Fester Mudd: Curse of the Gold Episode 1: A Fistful of Pocket Lint (PC) – Pieni seikkailu preerialla

Suomi-ilmiö

Suomalainen kolmestilaukeava osuu ysirinkiin jo ensimmäisellä kudillaan.

Suomalainen Prank todistaa, että nykyaikana on mahdollista pärjätä eilispäivän teknologialla, kunhan sisältö on kunnossa.

Pelasin LucasArtsin viimeiseksi jäänyttä seikkailupeliä, Escape from Monkey Islandia ja itkin. Kömpelöillä kontrolleilla ja polygonigrafiikalla siloteltu, mukahauska seikkailu oli ajautunut kauas Gilbertin alkuperäisvisiosta.

Nyt armon vuonna 2013 pelaan seikkailupeliä, joka vie asennettuna naurettavat 35 megatavua kiintolevytilaa. Tietomäärä mahtuisi arj-pakattuna noin kymmenelle disketille. Kulttuurishokki jatkuu, kun peli käynnistyy: palikkagrafiikka iskeytyy verkkokalvoille kaikessa kauneudessaan, ääninäyttelyn sijaan dialogi ilmestyy ruudulle tekstinä. Itken taas, mutta nyt ilosta.

Villi Pohjola

Fester Muddin ensimmäinen episodi on niin lähellä kahta ensimmäistä Monkey Islandia kuin voi kuvitella, vaikka Apinasaaren sijaan nyt seikkaillaankin preerialla. Peli on kuin aikakapselista karannut. Toivon totisesti, että sinivalkoinen mämmiwestern löytää yleisönsä, sillä matalan resoluution pikselitaiteella kromattu seikkailu on parasta huumoripelattavaa vuosikausiin ja menisi koska tahansa LucasArtsin kultakauden seikkailupelistä.

Vielä viisi vuotta sitten Fester Muddilla tuskin olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä levitykseen. Onneksi digijakelu rokkaa, indiestudiot porskuttavat ja retro käy kaupaksi.  Markkatrilogiaan on luvassa vielä kaksi lisäepisodiakin. Ainoa moite on pelin onneton kesto, ensimmäisen episodin naksuttelee läpi helposti yhdessä illassa. Kourallinen dollareita (noin kymmenen euroa) kolmen tunnin matkasta on kohtuullisen suolainen hinta, vaikka sisältö onkin täyttä rautaa.

Hauskalinnut saalistaa

Suomalaiset ovat aikaisemminkin tiristäneet huumoria länkkäreistä, mutta Prank ei sorru spedeilyyn. Hieman yksinkertaisen Festerin elämä muuttuu, kun postilaatikosta paljastuu kirje velipojalta (Harry? –nn), joka on löytänyt kahmalokaupalla kultaa. Fester käynnistää muulinsa ja suunnistaa treffeille veljensä kanssa. Tietysti Fester joutuu keskelle monimutkaista ongelmavyyhtiä eikä velipojasta näy jälkeäkään. Kultakin on kirottua ja sitä kuulemma vartioivat haamut. Kuulemma, koska yksikään aarteen perään lähtenyt ei ole palannut hengissä.

Alusta lähtien LucasArts-lainat tulevat selviksi. Käyttöliittymä on identtinen ja pähkinät ratkeavat maalaisjärjellä. Pelaajaa ei pidetä tyhmänä, sillä ratkaisut pulmiin on keksittävä itse. Vain asekauppiaana toimivan klovnin nenän kanssa oli ongelmia, muuten selvisin kokolailla logiikan avulla. Vasen hiirenpainike ohjaa Festeriä ja kertoo hotspoteista perustiedot, oikea nappula suorittaa tarvittavat toimenpiteet, kuten esimerkiksi ovien avaamiset. Käyttöliittymä ryöstää noin kolmanneksen ruutupinta-alasta, mutta niin sen pitääkin  kun apinoidaan kuninkaiden kuningasta.

Julmaa huvia

Fester Mudd yllättää.  Sen käsikirjoitus vetelee huumorivivusta juuri oikeissa paikoissa ja sen anarkistinen huumori naurattaa ääneen, vieläpä plagioimatta legendaarisia esikuviaan. Mudd osaa irvailla populaarikulttuurille. Saluunassa raikaa kesken dialogin Salaisten kansioiden tunnari pianotulkintana ja myös Angry Video Game Nerd saa oman osansa vitsitarjonnasta. Peli sisältää muuten parasta pieruhuumoria miesmuistiin ja biologista sodankäyntiä käytetään tismalleen oikein. En muista, milloin minulla on ollut näin hauskaa pelatessani seikkailupeliä. Cliffhangeriin päättyvän ensimmäisen episodin jälkeen odotan innolla, miten tarina jatkuu.

Uusretro ulkoasu tukee komiikkaa, sillä matalatarkkuuksinen grafiikka antaa hyvät eväät slapstickille, koska pelihahmojen ilmeet on arvailtava pikseleiden seasta. Myös ääninäyttelyn puuttuminen  on vain positiivinen asia. Napakka, hyvin kirjoitettu dialogi pääsee oikeuksiinsa, kun mielikuvitusprosessori tulkitsee tekstin auraaliseen muotoon.

Suomalaisten työstämä länkkäriseikkailu on seikkailupelien parissa varttuneille naavaparroille suunnattu täsmätuote, joka paitsi naurattaa, myös työllistää aivonystyrät. Fester Mudd on oman genrensä malliyksilö, joka kestää vertailun mihin tahansa nykyaikaiseen seikkailupeliin.

Juho Kuorikoski

90