Fire Emblem Fates - Kohtalon kosketus

Ennen Fire Emblemiä en edes osannut kaivata elämääni romanssia.

Fire Emblem -sarja on tehnyt tarinallisuudesta yhden vahvuuksistaan, mutta Fatesin fantasiajuoni paisuttaa idean uudelle tasolle. Birthright- ja Conquest-versiot kertovat sankarin kohtalon sodan eri puolilla. Versioilla on enemmän eroa kuin Pokemoneilla, sillä Conquest on vaikeampi kuin Birthright. Erikseen ladattava Revelation on kolmas versio samasta tarinasta.

Birthrightissa seurataan feodaaliajan Nipponia muistuttavaa Hoshidoa, Conquestissa keskiajan Eurooppa -viboja herättävää Nohrin kuningaskuntaa. Sankari on syntyperäinen hoshidolainen, joka kidnapattiin nuorena Nohriin. Molemmissa valtioissa on rakkaita ystäviä, joten puolen valinnasta seuraa väistämättä kyyneliä, katkeruutta ja menetyksen makuisia kompromisseja.

 


Liikkumisetäisyyksien tarkistaminen on tärkeä osa taisteluita.

Kolminaisuusoppi

Vaikka taisteleminen on johdonmukaista ja selkeää, erilaisten sääntöjen päällekkäisyydet luovat yllättävän syvän kokonaisuuden. Mikään ei periaatteessa jää sattuman varaan, mutta ennakoimista vaativia muuttujia piisaa: asekolmiot, vastaiskut, viereisen ruudun taisteluparin osumaprosentti- ja tupla-iskubonukset, saman ruudun support-kamut ja kaikkein tärkeimpänä, etäisyydet lähimpiin vihollisiin.

Sain pataani ja usein, kunnes opin katsomaan enkä katumaan.

Fire Emblem -sarjan tunnusmerkkinä ovat tiukat matsit, joissa hahmojen kuolema on lopullinen. Nykyajan hapatuksena mukana on vaikeustaso, joissa hahmo palaa riviin seuraavassa matsissa. Pöh, minä pelaan tietysti hard ja classic -kombolla, jossa vihut lyövät kovaa ja kuolema ei ole ohi menevä elämänvaihe.

Taistelut ovat huolellista suunnittelua vaativia siirtopulmia, joissa pitää ynnätä kaikki muuttujat tarkkaan yhteen ja ottaa laskelmoituja riskejä. Hardilla ja classicilla hommassa on tiukkaa puserrusta lähdöstä maaliin. Jokainen voitto, kun siihen viimein pystyy luovimaan, tuntuu todella joltain. Olisi huijausta pelata mitenkään muuten ja nimenomaan itsensä huijausta, sillä Fire Emblem on omimmillaan taktiikkataisteluiden Dark Soulsina.

Mietittävää riittää, koska aktiivitiimissä voi olla toistakymmentä taistelijaa. Helpoimmillaan haarniskahemmot käsketään eteen, kakkosketjun monitoimimiehet väliin ja taikurit taakse, mutta käsin tehtyjen kenttien rajoitukset tuovat aina omat mutkansa matkaan. Tarkemmat asemoitumiset sisältävät runsaasti lämätodennäköisyyksien minimointia puolustuksessa ja maksimointia hyökkäyksessä.

Painetta lisäävät hahmot, joihin syntyy vahva tunneside dialogin ja pitkäjänteisen hahmon kehittämisen myötä. Sotureitaan pääsee jopa parittamaan, sillä sankarit voivat mennä naimisiin ja lisääntyä.

Kukaan ei kestä yhtä tai kahta asekolmion vastakappaleen iskua enempää. Tuurikin loppuu ennemmin tai myöhemmin, sillä yksi kriittinen osuma voi tappaa täysivoimaisen sankarin kertalaakista. Vihollisten rauhallinen harventaminen on aina viisasta, vihuköörin pullimisesta kerralla kimppuun seuraa ongelmia, sillä tekoäly murjoo armotta heikointa kohdetta.

Taistelut kuvataan näyttävillä animaatioilla, joissa voi enää vain jännätä todennäköisyyksien toteutumista.

Avioliitto on S-luokkaa

Taistelujen välissä piisaa runsaasti tekemistä, sillä aseiden ohella päivitetään sankarien suhteita ja astraalitasolla(!) sijaitsevaa tukikohtaa. Pari-iskuja tehneet soturit saavat ennen pitkää keskustelumahdollisuuden, joka nostaa tiimityön tasoa ja statsietuja neliportaisella C-S-asteikolla. Korkein S-luokka varataan naimisiin menneille pareille. Tukikohtaan ostetaan tehtäväpisteillä erilaisia kauppoja, huvi- ja puolustuslaitoksia.

 

Alun kovaa valintaa ei tarvitse pelätä tai miettiä liikaa, koska molempien puolien tarinat pääsee näkemään. Valitsin Pimeän puolen houkutuksesta huolimatta ensimmäisenä Birthrightin, koska siinä on enemmän grindausmahdollisuuksia, enkä parin vuoden Fire Emblem -tauon jälkeen luottanut pelkkään taktiseen näkemykseeni. Ylimääräistä kokemusta kerätään läpäistyissä juonitehtävissä nähtyjen kenttien haasteversioissa, joita voi pelirahaa vastaan scoutata Birthrightissa vapaasti lisää. Muut tarinat jäivät vähän hämärän peittoon, koska en saanut ennen julkaisupäivää ladata niitä.

Pidän Fire Emblem Fatesia monipuolisuutensa ja laajuutensa ansiosta parhaana Fire Embleminä, ja se on Awakeningin jälkeen saavutus! Viimeisen päälle hiottua dynaamista pulmataistelusysteemiä tuetaan mainioilla hahmoilla ja kiinnostavalla tarinalla. Tästä on enää vaikea parantaa merkittävästi, jos ei riko tuttua ja rakastettua kaavaa.

 

Sotilaiden ohella vastassa on magiaa ja monstereita.

Fire Emblem Fates

Arvosteltu: 3DS

Intelligent Systems/Nintendo

Moninpeli: 2 netissä tai lähiverkossa

Ikäraja: 12

 

 

Fire Emblem toimii kuin hyvä suhde: tutuista kuvioista huolimatta vanha kumppani hurmasi minut taas.

 

93

Lisää aiheesta