Kun vuosi sitten paljastui, että Telltalen seuraava peli käsittelee Forresterin sukua, kaivoin esiin Ridge+Brooke 4ever -paitani. Oh, tarjolla onkin Kaunareiden asemasta Geimareita! No, molemmat sarjat tarjoavat samassa suhteessa kieroilua, sisäsiittoisuutta ja vahvoja matriarkkoja.
Game of Thrones pohjautuu George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjojen sijaan HBO:n televisiosarjaan. Sen näkee sekä tv-sarjaa mukailevasta komeasta alkutunnarista että muutamista tv:stä tutuista hahmoista, joiden ääninä kuullaan sarjan näyttelijöitä. Erikseen on mainittava Iwan Rheon suoritus Ramsay Nietoksena, sitä kuunnellessaan saattaa unohtaa seuraavansa animoitua hahmoa. Kuuden episodin mittaisen pelin ensimmäinen osa ilmestyi jo vuosi sitten, uusia osia sai vartoa kahdesta neljään kuukautta. Pelisarja on uskollinen lähdemateriaalilleen siinäkin mielessä, että jatkon odottaminen oli aina yhtä tuskaista.
Tulen ja jään lauluun tutustumista ei kannata aloittaa tästä pelistä, sillä Punaisista häistä käynnistyvä tarina ei pahemmin taustoja selitä. Tämän tapahtuman merkityksen ja keskeisten hahmojen on oltava entuudestaan tuttuja, sillä muuten jää paljon ymmärtämättä mahtisukujen välisistä valta-asetelmista, joiden keskellä pelaajan on navigoitava hahmojaan. Sarja on niin suosittu, että telltalelaiset olettavat kaikkien tietävän, maksavatko Lannisterit aina velkansa vai eivät.
Lannistumaton, taipumaton, murtumaton
Aikaisempia Telltale Gamesin seikkailupelejä pelanneille tarjolla on tuttua huttua. Pelihahmolla tutkitaan tarkkaan rajattua ympäristöä, keskustellaan muiden hahmojen kanssa ja osallistutaan QTE-taisteluihin, joissa mokaaminen tarkoittaa yleensä pelaajan tai toisen hahmon kuolemaa ja saman kohdan uudelleen yrittämistä. Pelin ytimessä ovat edelleen kiperät valinnat, jotka vaikuttavat enemmän tai vähemmän tuleviin tapahtumiin ja pelin lopputulokseen.
Suurin osa valinnoista tehdään keskusteluissa muiden pelihahmojen kanssa, joissa pelaaja valitsee muutamasta ennakkoon määrätystä vaihtoehdosta mieleisensä. Välillä vaikeneminen on kultaa. Selkeimmin näiden valintojen vaikutukset näkyvät siinä, mitä toinen osapuoli sanoo tai tekee seuraavaksi, mutta silloin tällöin tekojen tai sanojen lopulliset seuraukset on nähtävissä vasta paljon myöhemmin.
Ulkoasultaan Game of Thrones muistuttaa paljon Telltalen aikaisempia pelejä, mutta grafiikasta on tehty hieman maalauksellisempaa. Öljyväriefektin toimivuus vaihtelee kohtauksesta toiseen. Siirtymäkuvat tapahtumapaikan vaihtuessa ovat yleensä upean näköisiä, mutta taustat ja hahmojen ääriviivat näyttävät välillä todella suttuisilta. Game of Thrones onkin Telltalen viimeaikaisista peleistä yhtaikaa sekä nätein että rumin. Pelintekijät eivät ole valitettavasti vieläkään päässeet eroon tutuista teknisistä kauneusvirheistä, kuten puheen katkeamisesta kesken lauseen tai kuvan ajoittaisesta nykimisestä.
Perhe, velvollisuus, kunnia
Pelattavuus ja grafiikka eivät tarjoa suuria uudistuksia, mutta juonen takiahan näitä pelataan. Game of Thronesin tarina sisältää useita huippuhetkiä ja on parhaimmillaan aidosti koskettava, mutta usein myös valitettavan epätasainen.
Koska suursukujen valtaistuinpeli päättyy vasta kun lihava mies laulaa, Telltale kertoo tarinoita Westerosin muista suvuista, nyt Starkeille uskollisen Forresterin suvun selviytymiskamppailusta viiden kuninkaan sodan päättyessä. Suku on hallinnut vuosisatojen ajan Westerosin pohjoisosassa sijaitsevaa Ironwoodin metsää, mutta Punaisten häiden jälkeen heidän asemansa on uhattuna. Sitä heikentää entisestään se, että perheen pää ei palaa juhlallisuuksista kotiin. Uudet päähahmot (Forresterien nimi mainitaan ainoastaan yhdessä kirjoista) vapauttavat kirjoittajat kertomaan uusia tarinoita, vaikka heidän onkin liikuttava tv-sarjan määrittämien rajojen sisällä.
Pelattavina hahmoina on neljä Forresterin perheen lasta sekä yksi heidän palvelijoistaan. Peli vuorottelee eri hahmojen näkökulmia tv-sarjasta tuttuun tapaan. Kirjoittajat onnistuvat ihailtavan hyvin pitämään hahmojen tarinat toisistaan eroavina. Jokaisella heistä on oma tapahtumapaikkansa, vastustajat ja keinonsa taistella näitä vastaan. Kaikkia tarinoita yhdistää kuitenkin sama tavoite: varmistaa Forresterien talon selviytyminen.
Omaksi suosikikseni valikoitui perheen vanhin tytär Mira, joka toimii Margaeryn kamarineitona Kuninkaansatamassa. Pääkaupungissa pitää olla erityisen varovainen keneen luottaa. Jokainen repliikki on ladattu useilla merkityksillä ja kaikissa valinnoissa tuntuu piilevän mahdollisuus varmistaa oma tuhonsa. Nuori nainen joutuu valitsemaan, onko lojaali omalle perheelleen, Margaerylle, Cerseille vai itselleen. Mira on myös tekemisissä useampien tv-hahmojen kanssa, joten hänen kohtauksensa tuntuvat eniten sarjan jaksolta.
Kirjat lukeneille ja sarjaa seuranneille pelin maailma tuntuu välittömästi tutulta. Pääasiallisina tapahtumapaikkoina ovat Kuninkaansataman lisäksi Forresterien linnoitus Ironrath, Muuri ja Essoksessa sijaitsevat Yunkai ja Mereen. Sarjan tapahtumia sivutaan maininnan tasolla, mutta niitä ei nähdä sellaisenaan. Muutamaan otteeseen peli sijoittuu ainoastaan kivenheiton päähän siitä, mihin tv-kamerat osoittavat.
Tuli ja veri
Pelin vahvuus on siinä, että alusta alkaen pelaajan eteen lyödään tiukkoja valintoja, joissa yksikään tarjolla olevista vaihtoehdoista ei tunnu selkeästi oikealta tai väärältä. Pitäisikö nuoren lordi Ethanin katkaista varkaan sormet varoituksena muille, lähettää hänet Muurille vai osoittaa armoa? Armon osoittaminen osoittaa myös heikkoutta, sillä Westerosissa kunniallisuus tarkoittaa usein omaa ja läheisten kuolemaa. Toisaalta liika julmuus voi johtaa kansan luottamuksen menettämiseen. Pelaajalle ei usein anneta etukäteen tarpeeksi tietoa siitä, että mikä olisi ”oikea” ratkaisu, mikä on puolestaan pelintekijöiltä ehdottomasti oikea ratkaisu.
Sarjan tarinan tunteminen etukäteen vaikuttaa pelaajan tekemiin päätöksiin. Valitettavasti välillä se käytännössä rajaa tiettyjä vaihtoehtoja pois. En ollut esimerkiksi kovin halukas liittoutumaan Tyrionin kanssa, koska tiesin, mitä hänelle tapahtuu hieman myöhemmin. Eniten tämä korostui kuitenkin Cersein ja Ramsayn kohdalla. Aina kun olin tekemisissä näiden hahmojen kanssa, harkitsin tavallista tarkempaan seuraavia sanojani, ja valintojen tekemiseen myönnetty aika tuntui usein aivan liian lyhyeltä. Mikä on hienoa, sillä juuri näissä kohtauksissa samaistuin ohjaamiini hahmoihin kaikkein eniten. Kohdatessani Ramsayn ensimmäinen kerran yritin epätoivoisesti valita oikeat sanat päästäkseni hänestä mahdollisimman nopeasti eroon. Kohtauksen jälkeen huomasin puristaneeni ohjainta rystyset valkoisina.
Raivolla ja vimmalla
Telltale onnistuu jäljentämään tv-sarjan maailman esimerkillisesti, mutta valitettavasti tarinan ja hahmojen suhteen pelintekijät eivät suoriudu aivan yhtä hyvin. Pelin tarina on enimmäkseen hyvin kerrottu, mutta sen alituinen synkkyys, toivottomuus ja edes hetkittäisten onnistumisten puute estävät sitä nousemasta tv-sarjan tai Telltalen parhaiden pelien tasolle. Totuttuun tapaan tarinan pääkohdat toteutuvat pelaajan tekemistä ratkaisuista huolimatta, mutta valinnat voivat esimerkiksi muuttaa muiden hahmojen suhtautumista pelaajaa kohtaan tai poistaa heidät pelistä kokonaan. Alussa herää toivo siitä, että hahmojen tekemisillä olisi vaikutuksia toistensa tarinoihin, mutta nämä jäävät korkeintaan maininnan tasolle.
Myös omaperäisten päähahmojen puute häiritsee, sillä Forresterit tuntuvat olevan köyhän miehen versio Starkeista. Telltalen luomukset eivät ole yhtä moniulotteisia kuin Martinin kirjoittamat hahmot, sillä Forrestereista ja eritoten aseenkantaja Garedista on tehty selkeästi pelin sankareita, joista alkaa löytyä vasta tarinan loppupuolella harmaan sävyjä. Toisaalta tähän saattoi vaikuttaa oma pelityylini. Kenties olen liian kiltti tekemään katalimpia valintoja.
Toinen merkittävä ongelma on kerronnan rytmitys. Vaikka alku ja loppu tempaavat mukaansa, pelin puolivälissä juoni polkee paikallaan ja tarina menettää imunsa. Vaikkakin pelin lopetus on tietyllä tavalla uskollinen kuvaamalleen maailmalle, jättää se jälkeensä katkeran maun. Monet pelin aikana tehdyt näennäisen tärkeät valinnat osoittautuvat täysin merkityksettömiksi, joidenkin hahmojen tarinat eivät lopulta tunnu vaikuttavan pääjuoneen millään lailla. Viimeiset hetket tarjoavat tyydyttävän päätöksen sijaan seuraavan kauden petausta, mutta ne luovat samalla pientä uskoa siihen, että pelin toinen kausi pystyy kertomaan yhtenäisemmän tarinan.
Seikkailupelien kuninkaan jälkeläisten ei tarvitse paljoa pelätä ulkopuolisia valloittajia. Sen sijaan ne joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan. Pelasin Game of Thronesia samaan tahtiin kuin Tales from the Borderlandsia, eikä tämä voinut olla vaikuttamatta pelikokemukseeni. Jos Borderlands oli kävelyretki hyvässä seurassa paratiisisaaren rannalla auringon laskiessa, niin Game of Thrones muistutti yksin patikointia kivisellä polulla lumimyrskyssä viiman viiltäessä poskia. Molemmat matkat olivat tekemisen arvoisia, mutta toinen niistä oli huomattavasti mukavampi kulkea.
Game of Thrones
Arvosteltu: PS4
Saatavilla: PS3, Xbox 360, Xbox One, PC, Mac, iOS, Android
Telltale Games
Versio: Myynti
Moninpeli: Ei
Ikäraja: 18
81
