Sinussa on roimaa alkumiehen voimaa, kanna minut metsään, apinamies!
Kyllä se piristää kun ison rahan iso pelisarja tekee jotain uutta ja yllättävää. Kuka olisi vielä vuosi sitten osannut arvata Far Cryn suuntaavan Himalajalta suoraan ihmiskunnan esihistoriaan?
Far Cry Primal vaihtaa tuliluikut kertaluokkaa antiikkisempiin aseisiin eli nuijiin, keihäisiin ja jousiin. Primalin hiekkalaatikko on iso, vaarallinen erämaa täynnä upeaa, koskematonta keskieurooppalaista metsikköä, lumivuoria ja esihistoriallisia jättipetoja. Se on myös niin brutaali paikka, että se saa post-apokalyptiset hiekkalaatikot tuntumaan paratiisilta.
Takkar, eläinkuiskaaja
Far Cry Primalin tapahtumapaikkana toimii fiktiivinen Orosin laakso, jonka hallinnasta kamppailee kolme luolamiesheimoa. Udam on isojen, vahvojen ja julmien kannibaalien heimo, joka hallitsee Orosin pohjoispuolta, Izila taas etelästä saapuneita tulen käytön taitajia, joiden tapana on orjuuttaa kaikki, jotka ovat heitä vastaan. Pelaaja on Takkar, hajonneen Wenja-heimon harvoja jäseniä, jonka kontolle jää ympäri Orosia levittäytyneiden heimolaisten kokoaminen, kylän rakentaminen ja Orosin valloittaminen Wenjan nimeen.
Primal pyörii kokonaan Wenja-kylän ympärillä. Alussa mukana ei ole kuin Takkar ja keräilijänainen Sayla, mutta pian kylän väkiluku lähtee nousuun. Orosissa voi törmätä esimerkiksi udamien piirittämiin wenjoihin, jotka muuttavat kylään kun heitä auttaa. Tärkeämmät wenjat taas liittyvät tarinatehtävien myötä. Hienona yksityiskohtana muinaisihmiset eivät solkkaa englantia, vaan pelin jokaiselle heimolle on luotu oma kielensä.
Oros on nykypäivästandardien mukainen hiekkalaatikko ja pirun nätti sellainen. Kasvillisuus on tiheää, vesi kirkkaan sinistä ja ilman raikkauden vain toivoo haistavansa ummehtuneessa peliluolassaan. Mutta Orosin ruusun piikki on sen julma eläimistö. Ei ollut muinaisihmisen elo helppoa, koska tahansa varomaton metsästäjäkeräilijä voi törmätä susilaumaan, sapelihammastiikeriin tai vaikkapa piskuruisen luolamiehen hetkessä tallovaan mammuttiperheeseen.
Mutta Takkar ei olekaan mikä tahansa luolamies, vaan ihka ensimmäinen eläimiä kesyttänyt ihminen, kanssa-wenjalaisten suussa petomestari. Kesyttäminen on vieläpä helppoa: kunhan vaan viskaa lihanpalan ja vähän tyynnyttelee villipetoa, niin elinikäinen luottamussuhde on luotu. Kerran kesytetyn pedon voi kutsua koska tahansa takaisin, jopa kuolemankielistä. Petomestarin taitoja kehittämällä voi kesyttää aina isompia petoja, tarpeeksi kova luolamies pystyy vaikka ratsastamaan karhulla.
Takkarin kehitys on täysin sidoksissa kylään muuttaneisiin tärkeisiin wenjoihin. Saylan kautta saa keräilyä helpottavia taitoja, shamaani Tensay kouluttaa Takkarin hallitsemaan petoja ja niin edelleen.
Wenja-kylän asukkaat myös lisäävät Takkarin mahdollisuuksia rakentaa omia tavaroitaan. Oros on pullollaan kerättävää materiaalia, josta voi valmistaa kaikkea nuolista lämpimämpiin vaatteisiin ja myrkkypommeista nuijapäivityksiin. Kun rakentaa wenjalle talon, saa tältä enemmän opittavia taitoja tai rakenteluvaihtoehtoja.
Oros vuotaa verta
Muistatteko, kun mainitsin Orosin olevan brutaali paikka? Hyvä, sillä sitä se on. Kukaan ei ole säästynyt villipetojen kynsiltä tai kilpailijaheimon keihäältä. Onnekkaimmilla wenjoilla on vain arpia, joltain puuttuu silmä ja yhdeltä on syöty koko käsi, eikä sen syöjä ollut eläin. Rankka maailma jättää asukkaisiinsa myös henkiset arvet: muuten kovin sympaattinen Sayla kerää tappamiensa udamien korvia, jotta saisi kuolleiden wenjojen huudot vaikenemaan.
Taistelu on aihepiiriin sopivan rajua, ja se käydään nuijilla, jousilla ja keihäillä. Nuija ja keihäs sopivat parhaiten lähitaisteluun, joskin keihäs on tehokkaimmillaan heitettynä. Kumarran Far Cry Primalin ruumisfysiikoille, keihään lävistämä luolamies rojahtaa keihään mukana maahan, kahden käden nuija heittää vihollisen komeassa kaaressa. Jousi toimii parhaiten pitkältä matkalta ja vaatii keihästä enemmän tarkkuutta, mutta nuolia voi kantaa moninkertaisesti enemmän.
Pääaseiden lisäksi Takkarin takataskusta löytyy pienempiä heittovälineitä. Teräviä kiviä, ampiaispommeja ja syöttejä saa valmistettua ihan wenja-voimin, tuli- ja myrkkypommien valmistukseen vaaditaan jo vihollisheimolaisten apua.
Mutta kiinnostavimman taistelukikan luovat Takkarin eläinystävät. Pedon voi usuttaa haluamansa kohteen kimppuun, ja eri pedoilla on vielä erilaisia ominaisuuksia. Jaguaari on parempi hiiviskelemään kuin vaikkapa karhu, mutta mesikämmen jyrää kaiken puhtaassa voimassa. Susi pystyy havainnoimaan ympäristöä paremmin, sapelihammaskissa taas on pedoista nopein.
Mutta ihan rehellisesti, jos on kerran kesyttänyt sapelihammaskissan, miksi ihmeessä käyttäisi mitään muuta? Siksi kaikki hiipimisyritykseni vihollisleireihin päättyivät ”Tigre!”-huutoihin, ja taas tuli nuijalle töitä.
Eläimistä erikoisin on pöllö, joka toimii silminä taivaalla. Pöllön silmin voi merkata lähialueen viholliset tai vaikka vaan tsekata mitä kulman takaa löytyy.
Jo normaalilla vaikeusasteella pelattuna Oros on vaarallinen paikka, joskin peli helpottuu selvästi, jahka Takkar saa lisää kestävyyttä. Näkisin silti Far Cry Primalissa pirusti potentiaalia vaikeampien tasojen iron man -pelaamiseen. Tarkkaavaisuudella ja suunnittelulla tilanne kuin tilanne on ratkaistavissa, sillä aikakaudesta huolimatta Takkarin vaihtoehdot lähestyä tilanteita ovat monipuoliset.
Ainoa tyylirikko toimivassa taistelussa ovat typerryttävät pomovastukset. Kuulun vielä pomotaisteluita puolustavaan ihmisryhmään, mutta Far Cry Primalin pomot ovat niitä kaikkein kauheimpia, pelkkiä käveleviä kestopalkkeja. Kun normaali vihollinen kuolee yhteen heitettyyn keihääseen, joudun keräilemään immersion palasia lattialta koko loppuillan, kun kohti puskeva körmy on menettänyt kymmenen keihään jälkeen vain pienen pätkän kestostaan. Onneksi pomoja on vain muutama hassu.
Heimoni mun
Arvosteludediksen painaessa niskaan suuntasin mahdollisimman nopeasti kolkuttelemaan vihollisheimojen johtajien luolansuulle, olettaen, että tarina tulisi päätökseen heidän kuoltuaan. Yllätys oli suuri, kun niin ei käynytkään.
Vihollisjohtajien tappamiset ovat nimittäin vain yksi osa kokonaisuutta, sillä pääosassa Primalissa ovat wenjat. Heidän tarinansa on kuultava ja tehtävänsä on tehtävä, jotta pääsee Far Cry Primalin läpi. Jos odottaa yhtä suurta, pelin läpi kulkevaa tarinalankaa tulee pettymään, sillä Far Cry Primal kertoo heimosta, ei yksin Takkarista.
Vaikka hiekkalaatikko on nykypäivän putkiräiskintä, se helpoin ja turvallisin genre, mihin tylsimmät ja mielikuvituksettomimmat burgeri-AAA:t väistämättä turvautuvat, on ilahduttavaa, kun joku tekee hiekkalaatikkopelin muustakin aiheesta kuin perusräiskinnästä. Ei ole ihme, että suosikkihiekkalaatikoihini kuuluu aihealueensa puolesta pakkaa sekoittaneet Red Dead Redemption ja Assassin’s Creed IV: Black Flag. Far Cry Primal ei aivan pääse samaan kastiin, muttei jää kauas.
Far Cry Primal on periaatteessa niin turvallinen hiekkalaatikko kuin voi olla: mukana on miljoona kerättävää kilkettä, vihollisleirien ja -kokkojen valtaamista alueen valloittamiseksi Wenjalle, tuhat ja yksi tehtävää ja kaikkea mitä hiekkalaatikolta voi odottaa, mutta jo aikakausi tekee siitä tuntuvasti peruspeliä kiinnostavamman leikkipaikan. Oros on elävä ja hengittävät laakso, jossa asuvat hahmot ovat muistettavia ja kaukana peruspelien siloposkista.
Se on uskalias siirtymä pelisarjalta, joka on tähän asti keskittynyt räiskimään. Far Cry Primal tuntuu muinaiselta Far Cryltä. Tässä tapauksessa, se ei ole suinkaan huono asia.
Far Cry Primal
Arvosteltu: PS4 Saatavilla: PC, Xbox One
Ubisoft/Ubisoft Montreal
Versio: Arvostelu
Moninpeli: Ei
Ikäraja. 18
88
