Kun kello menee eteenpäin, se sanoo tik tak. Kun moninpelaaminen menee taaksepäin, se sanoo taktik.
Vapaus, luovuus, edistyvä tekniikka! Niitä kannattavat kaikki. Hyi vanhassa tekniikassa roikkuminen, luovuuden estäminen, valinnanvapauden riistäminen ja sanelupolitiikka!
Kaikki riippuu näkökulmasta. Konsolipelaajan perspektiivistä asiat sen kun paranevat: koneet ovat teknisesti edistyneempiä, grafiikka on ottanut jättiharppauksia, pelit ovat parempia ja kunnianhimoisempia, co-op-peli muutenkin kuin jaetulla ruudulla alkaa olla vakio, parissa kolmessa pelissä on jopa toimiva moninpeli! Ikinä eivät asiat ole olleet näin hyvin!
No, moninpeli voisi olla parempi. Ei ole sattuma, että vähänkin isommat moninpelimittelöt ovat konsoleilla yleensä täysiä susia. Ei Counter-Strikea, Team Fortress 2:ta, täysmittaisia Battlefieldejä tai juuri muutakaan. PC-jäärä taas konerasiseeraa, vai? Tuskin, koska kyseessä on kilpailevan konsolilehden mielenkiintoisin juttu ikinä. Siitä paljastui, että Haloa ja Call of Dutyja lukuun ottamatta konsolimoninpelit ovat autioita ja tyhjiä.
Syy on niin nolo ja yksinkertainen, että olen ihmetellyt, miksi konsolipelaajat eivät ole nousseet barrikadeille. Syy selvisi Infinity Wardgatessa: he eivät ihan oikeasti tiedä moninpeleissä käytettävästä tekniikasta yhtään mitään.
Nilkoista kiinni ja pyllistys
Wardgate alkoi, kun paljastui, ettei Modern Warfare 2 tue PC:llä dedikoituja servereitä, vaan pakottaa IWNetin P2P-pelaamiseen, vieläpä matchmaking-systeemillä. PC-moninpelaajalle tämä merkitsee samaa kuin formulaurheilulle se, että autoista poistetaan renkaat.
Dedikoidut serverit ilmestyivät Quakeworldin mukana 1997 ja ne ovat siitä asti olleet PC-moninpelaamisen järkähtämätön kivijalka. Itsenäisen serverin ei tarvitse samalla päivittää grafiikkaa tai ajaa tekoälyrutiineja, se vain huolehtii pelaajien välisestä viestiliikenteestä, kaikille tasapuolisesti. Se mahdollistaa huimasti suuremman pelaajamäärän ja heille kaikille tasaisen pelikentän, 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa, eikä se katkaise peliä kesken kun äiti huutaa. Serverisofta on yleensä ilmainen ja sen voi jättää vaikka duunikoneeseen tai vanhaksi jääneeseen kakkoskoneeseen pyörimään.
Paluu keskiaikaan
Peliteollisuus haluaa, että myös PC-pelaajat siirtyvät takaisin antiikkiseen P2P-moninpelaamiseen, jota myös muutamanpelaamiseksi kutsutaan. Itsenäisen serverin asemasta yksi pelaajista on oman pelaamisen ohella se pelinpyörittäjä. Alkeellisissa systeemeissä hostin lähtö katkaisee pelin. Hänellä viive on aina nolla. Muilla nykii ja pykii, koska datan täytyy oikeasti matkustaa serverille ja takaisin.
P2P-serveri joutuu viestiliikenteen ja pelitapahtumien tuomaroinnin lisäksi veivaamaan grafiikkaa, ääntä ja vaikka pelaajan ohjausliikkeitä. Siksi pelaajia voi olla vain kourallinen, eikä pelaamisen laatu vastaa hyvälläkään yhteydellä itsenäisen serverin tarjoamaa vakautta. Siitä, että P2P edes joten kuten toimii, voi kiittää nykyisiä järeitä nettiyhteyksiä.
Tekniikka riittää ihan hyvin 4–8 hengen co-op-peleihin, ja jollei paremmasta tiedä, konsolimaksimit eli 16–24 hengen pelitkin tuntunevat pelattavilta. Kyllä minä muistan, kuinka jouhevalta Counter-Strike tuntui ISDN-modeemilla, sillä vertailukohtaa ei ollut.
Valheita ja videopelejä
Modern Warfare 2 on konsolipelaajille Pandoran lipas ja PC-pelaajille Pandoran arkku. Kummallekin yhteisenä ongelmana se kokeilee, voiko todella odotetusta pelistä repiä ylimääräistä rahaa. Meille PC-pelaajille ongelma on pahempi: se testaa, voiko PC-moninpelaamisen resetoida 13 vuoden takaiseen tilanteeseen, samalla poistaen modit ja muun ilmaisen sisällön. Jos Infinity Ward onnistuu, muut tulevat perässä. Muun muassa Aliens vs. Predator 3 istuu selkeästi aidalla: ei dedikoitua serveriä, jos Modern Warfare 2 onnistuu.
Masentavinta on se häränpaska, jota PC-pelaajille yritetään syöttää. I-Wardin liturgian mukaan matchmaking yhdistää samantasoiset pelaajat helposti ja vaivattomasti toisiin samantasoisiin. Matchmaking on sysipaska viritys, jonka voi ottaa tosissaan vain, jollei paremmasta tiedä. Left 4 Deadissa naristiin niin kauan, että peliin lisättiin normaali serveriselain ja nyt kaikki ovat syystäkin tyytyväisiä. Paitsi että kakkosen demosta se taas puuttui.
Pelintekijöiden satumaailmassa pelaaja vääntää odotusarvonsa kohdalleen ja sitten painaa Hae matsi. Ihan kuten ravintolassa: päätän etukäteen, että tänään syön mureketta, sitten painan ravintolanappia ja pääsen automaattisesti ensimmäiseen ravintolaan, jossa tarjoillaan mureketta. Hinnalla ja laadulla ei ole väliä.
Toinen väite on, että peliservereiden ylläpito on kallista. Varmasti aluksi pelifirman täytyy ylläpitää ainakin muutamaa serveriä, mutta käytännössä dedikoituja servereitä ylläpitävät omalla rahallaan erilaiset pelaajayhteisöt. Siksi vanhat hyvät PC-moninpelit ovat edelleen hengissä ja voivat paksusti, pelkästään SWAT 4:llä (2005) on edelleen enemmän pelaajia kuin suurimmalla osalla konsolipeleistä yhteensä.
Firman täytyy korkeintaan ylläpitää peliosoitepalvelinta, jonne kaikki perustetut moninpelit lähettävät tiedon olemassaolostaan. Sille nyt on aivan sama, onko kyseessä dedikoitu vaiko pelaajaserveri. Konsolipuolella tämäkin lienee nakitettu kokonaan esimerkiksi Xbox Livelle. Koska usein pelaajayhteisöt huolehtivat osoitepalvelusta peliyhtiön lopettaessa, kyseessä tuskin on merkittävä kustannus.
Verot ja DLC
Todelliseksi syyksi epäillään syystäkin piratismin estoa, mutta myös PC:n ilmaisen sisällön saamista kuriin. DLC, downloadable content, on näitä tulevaisuuden suuria rahastuskeinoja. Esimerkiksi Electronic Artsilla on monta erilaista kokeilua meneillään, vaihdellen vaikka Battlefield Heroesin vaatemyynnistä aina Maddenin konsoliversioiden häikäilemättömään mikrorahastukseen. Hyvä sauma ovat esimerkiksi konsolipelien lisäkenttäpaketit. Homma toimii, koska konsolipelaajalle ei ole vaihtoehtoa: suljettua konetta pelataan suljetussa järjestelmässä. Se on pelintekijöille ihannetilanne.
Mutta inhottavat PC-pelaajat tuottavat ilmaista sisältöä niin paljon, että esimerkiksi 10 taalan karttapaketteja ei ostaisi kukaan. Ennen oli normina, että 3D-räiskinnän vanavedessä sille julkaistiin ilmaiseksi dedikoitu serverisofta sekä hyvin usein ilmaiset kehitystyökalut. Idea oli pitää peliä hengissä pelaajien tuottamalla sisällöllä.
Demonstraationa vertaa vaikka Arma-tuotantoa (www.armaholic.com) Codemastersin konsoli-ideologialla toteutettuun Dragon Risingiin. Arma 2:lle julkaistiin editorit kaiken sisällön, myös 3D-mallien, muokkaamiseen, Dragon Rising kryptasi datatiedostonsa ja siihen tehty sisältö mahtuu pastilliaskiin.
Heikkojen ehdoilla
En ole läheskään yhtä vihainen uhasta moninpelaamiselle kuin siitä hyeenalaumasta, joka vahingoniloisena räkättää, kun PC-moninpelaamiselta leikataan siivet ja suljetaan pieneen häkkiin.
Ei niin kuin tule mieleen huonompaan tyytymisen asemasta vaatia dedikoituja servereitä myös konsolipeleihin? Ei nimittäin ole mitään teknistä syytä, ettei PC voisi pyörittää serverisoftaa, joka mahdollistaisi konsolinettipelaamisen sellaisena kuin se on tarkoitettu, eikä itsepetosta vaativana P2P-paskana. Ilmeisesti Section 8 tekeekin näin.
Suurin osa konsolipelaajista on täysin tyytyväisiä P2P-moninpelaamisen tasoon. Suurin osa itäsaksalaisista asui tyytyväisenä DDR:ssä, koska ei tiennyt muusta. Jopa Saksojen yhdistymisen jälkeen muutama haikaili takaisin ihan ideologisista syistä.
Yksikään länsisaksalainen ei enää vaihtaisi vapauttaan sen valtion ja Stasin turvalliseen, valvottuun rautanyrkkiin tai DDR:n elintasoon, jossa jokainen saa kaikkea tasapuolisesti. Minä en halua vaihtaa kymmenien pelaajien matseja, teknisesti toimivaa yhteyttä, vapautta valita kenen kanssa pelaan, mitä pelaan, millaisella yhteydellä, järjestelmään, jossa ainoa mahdollisuus on ostaa urpoarpoja ja pelata yhteyslottoa. Ja sitten jos kaikki toimii, pikku-Joni joutuu kesken kaiken lähtemään maksalaatikolle.
Toimittaja Nirvi on varma, että vaikka orjat vaativat vapauttaan, he olisivat tyytyneet achievementteihin.
Kun kello menee eteenpäin, se sanoo tik tak. Kun moninpelaaminen menee taaksepäin, se sanoo taktik...
Lue koko artikkeli Pelit-lehden marraskuun numerosta tai www.pelit.fi:ssä 2.12.2009.
Se on taas vuosittaisen tilannekatsauksen aika. Pelimaailmassa kaikki melkein hyvin.
Figman tilastojen mukaan ensimmäisen yhdeksän kuukauden myynti tipahti noin 9 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Tilanne oletettavasti paranee joulumyynnin myötä niin, että koko vuoden tulos jäänee vain viitisen prosenttia edellisvuodesta, mikä ei ole ollenkaan hullumpi tulos.
Suomessa on myyty syyskuun loppuun mennessä noin 1,2 miljoonaa peliä ja rahaa on liikkunut noin 41 miljoonaa euroa. Suurimman osan rahasta kahmaisivat konsolipelit, sillä PC:n osuus on arvosta enää noin 15 prosenttia. Kappalemääräisesti PC:n osuus oli vielä yli 23 prosenttia ja esimerkiksi Operation Flashpointin uusin versio on myynyt yhtä hyvin PC:llä kuin konsoleilla.
Figman totuus on kuitenkin vain osatotuus: luvuista puuttuvat ulkomaiset jälleenmyyjät, muun muassa Gigantti, sekä verkkokaupat että digijakelu. Nimenomaan PC-puolella verkkokaupoista ostaminen on todella yleistä ja saattaisi muuttaa tilastoja paljonkin. Parin viime vuoden aikana myös digijakelusta on tullut arkipäivää, muun muassa GamersGate ja Steam myyvät hittipelit suoraan lankoja pitkin. Digijakelua ei kuitenkaan pysty tilastoimaan millään lailla.
Kappalemäärissä mitattuna PS2 on edelleen Suomen suosituin konsoli 28 prosentin osuudella, muut tulevat kaukana perässä. PS3 on kirinyt Xbox 360:n ohi (16,5 vs. 13,5) ja Wii pyörii 10 prosentin tuntumassa.
Koko maailman pelimarkkinoihin on vaikuttanut huomattavasti se, että varsinaisia hittipelejä on ollut tänä vuonna todella vähän. Ilmiö on vähän samanlainen kuin kirjakaupoissa: kun tänä vuonna ei tullut Harry Potteria, se näkyy suoraan myynneissä. Syyskuun pelasti Halo ODST, joka myi kolme kertaa enemmän kuin kakkoseksi tullut Guitar Hero 5.
Pelimaailma myös odottaa kohtuuttomia. Nyt kun pää massamarkkinoille on saatu auki musiikki- ja kuntoilupeleillä, luultiin, että rahavirta senkun paisuu. Kukaan ei tainnut tajuta, että tavis ei välttämättä osta kuin yhden pelin vuodessa, sen Wii Fitin tai Guitar Heron, ja pärjää sillä pitkälle. Peliharrastajat ostavat kuitenkin viitisen peliä vuodessa ja pitävät koko pelialan pyörät pyörimässä.
Mikään tilasto ei myöskään ota huomioon käytettyjen pelien kauppaa, josta suurin osa oikeista pelikaupoista saa elantonsa. Vaikka osa kaupasta onkin vaihtokauppaa, rahaa liikkuu sielläkin suuria määriä. Eikä myöskään pidä unohtaa verkkohuutokauppoja, joissa uudet pelit vaihtavat omistajaa parikymppiä kauppahintoja halvemmalla. Kaikki voittavat: loppujen lopuksi uuden pelin ostaja maksaa pelistään vain sen parikymppiä ja kauppaamisen vaivan.
