana. Pro Evolution -tyyliin kääntyminen onnistuu vasta, kun juoksuanimaatiossa seuraavan kerran kosketaan palloon.
Syöttäminen sujuu vanhaan tyyliin lähimmälle miehelle tai säädettävän voimakkuuden mukaan mihin tahansa kahdesta ilmansuunnasta. Harhautukset riippuvat ohjattavasta pelaajasta, jolloin Kuqin tapainen puujalka saattaa hukata pelivälineen siinä missä Forssell onnistuu rytminvaihdoksessa.
FIFA yrittää jopa iskeä Pro Evolutionin heikoimpaan kohtaan eli erikoistilanteisiin. FIFA:n vapaapotkussa voi valita osumakohdan palloon, jolla säädetään itse pallon kierrettä. Lopputulos viimeistellään vähän golf-pelejä muistuttavalla swingimittarilla. Hyvänä ideana vapaapotkun ampuneen miehen taitotaso vaikuttaa lopputulokseen, jolloin Carlosilla onnistuminen on todennäköisempää kuin rivimiehellä.
FIFA 2003 ilmestyy loppuvuodesta tutusti kaikille mahdollisille koneille PC:stä GameCubeen. Ainakin PS2-pelaajien tilanne on entistä parempi, sillä nyt voi valita parhaan jalkapallopelin ja sen kilpailijan väliltä.
